Rauhallinen ja varma suomalaispuolustaja on perustellusti yksi lenkki Coyotesin tähtisikermässä. Numminen pelasi 20-vuotisella NHL-urallaan eniten otteluja (551) Phoenixissa ja iski seitsemän kauden aikana tehot 55+214=269. Syötöt ja pisteet ovat edelleen vuonna 2014 nimensä Arizona Coyotesiksi muuttaneen seuran eliittiä.
Coyotesissa pelattuihin kausiin mahtuu myös kolme NHL:n All-Star-ottelua sekä aktiivipelaajien teräsmiestitteli. Numminen pelasi kolmena ensimmäisenä Coyotes-kautenaan runkosarjan kaikki 82 ottelua ja oli neljänä seuraavana kautena sivussa yhteensä ainoastaan 23 ottelusta. Pelattujen ottelujen putki venyi parhaimmillaan 360 ottelun mittaiseksi.
Numminen siirtyi Phoenixista Dallas Starsiin kaudeksi 2003-04, ja sieltä matka jatkui seuraavalla kaudella Buffalo Sabresiin, missä hän laittoi luistimet naulaan kauden 2008-09 päätyttyä.
Raanta taistelee ykkösvahdin paikasta
Coyotesin paidan on Nummisen lisäksi pukenut ylleen kymmenen muuta suomalaista kenttäpelaajaa: Lauri Korpikoski, Jyrki Lumme, Juha Ylönen, Mika Alatalo, Ossi Väänänen, Olli Jokinen, Niko Kapanen, Sami Lepistö, Petteri Nokelainen ja Teemu Pulkkinen. Coyotesin maalia on vartioinut toistaiseksi yksi suomalainen, seuran nykyinen veräjänvartija Antti Raanta.
New York Rangersista Phoenixiin muuttanut Raanta on pelannut Arizonassa kolmen kauden aikana 92 ottelua torjuntaprosentilla 92,4 ja päästettyjen maalien ottelukohtaisella keskiarvolla 2,47. Hän lähti Coyotesiin valloittaakseen ykköstorjujan paikan, mutta hyvän alun jälkeen loukkaantumiset ovat kiusanneet häntä sekä viime että tällä kaudella.
Darcy Kuemperin kanssa torjuntavastuun jakaneelle Raannalle on kirjattu tällä kaudella 33 pelattua ottelua, torjuntaprosentti 92,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,63. Kuemperin vastaavat lukemat ovat 29 ottelua, 92,8 % ja 2,22.