Skip to main content

Ensimmäisen osuman rajaton riemu

Jo lähes 70 pelaajaa on päässyt nauttimaan ensimmäisestä NHL-maalistaan tällä kaudella

Teksti Jussi Lehmola @LehmolaJussi / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Nuoren jääkiekkoilijan - ja miksi ei välillä vähän vanhemmankin - uran hienoihin merkkipaaluihin kuuluu ensimmäinen NHL-maali. Tällä kaudella tuosta ennenaikaisesta joululahjasta on saanut nauttia jo lähes 70 pelaajaa.

Seitsemän suomalaispelaajaa on tehnyt tällä kaudella ensimmäisen NHL-maalinsa. Heistä Patrik Laine on iskenyt siihen perään aika monta lisää. Muut ensimmäisen NHL-osumansa iskeneet suomalaiset ovat Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, Artturi Lehkonen, Esa Lindell ja Markus Nutivaara.

Video: Laineen NHL-avausmaali

Laine ja Puljujärvi kuuluvat pieneen eliittikerhoon. He pääsivät maalin makuun heti NHL-debyyteissään.

Jotkut ovat hieman ahneempia. Toronto Maple Leafsin Auston Matthews vei homman kuuluisalle "nextille levelille". Kesän 2016 NHL-draftin ykkösvaraus teki NHL-debyytissään neljä maalia.

Lehkonen iski ensimmäisen osumansa NHL-uransa toisessa ottelussa. Muut suomalaiset joutuivat odottamaan pidempään.

Laineen ja Puljujärven kanssa vuosi sitten nuorten MM-kisojen superketjun muodostanut Sebastian Aho osui 14. NHL-ottelussaan. Hän heiluttikin verkkoja sitten saman tien kaksi kertaa.

Ahon tapaus on yksi klassisista "perhe katsomossa" -maaleista. Isä Harri Aho pääsi jopa tv-kanavan haastatteluun poikansa ensimmäisen maalin kiekko kädessään.

"Perhe katsomossa" -meininkiin saatiin uusi vivahde Mitchell Marnerin tapauksessa. Toronton huipputulokkaan vanhemmat olivat kyllä paikan päällä, mutta äiti oli muualla, kun poika latasi kiekon verkkoon.

Video: Matthwsin hurja avauspeli

- Olin vessassa. Pesin käsiäni ja kuulin juhlinnan. Kun numero 16 kuulutettiin, tajusin Mitchin tehneen maalin, rouva Marner naureskeli noloa hetkeään Hockey Night in Canada -lähetyksessä.

Marner juhli viime kaudella Olli Juolevin kanssa Kanadan pääjunioriliigojen mestaruutta eli Memorial Cupin voittoa London Knightsin paidassa. Londonin superketjun muutkin jäsenet, Calgary Flamesin Matthew Tkachuk ja Arizona Coyotesin Christian Dvorak ovat tehneet ensimmäisen NHL-maalinsa tällä kaudella.

Rantanen ja Lindell lasketaan yhä NHL-tulokkaiksi, mutta he debytoivat taalajäillä jo viime kaudella. Kumpikaan ei saanut tuolloin pistetiliään auki.

Nyt he ovat jo vakiopelaajia NHL:ssä. Rantanen viilettää Colorado Avalanchen kärkiketjuissa. Lindell luutii komeilla peliminuuteilla Dallas Starsin takalinjoilla. Kumpikin on myös tehnyt hienon ensimmäisen NHL-maalinsa.

Suomalaispelaajista leveintä hymyä ensimmäisen NHL-maalinsa jälkeen taisi väläyttää Nutivaara. Johtuneeko sitten siitä, että hän on se mies, jonka ei alunperin uskottu nappaavan vakiopaikkaa NHL:stä ainakaan saman tien.

Video: WPG@COL: Rantanen tykittää avausmaalin NHL:ssä

Kaikkien suomalaispelaajien tämän kauden ensimmäiset NHL-maalit ovat olleet hienoja tai ainakin niin sanotusti itse tehtyjä. Aina näin ei ole.

Calgaryn Garnet Hathaway painui maalille, ja kiekko meni hänen kauttaan sisään. Anaheim Ducksin Ondrej Kase laittoi pelivälineen verkkoon kahden Vancouver Canucksin puolustajan ja tolpan kautta. Viimeisimpänä kerhoon tiistain kierroksella liittynyt Boston Bruinsin Anton Blidh ampui kiekon lähes nollakulmasta New York Islandersin puolustaja Nick Leddyn kautta maaliin.

- Dougie (Calgaryn puolustaja Hamilton) laittoi kiekon maalille, ja minä painuin sinne niin kovaa kuin pääsin. Taidan kertoa, että lauoin sen hienosti sisään, yhdysvaltalainen Hathaway naureskeli Flamesin verkkosivuilla.

