BergyMarchyRask

Uuden NHL-kauden alkuun on vielä aikaa, mutta NHL.com/fi käy jo nyt perusteellisesti läpi kaikkien 31 joukkueen vahvuudet, heikkoudet ja näkymät tulevaan kauteen. Tällä kertaa vuorossa on Boston Bruins, joka kuuluu edelleen NHL:n mestariehdokkaisiin.

Boston oli päättyneellä kaudella NHL:n paras runkosarjajoukkue ja pokkasi Presidents' Trophyn kolmannen kerran seuran historiassa (myös 1989-90 ja 2013-14). Stanley Cup jäi kuitenkin haaveeksi, kun mestaruuden lopulta vienyt Tampa Bay Lightning lähetti Bruinsin laulukuoroon pudotuspelien toisella kierroksella.
Runkosarja 2019-20:44-14-12, 100 pistettä, Itäisen konferenssin ja koko NHL:n ykkönen
Pudotuspelit 2020: Putosi toisella kierroksella
Päävalmentaja: Bruce Cassidy, neljäs kausi
Saapuneet: Craig Smith, Greg McKegg
Lähteneet: Torey Krug, Zdeno Chara, Joakim Nordstrom, Brett Ritchie, Brendan Gaunce
Mestaruusikkuna yhä auki
Mestaruus on edelleen tavoitteena Bostonissa. Bruins on sijoittunut kolmella viime kaudella NHL:n runkosarjassa neljänneksi, kolmanneksi ja nyt siis ykköseksi. Lähimmäksi himoittua pystiä Boston pääsi tuona aikana keväällä 2019, kun maalivahti Tuukka Rask ja kumppanit taipuivat seitsemän ottelun mittaiseksi venyneessä Stanley Cup -finaalisarjassa St. Louis Bluesille.
Lisää aiheesta: [Tuukka Rask ja kumppanit yhä NHL:n eliittiä ]
Jonkinlaista kiireen tuntua Bostonissa alkaa tosin olla. Se kuuluisa mestaruusikkuna ei ole loputtomiin auki. Rask on ensi kauden pudotuspelien aikaan 34-vuotias. Patrice Bergeron on tällä hetkellä 35-vuotias, David Krejci täyttää keväällä 35 ja Brad Marchand täyttää 33.
Bruins-pomo Cam Neely tiedostaa tilanteen eikä ole lähdössä soitellen sotaan
Lisää aiheesta: [Bruinsin GM katkoi siivet Tuukka Raskia koskevilta huhuilta]
- Meillä on muutamia jätkiä, jotka ovat pelanneet paljon hyvää jääkiekkoa meille useiden vuosien ajan. Heidän uransa ovat jonkin verran menossa loppua kohden, ja meidän täytyy katsoa tiukasti, missä olemme organisaationa. Pystymmekö taistelemaan Stanley Cupista? Ja jos pystymme, niin mitä meidän täytyy tehdä kokoonpanomme suhteen, Neely mietiskeli.
Bruinsin GM Don Sweeney on luottavaisempi.
- Minulla on todella hyvä tunne siitä, missä olemme organisaationa ja kuinka kilpailukykyisiä olemme. Mutta en tekisi työtäni, jos en tutkisi päivittäin keinoja joukkueemme parantamiseksi, Sweeney sanoi.
Noille edellä mainituille pelaajille ikä tosin taitaa olla vain numero. Rask sijoittui viime kauden päätteeksi NHL:n parhaan maalivahdin äänestyksessä toiseksi. Bergeron oli yhdeksäntenä peräkkäisenä vuotena ehdolla NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi. Marchand sijoittui NHL:n pistepörssissä kuudenneksi. Krejci innostui pudotuspeleissä keräämään 13 ottelussa 4+8=12 tehopistettä.
Ja löytyyhän hyökkäyksestä tietenkin myös 24-vuotias David Pastrnak. Tshekkilaituri jakoi NHL:n maalikuninkuuden ja sijoittui pistepörssissä kolmanneksi tehoillaan 48+47=95.
Tehopakki vaihtoi maisemaa
Rask ja 35-vuotias slovakkivahti Jaroslav Halak päästivät vähiten maaleja koko NHL:ssä. Mutta ensi kaudella veskarikaksikon edessä luutii hieman erilainen puolustuskalusto. Tehopakki Torey Krug siirtyi vapailla papereilla St. Louisiin. Pitkäaikainen kapteeni Zdeno Chara ei ole tällä hetkellä Bostonin mies, mutta Sweeney ei pidä mahdottomana 43-vuotiaan slovakkijätin jatkamista Bruins-paidassa.
- Olen kommunikoinut paljon Zdenon ja hänen edustajansa Matt Keatorin kanssa. Mitä tahansa "Zee" päättää lopulta tehdä, niin hän kertoo sitten meille, Sweeney paljasti.

