GettyImages-2260594242

Pitkään playoff-junan kyydissä sinnitellyt Calgary Flames joutui pettymään tiistaina, kun joukkue menetti Dallas Starsille kärsityn 3-4 jatkoaikatappion myötä myös teoreettiset mahdollisuutensa selvitä kevään pudotuspeleihin. 

Flamesin heikosti sujunut kausi ei tullut kenellekään jättiyllätyksenä, sillä seura on vaeltanut varjojen mailla jo useamman sesongin ajan. Viime vuonna playoff-paikka jäi lopulta vain yhden voiton päähän, mutta nyt ero Läntisen konferenssin kahdeksan kärkeen kasvaa suuremmaksi. Calgary jää nyt pudotuspelien ulkopuolelle neljäntenä peräkkäisenä vuonna.

Flamesin perisyntejä ovat olleet koko kauden ajan maalinteon tehottomuus ja vaisu maalivahtipelaaminen. Erityisen tuskaista liekkipaidoilla on ollut vieraskaukaloissa, joista varsinaisen peliajan voittoja on kertynyt koko kauden aikana vain 11. Tiistaina Flames lähti Dallasissa päätöserään kahden maalin johtoasemasta, mutta lopputuloksena oli tyly jatkoaikatappio.

– Pidin tyylistä, jolla pelasimme tänään. Pidimme kiekkoa pitkiä aikoja vastustajan päässä, jonka lisäksi pelasimme fyysisesti. Otimme muutaman turhan rangaistuksen, mikä ei ole ikinä viisasta näin hyvää ylivoimajoukkuetta vastaan, Flamesin päävalmentaja Ryan Huska harmitteli.

Flames lähti kuluvaan kauteen maltillisin tavoittein, mutta toivottua kehitystä ei ole ollut vielä nähtävillä. Organisaatiossa riittää kuitenkin luottoa omiin kasvatteihin, vaikka tulokset eivät ole vielä olleet odotetun kaltaisia. Calgaryn kausi lähti heti väärille urille, kun ensimmäisistä 13 otteluta tuli vain kaksi voittoa. Runkosarjaan osui tuloksellisesti parempiakin jaksoja, mutta epätasaisuus on vaivannut Huskan ryhmää jo pidemmän ajan. 

Tiistaina Calgaryn puolustuksessa tasan puoli tuntia jääaikaa kellottaneen Olli Määtän mukaan loppukauden otteluilla on tärkeä merkitys tulevaisuuden suhteen. Stars on organisaatio, josta Flames haluaa ottaa mallia.

– Nämä ovat todella tärkeitä otteluita meille, sillä pääsemme haastamaan itseämme todella laadukkaita joukkueita vastaan. Stars on yksi suurimmista mestarisuosikeista, ja tuon tasoiset joukkueet osaavat hyödyntää heille annetut maalipaikat, Määttä totesi Stars-tappion jälkeen.

Tehottomin kausi 45 vuoteen 

Flames oli todella varovainen viime kesän pelaajamarkkinoilla, ja menestystä lähdettiin jahtaamaan pitkälti muutaman kokeneemman kärkipelaajan ja omien nuorten lupausten johdolla. Tavoitteena oli laittaa maaliverkot heilumaan vaisumman sesongin jälkeen ja palata jälleen varteenotettavaksi playoff-joukkueeksi.

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Flames oli tällä kaudella entistä suuremmissa vaikeuksissa maalinteon kanssa. Calgary on tehnyt 77 runkosarjaottelussaan vain 198 maalia, mikä on toiseksi vähiten koko liigassa. Viime kaudella Flames teki 220 maalia, joten tässä tilastossa tulee suurella todennäköisyydellä takapakkia.

Hyökkäyspään tehottomuutta kuvastaa hyvin se, että joukkueesta ei löydy tällä hetkellä yhtään yli 50 tehopisteen pelaajaa. Tällä hetkellä Flamesin sisäisen pistepörssin kärkisijaa pitää nimissään hyökkääjä Morgan Frost tehoin 21+20=41. Seuran 45-vuotisesta historiasta ei löydy yhtään täysmittaista sesonkia, jolla joukkueen ykköstykki olisi jäänyt alle 50 tehopisteen.

CGY-FLA: Frost osuu paluukiekosta ylivoimalla ja kasvattaa Flamesin etumatkaa

Flamesin nuoret hyökkääjät Matt Coronato, Joel Farabee ja Connor Zary eivät pystyneet vielä kantamaan heidän harteilleen asetettuja paineita. Kokeneemmasta kaartista Jonathan Huberdeau kamppaili loukkaantumisten kanssa, eikä Mikael Backlundista ollut sateentekijäksi. 

