vgk car coaches

John Tortorella ja Rod Brind’Amour ovat vastakkain Stanley Cup -finaalisarjassa, mutta on heillä jotain yhteistäkin. Molemmat aikovat ottaa kaiken hyödyn irti kahden päivän mittaisesta tauosta sarjan kolmannen ja neljännen ottelun välissä.

Vegas Golden Knightsin päävalmentaja Tortorella joukkoineen saavutti lauantaina pelatussa kolmannessa loppuottelussa 5-4 kotivoiton pitemmän kaavan kautta toisessa jatkoerässä. Hän oli iloinen pelaajiensa puolesta, jotka saavat nyt viettää yhden päivän jossain muualla kuin T-Mobile Arenassa.

– Olemme pelanneet paljon, kolme ottelua viiteen tai viiteen ja puoleen päivään. Niin paljon kuin pidänkin rutiineista ja otteluista joka toinen päivä, pyrimme käyttämään nämä välipäivät lepoon, sillä idän ja lännen välillä on paljon matkustamista. Pelaajat eivät tulleet hallille tänään, Tortorella kertoi.

Hän selitti, että takana on nyt finaalisarjan kolme aivan käsittämätöntä ottelua, ja henkinen lepo on melkein tarpeellisempaa kuin fyysinen. Päivä pois hallilta tekee hyvää pelaajille, ja he palaavat kaukaloon maanantaina harjoituksiin. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran tiistaina Las Vegasissa.

On pelaajien oma asia, mitä he tekevät vapaapäivänään. Tortorella ei aio kysellä heidän tekemisistään hallin ulkopuolella.

– Maanantaina on normaalit harjoitukset kahden välipäivän takia. Loppusarjan ajan vapaita on siellä täällä, ja silloin yleensä annamme pelaajille tilaisuuden itse arvioida, mitä he tarvitsevat. Tähän aikaan vuodesta kovasta treenaamisesta on luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä, Tortorella perusteli käytäntöjään.

Hurricanes pyrkii pakottamaan vastustajan virheisiin

Carolina Hurricanesin luotsi Brind’Amour puolestaan paljasti sunnuntaina median edustajille, että hän olisi mieluummin vain jatkanut pelaamista ilman usean päivän taukoa, koska takana on jo pitkä kausi, mutta hän aikoo joka tapauksessa käyttää hyväkseen tarjolla olevan lepo- ja toipumisajan.

– Tähän aikaan vuodesta sitä haluaisi vain pelata. En ole varma, kuinka paljon tällaiset lyhyet tauot haittaavat tai helpottavat pelaajia. Mutta näillä mennään, hän tuumi.

– Mennään positiivisuuden kautta ja käytetään nämä päivät lepoon sekä toipumiseen, ja ollaan sitten valmiina seuraavaan otteluun.

Golden Knights johtaa finaalisarjaa voitoin 2–1, ja Brind’Amour totesi otteluiden olleen tiukkoja.

VGK-CAR: Golden Knights hukkasi neljän maalin johtonsa, mutta voitti toisessa jatkoerässä

– Meidän täytyy vain jatkaa taistelua. Molemmat joukkueet ymmärtävät, miten niiden täytyy pelata. Eilen pelasimme hyvin ottelun ensimmäisen puoliskon, mutta sitten teimme muutaman ajatusvirheen. Niitä kumpikin joukkue odottaa vastustajaltaan.

Brind’Amour vakuutti, että hänen pelaajansa kyllä tietävät, kuinka tiukka sarja on meneillään.

– Eikä se tästä helpotu. Pelit ovat jatkossakin kovia, ja luvassa on tiukkaa vääntöä. Virheitä tulee varmasti. Pyrimme vain välttämään virheitä ja yritämme pakottaa vastustajan tekemään virheitä. Kumpi on siinä parempi ja saa toisen sortumaan virheisiin, voittaa koko homman, Brind’Amour ennakoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö