Oman maalin pysyminen puhtaana oli iso juttu koko joukkueelle, sillä puolustuksesta oli Charlie McAvoyn ja Hampus Lindholmin kaltaisia tekijämiehiä poissa.
– Menimme puolustus edellä, mutta saimme paljon tilanteita hyökkäyspäähänkin. Painostustemme jälkeen olisimme voineet johtaa 4-0 tai 5-0. Alakerrassa on muutoksia, mutta kyllä me täällä tunnemme kaikki toisemme. Kun uusia kavereita tulee sisään, he pelaavat hyvin ja antavat panoksensa. Hienoa katsella, kun kaikki laittavat sata prosenttia likoon.
Tilanne elää myös maalin suulla. Swayman on toistaiseksi sivussa ylävartalovamman takia, ja Michael DiPietro kutsuttiin täydennykseksi Bruinsin maalivahtivahvuuteen. Korpisalo keskittyy kuitenkin olennaiseen.
– Vain voitolla on väliä. Erikoistilanteilla oli taas tänään suuri rooli. Päästimme New Jersey Devilsiä vastaan pelatussa viime ottelussa viisi maalia, joten palasimme nyt hienosti tasollemme, suomalaistorjuja kiitti.
Tällä kaudella Korpisalo on startannut vain 15 ottelussa, joten joka viides hänen esiintymisensä on päättynyt nollapeliin. Vastaavaan tahtiin ei ole pystynyt kukaan muu vähintään kolmen nollapelin mies. Seuraennätys jäi kuitenkin kauas: 1930- ja 40-luvuilla vaikuttanut Frank Brimsek saavutti Bruinsissa kolme nollapeliä kuudessa ottelussa.
Pastrnak ja Geekie tiukassa vireessä
TD Gardenin 17 850 katsojaa pääsivät todistamaan ottelun voittomaalia toisen erän kolmannella minuutilla. Bruins piti kiekkoa hyökkäysalueella, ja Bradon Carlo löysi David Pastrnakin. Tshekkihyökkääjä toimitti kiekon takakulmalle, missä Morgan Geekie oli valmiina lyömään pelivälineen verkon perukoille.
Kovavireinen Geekie on tehnyt kuuteen viime otteluun pinnat 4+2=6.
Senators yritti parhaansa mukaan rikkoa Korpisalon nollan, mutta rimpuilu loppui, kun Pastrnak löi kiekon tyhjiin. Osuma oli maalitykille kauden 23:s.
– Fiilis on hyvä. Oma pelaaminen on palannut, ja kemia ketjukavereiden (Geekie ja Pavel Zacha) kanssa on tärkeä juttu. Ketjumme on pelannut pari viime ottelua oikealla tavalla, ja se palkitsee. Toivottavasti pystymme rakentamaan tämän pohjalle, Pastrnak sanoi.