Kase ei tshekkinä ole vielä päässyt sisään sopivan liioittelun kulttuuriin.

- Taisi olla vähän onnea matkassa, Kase tyytyi toteamaan NHL.comille.

Video: Nutivaaran avausmaali NHL:ssä

Historia tuntee tarinoita, joissa puolivahingossa syntynyt ensimmäinen NHL-maali on muuttunut ajan myötä vähintään kuukauden komeimmaksi osumaksi. Nuoremmalla kaartilla on vielä opittavaa tarinan kertomisesta.

- Nic Petan tulee muistamaan tuon läpi kentän pujoteltuna maalina siinä vaiheessa, kun hänellä on omia lapsia, Winnipeg Jetsin päävalmentaja Paul Maurice totesi viime kaudella suojattinsa osumasta, joka meni onnekkaasti luistimen kautta sisään.

Nuorisotähdet Laine ja Puljujärvi tekivät ensimmäisen maalinsa ensimmäisessä ottelussaan heti varausvuotensa syksyllä. Joillakin matka on paljon pidempi.

SM-liigassa pitkään pelannut Yohann Auvitu teki ensimmäisen NHL-maalinsa tänä syksynä 27-vuotiaana. Auvitu on kuitenkin sen verran meritoitunut pelaaja, että hänet on valittu SM-liigan parhaaksi puolustajaksi.

Tämän kauden hienoin tarina taitaa liittyä Florida Panthersin Shane Harperiin. Farmin farmissakin eli ECHL:ssä pelannut 27-vuotias Harper sai vihdoin NHL-tilaisuutensa tänä syksynä. Varaamaton yhdysvaltalaislaituri pamautti viidennessä NHL-ottelussaan kaksi maalia.

- Ilman muuta on ollut aikoja, jolloin olen miettinyt, etten koskaan tee NHL-maalia. Mutta olen kuitenkin luottanut itseeni, että osuma tulisi joskus. Olen aina ajatellut, että minun tarvitsee vain saada tilaisuuteni. Mutta kyllä epäilyksiä on ollut vuosien varrella. Pitää vain luottaa itseensä, Harper kertoi NHL.comille.

Nyky-NHL:ssä tuo ensimmäisen maalin odotus voi venyä myös ylimääräisellä tuskaisella minuutilla tai parilla. Sen sai kokea Torontoa edustava Venäjän World Cup -puolustaja Nikita Zaitsev, joka ampui viime viikolla kiekon Pittsburgh Penguinsin verkkoon 30. NHL-ottelussaan. Pittsburgh haastoi tilanteen maalivahdin häirintänä. Videotarkistuksen jälkeen Zaitsev sai helpottavan uutisen: hänen ei tarvitse tulevaisuudessa tuulettaa ensimmäistä maaliaan uudestaan.

- Uskomatonta. Olen niin onnellinen. Odotin tuota maalia. Olen saanut paljon paikkoja joka ottelussa. Minulla pitäisi olla jo viisi maalia, helpottunut Zaitsev totesi NHL.comille.

Zaitsev voi lohduttautua sillä, että sattuu sitä paremmissakin piireissä. Kahdesti NHL:n parhaaksi puolustajaksi valittu Chicago Blackhawksin Duncan Keith teki toki ensimmäisen NHL-maalinsa jo yli 10 vuotta sitten, mutta mies joutui tällä kaudella odottamaan punalampun syttymistä 34. otteluunsa asti.

Edellä mainittu Kase kuuluu niihin pelaajiin, jotka olivat heiluttaneet verkkoa jo ennen ensimmäistä NHL-maaliaan. Voittolaukauskilpailussa onnistumista ei luonnollisestikaan lasketa ensimmäiseksi osumaksi.

Sitten ovat ne kiekkoilijat, jotka avaavat maalitilinsä pudotuspeleissä. Nykyisistä suomalaisista NHL-pelaajista Lauri Korpikoski teki maalin keväällä 2008 ensimmäisessä ottelussaan, joka sattui olemaan playoff-taisto. Korpikoski sai juhlia ensimmäistä NHL-maaliaan uudestaan seuraavana syksynä yhdeksännessä runkosarjaottelussaan.

NHL-kausi ei ole vielä edes puolessavälissä. Ensimmäisen maalin tarinoita tulee vielä varmasti lisää - joko odotettuja tai yllättäviä.

Niistä tarinoista voisi löytyä vaikka Markus Hännikäisen ja Julius Hongan nimet. He ovat tällä kaudella NHL:ssä esiintyneistä suomalaisista kenttäpelaajista ainoat, joilla ei ole vielä tilillään uran ensimmäistä NHL-maalia. Joulupukki ei taida enää ehtiä sitä tuomaan, mutta kevätkausi kaiken muuttaa voi.

Katso lisää