Parannettavaa riittää myös omassa päässä, sillä viime kaudella NHL:n maalivahtieliittiin kiivennyt Dustin Wolf, 24, ei pystynyt pelaamaan kahta peräkkäistä unelmasesonkia. Wolfin torjuntatilastot kääntyivät jyrkkään laskuun, eikä hän pystynyt tarjoamaan joukkueelleen samanlaista tukea kuin vuosi sitten. 

Flamesin epätasaisuus näkyi siinä, ettei joukkue kyennyt rakentamaan pidempiä voittoputkia runkosarjan aikana. Vähintään kolmen ottelun mittaisia tappioputkia kertyi yhteensä kuusi, ja niistä pisin venyi peräti kahdeksaan kamppailuun.

Calgaryssa odotetaan uutta hallia ja kurssin kääntymistä 

Flamesin tulevaisuus näyttää varsin kaksijakoiselta. Calgaryn uusi kotiareena Scotia Place avataan syksyllä 2027, ja siellä pelataan World Cup -turnauksen otteluita helmikuussa 2028. Puitteet siis paranevat, mutta NHL:n puolella odotukset ovat kuitenkin maltilliset, sillä juuri nyt Flamesin kehityskäyrä osoittaa väärään suuntaan.

GM Craig Conroy on puhunut viime vuosina sen puolesta, että Calgary yrittää palata pudotuspelijoukkueeksi maltillisella suunnitelmalla. Joukkue on ollut hyvin varovainen vapailla markkinoilla, eikä se ole hurjastellut pelaajasiirtojen sarallakaan. Jotain sytykettä Flames tarvitsee, sillä tällä tahdilla liekkipaidat juuttuvat pidemmäksi aikaa Läntisen konferenssin pohjalle. 

Calgaryn hehkutetuin lupaus on 19-vuotias puolustaja Zayne Parekh, joka sai tällä kaudella vyölleen jo yli 30 runkosarjaottelua. Kesän 2024 NHL Draftissa ensimmäisellä kierroksella varatusta kanadalaispakista on kasvamassa hyvää vauhtia NHL-raamit täyttävä puolustaja. Toinen mielenkiintoinen nimi on hyökkääjä Coronato, 23, joka otti nyt pienen taka-askeleen hienosti sujuneen viime kauden jälkeen. 

Flamesin leirissä toivotaan myös vahvasti sitä, että konkarihyökkääjä Huberdeau kuntoutuisi täyteen pelikuntoon kevään lonkkaleikkauksen jäljiltä. Kanadalaistähti pelasi tällä kaudella vain 50 ottelua ja keräsi niissä tehot 10+15=25. Pistetahti on erittäin vaisu miehelle, joka tienaa 10,5 miljoonaa dollaria vuodessa kesään 2031 saakka.

Määttä sopeutunut upeasti uuteen joukkueeseensa

Flamesin riveissä ei ollut kauden alussa yhtään suomalaispelaajaa, mutta tilanteeseen saatiin muutos maaliskuun alussa, kun Määttä siirtyi Calgaryyn pelaajakaupassa, joka vei tähtipakki MacKenzie Weegarin Utah Mammothiin. 

NHL-uransa alussa Pittsburgh Penguinsissa kaksi Stanley Cup -mestaruutta (2016 ja 2017) voittanut Määttä on kotiutunut uuteen joukkueeseensa hyvin, ja se on näkynyt myös tehoissa. Hän merkkautti Utahissa 22 otteluun vain yhden syöttöpisteen, mutta Flamesissa pinnoja on ropissut 16 ottelussa 2+10=12.

CGY-VAN: Määttä yllättää maalivahti Tolopilon

Määttä on päässyt heti nauttimaan Calgaryssa isosta vastuusta, sillä hänen ottelukohtainen peliaikakeskiarvonsa on ollut peräti 22.20. Noteeraus on Flamesin puolustajien toiseksi korkein Zach Whitecloudin jälkeen. Määttä on ollut myös joukkueensa työllistetyimpiä pakkeja alivoimalla. Hänen nykyinen sopimuksensa ulottuu kauden 2027-28 loppuun, joten luotettavalla suomalaisella lienee jatkossakin merkittävä rooli Flamesin takalinjoilla.

Aiheeseen liittyvä sisältö