bruinswin

Puheissa pyörinyt seitsemän ottelun rasitus ei näkynyt vielä ainakaan maanantaina, kun pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella äärimmilleen joutunut Boston Bruins matkusti levänneen Florida Panthersin vieraaksi ja latoi tauluun tylyt lukemat toisen kierroksen ottelusarjan avauksessa. Bruins nappasi ensimmäisen kiinnityksen Itäisen konferenssin finaalipaikkaan maalein 5-1.

– Aloitimme aika hyvin ja saimme avausmaalin, mikä on aina tärkeä juttu. En tiedä, nostimmeko sitten jalkaa kaasulta, mutta teimme jokusen virheen emmekä pelanneet tarpeeksi kovaa, Floridan hyökkääjä Matthew Tkachuk pohti.

Valtaosa tapahtumista keskittyi toisen erän jälkipuoliskolle. Ensimmäisten 31 peliminuutin aikana ottelussa ei ollut tehty maalin maalia, mutta sitten verkko heiluikin kahdeksan minuutin sisällä peräti neljä kertaa. Näistä osumista kolme oli Bostonin käsialaa.

– Fyysisyys, henkinen puoli, kaikki oli hienoa katsottavaa. Olen todella innoissani siitä, mitä tuleman pitää, iloitsi Bruinsin maalivahti Jeremy Swayman.

Mason Lohrei (1+1) ja Pavel Zacha (0+2) olivat ottelun ainoat kahden tehopisteen miehet. Bruinsin kärkitykeistä David Pastrnakin ja Brad Marchandin tehot jäivät yhteen maalisyöttöön. Floridalta Aleksander Barkov alusti Tkachukin iskemän ainokaisen.

FLA-BOS: Tkachuk laukoo avausosuman ranteella

– En pitänyt pelaamisestamme. Uskon, että pystymme korjaamaan merkittävän osan niistä asioista, joista emme pitäneet, Panthersin päävalmentaja Paul Maurice lupasi.

Tkachuk aloitti maalinteon toisen erän puolivälissä Panthersin siirtyessä 1-0 johtoon. Florida ja sen 19 000 kannattajaa saivat nauttia huumasta 67 sekunnin ajan ennen Morgan Geekien tekemää tasoitusta.

Lohrei siirsi Bruinsin seuraavaksi edelle, ja Brandon Carlo teki vielä vieraiden kolmannen maalin erän viimeisellä peliminuutilla. Carlon päivä oli ollut tapahtumantäyteinen, sillä puolustaja oli sivussa aamujäiltä lapsensa syntymän vuoksi ja saapui hallille erillisellä kyydityksellä vasta iltakuudelta, juuri ottelun alla.

Kahden maalin tappioasemasta kolmanteen erään lähtenyt Florida ei enää löytänyt kirivaihdetta. Bruins teki kolmannen erän ainoat maalit, kun ensin Justin Brazeau kasvatti karkumatkaa ja lopussa Jake DeBrusk sinetöi loppunumerot tyhjään rysään.

– Pitää vain tehdä enemmän hommia. Kyse ei ole vain hyökkäämisestä, vaan kaikista osa-alueista. Maalille pitäisi päästä enemmän ja tehdä maalivahdin elämästä vaikeampaa, Barkov sanoi.

– Saimme paljon laukauksia, mutta Swayman näki niistä valtaosan. Hän on hyvä maalivahti. Jos hän näkee kiekon, hän pysäyttää sen, pantterikippari jatkoi.

Bruins oli pelannut viimeksi lauantaina, jolloin se kaatoi Toronto Maple Leafsin seitsemännen ottelun jatkoerässä. Panthers puolestaan oli ehtinyt huilata kuusi päivää kaadettuaan ensimmäisellä kierroksella Tampa Bay Lightningin viidessä ottelussa.

Panthersin päävalmentaja Maurice puhui jo sunnuntaina siitä, miten paperilla näkyvä lepoetu ei välttämättä toteudukaan kaukalossa. Maanantai osoitti kokeneen valmentajan sanat todeksi – hänen kannaltaan valitettavasti.

– Emme olleet tänään kauhean hyviä. En tiedä, oliko pelin kuva täysin tuloksen mukainen, mutta sillä ei ole väliä. Boston pelasi hyvin. He näyttivät siltä, että he ovat tietyssä rytmissä. He pelasivat todella kärsivällisesti, Maurice summasi.

FLA-BOS: Brazeau ohittaa Bobrovskin upealla yksilösuorituksella

Sergei Bobrovski torjui Panthersin maalilla 24 kertaa. Swayman sen sijaan oli yksi ottelun tähdistä pysäyttäessään hurjat 38 vetoa.

Swayman on NHL-historian kahdeksas maalivahti, joka on päästänyt korkeintaan kaksi maalia kaikissa seitsemässä ensimmäisessä startissaan yksissä pudotuspeleissä. Edellinen tähän pystynyt veskari oli Jean-Sebastian Giguere vuonna 2007, jolloin hän auttoi Anaheim Ducksin Stanley Cup -voittoon. Myös kaksi sitä edellistä – Cam Ward vuonna 2006 ja Nikolai Habibulin vuonna 2004 – olivat kyseisenä vuonna lopulta mestareita.

– Itseluottamuksemme on noussut seuraavalle tasolle ensimmäisen kierroksen taistelun jälkeen. Se antaa uskoa kykyihimme. Henkisesti tilanne on loistava. Teimme kuitenkin paljon virheitä. Ilman Swaymania tämä olisi voinut olla paljon tasaisempi peli ja Florida olisi ehkä vienyt voiton, Bruinsin päävalmentaja Jim Montgomery huomautti.

Kyse oli joukkueiden viidennestä kohtaamisesta tällä kaudella. Ne kaikki ovat päättyneet Bruinsin voittoon.

– Bruins pelasi hyvin. Meidän on vain tultava takaisin tiistaina valmiina jatkamaan töitä, käydä tapahtumat läpi ja keksiä, miten pystymme parantamaan, Tkachuk sanoi.

Aikaa hienosäätöön onkin ainoastaan tiistai, sillä sarjan toinen osaottelu pelataan keskiviikkona.

Aiheeseen liittyvä sisältö