Rask ja Halak pokkasivat Jennings Trophyn

Krug on ollut Bostonin takalinjojen paras pistemies joka kerta kaudesta 2015-16 lähtien. Puolustukseen ei ole ainakaan vielä hankittu korvaavia pelaajia. Se tietänee joulukuussa 23 vuotta täyttävälle Charlie McAvoylle yhä isompaa roolia Bostonin takalinjoilla. McAvoyn adjutantteina toimivat Brandon Carlo ja Matt Grzelcyk.
Loppuja paikkoja havittelevat John Moore, Kevan Miller, Jeremy Lauzon, Connor Clifton, Jakub Zboril, Steven Kampfer sekä tietenkin Urho Vaakanainen, jonka Bruins varasi kesän 2017 NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella. Uudenvuodenpäivänä 22 vuotta täyttävällä Vaakanaisella on tilillään seitsemän NHL-ottelua.
Boston ei menettänyt hyökkäyskalustostaan yhtään elintärkeää miestä, mutta alkukausi saattaa silti mennä ilman avainpelaajia. Sekä Marchand että Pastrnak toipuvat parhaillaan syyskuun leikkausoperaatioistaan.
Bruinsin toistaiseksi ainoa merkittävä hankinta on hyökkääjä Craig Smith, joka laittoi lokakuussa nimensä kolmen vuoden mittaiseen sopimukseen. Smith, 31, on viettänyt koko kaudella 2011-12 alkaneen NHL-uransa Nashville Predatorsissa. Hän asettuu Bostonin oikealla laidalla Pastrnakin taakse ja kilpailee Ondrej Kasen kanssa kakkos-kolmosketjun paikoista.

NSH-NYI: Smith tekee uransa ensimmäisen hattutempun

  • En voisi olla iloisempi, että päädyin tänne. Tämä joukkue kiinnittää huomiota ja tulee ilman muuta olemaan mestariehdokas, Smith intoili.
    Kase kuuluu myös Bostonin uudempiin miehiin. Bruins hankki tshekkilaiturin keväällä Anaheim Ducksista, mutta mies ei ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin Bostonissa. Kase ehti pelata runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä 17 ottelua eikä saanut avattua maalitiliään.
    Atlantic-divisioonassa riittää haastajia
    Bostonilla riittää haastajia ensi kaudella Atlantic-divisioonassa. Mestari-Lightning ei ole menossa mihinkään, ja Toronto Maple Leafsilta löytyy pelottavaa tulivoimaa. Lisäksi Montreal Canadiens ja Buffalo Sabres ovat ainakin paperilla vahvistuneet. Florida Panthers haluaa myös parantaa otteitaan uuden GM:n Bill Ziton alaisuudessa.
    Bruins hävisi Lightningille myös kevään 2018 pudotuspeleissä toisella kierroksella. Bostonin päävalmentaja Bruce Cassidy ei kuitenkaan usko, että Tampa Baysta on tullut Bruinsille ylitsepääsemätön este.
    *** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
    - Uskon, että pystymme kilpailemaan Tampa Bayn kanssa. Faktat eivät kerro sitä, mutta minä uskon niin. Eikä voi unohtaa niitä noin 70 (runkosarjan) ottelua, joiden aikana olimme varmaan paras joukkue NHL:ssä. Ei sitä asiaa voi vain heittää ikkunasta ulos, päättyneellä kaudella NHL:n parhaaksi valmentajaksi valittu Cassidy sanoi.
    Bruins on kahtena peräkkäisenä vuonna hävinnyt pudotuspeleissä tulevalle mestarille. Nyt olisi aika olla itse se, joka tiputtaa muut jatkosta.
    Rask jätti tämän vuoden pudotuspelit kesken perhesyiden takia. Nyt suomalaisveteraani odottaa jälleen innolla paluuta kaukaloon ja Stanley Cupin jahtaamista - sitten kuin kausi jossain vaiheessa käynnistyy.
    - Minun kannaltani mikään ei muutu. Uskon, että olemme erittäin kilpailukykyinen joukkue riippumatta siitä, milloin alamme pelata. Odotan kautta innolla, Rask totesi The Athleticille muutama päivä sitten.