GettyImages-2213090908

Otamme NHL:n kaikki 32 joukkuetta vuorollaan suurennuslasin alle elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä Colorado Avalanchesta.

Colorado Avalanchelle kelpaa vain mestaruus. Viime kausi päättyi jälleen pettymykseen, kun divisioonavastustaja Dallas Stars laittoi denveriläiset kesälomille jo pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta. Avalanchen pudottamisessa oli isossa roolissa joukkueen entinen tähtipelaaja Mikko Rantanen, joka rokotti vanhaa seuraansa erityisesti ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa.

Paperilla Avalanche on mestarisuosikki, jota johtaa tuttu päävalmentaja Jared Bednar. Kaikki elementit mestaruuden voittamiseksi ovat olemassa kolmen vajaaksi jääneen kauden jälkeen.

Miten kapteenin paluu näkyy joukkueessa?

Avalanchen kapteeni Gabriel Landeskog oli polvivamman vuoksi sivussa kaukaloista peräti kolmen vuoden ajan, mutta hän palasi joukkueen kokoonpanoon viime kevään playoffeissa ensimmäisellä kierroksella.

On täysin selvää, että parin vuoden tauon jälkeen hän ei ollut välittömästi se sama pelaaja, joka Stanley Cup -mestaruuden voitettuaan jäi paljon odotettua pidemmäksi venähtäneelle tauolle. Tutut pelilliset elementit olivat kuitenkin nähtävissä välittömästi, kun hän pääsi pitkältä pelitauolta takaisin askiin.

Nyt ruotsalaishyökkääjän pitäisi olla kuitenkin syksyä kohti täydessä pelikunnossa, ja kesäkuussa hänet valittiin myös Tre Kronorin joukkueeseen helmikuussa pelattaviin olympialaisiin. Parhaimmilla kausillaan Landeskog on nakuttanut reilun pisteen per ottelu, mutta tehopinnoilla ei voi mitata sitä työmäärää ja johtajuutta, jotka hän tuo mukanaan pukukoppiin.

COL-DAL: Landeskog laukoo Coloradon kolmen maalin johtoon toisessa erässä

Landeskog pelasi keväällä ensimmäiset pelinsä pitkän tauon jälkeen Avalanchen AHL-farmijoukkue Colorado Eaglesin riveissä AHL:ssä. Avalanchen tähdet Nathan MacKinnon ja Cale Makar olivat seuraamassa Landeskogin otteita paikan päällä, joten hänen paluutaan kaukaloihin oli odotettu koko joukkueessa.

Löytävätkö MacKinnon ja Necas yhteisen sävelen täyden kauden aikana?

Avalanchen menestysvuosina hyökkäyksen tutkapari oli MacKinnon - Rantanen, mutta alkuvuodesta tämä parivaljakko erotettiin lopullisesti, kun suomalaistähti kaupattiin Carolina Hurricanesiin. Avalanche sai vaihtokaupassa tshekkitaituri Martin Necasin, joka asetettiin välittömästi pelaamaan MacKinnonin rinnalle.

Necas aloitti viime kauden hurjalla tahdilla Hurricanesissa, mutta hyytyi sittemmin kauden edetessä. Kaupan jälkeen hän pelasi Avalanchessa 30 runkosarjaottelua tehoin 11+17=28 ja keräsi seitsemään playoff-otteluun viisi (1+4) tehopistettä. Necas ei pystynyt tuottamaan samaa tulosta hyökkäyssuuntaan kuin Rantanen, mutta syksy osoittaa, miten hänen ja MacKinnonin yhteispeli lähtee toimimaan pitkän kauden edetessä.

Periaatteessa elementit varsin mainioon tutkapariin ovat olemassa, sillä MacKinnon ja Necas ovat molemmat vauhtihyökkääjiä. Yhteispelin potentiaalista saatiin viitteitä jo kevään mittaan, mutta täysin pitelemättömäksi kaksikko ei ainakaan toistaiseksi äitynyt. Ei Avalanche ole täysin kärkipelaajiensa varassa, mutta tulosta täytyy tulla heti lokakuusta saakka. Olisi erikoista, jos Necas ei ensi kaudella viimein rikkoisi sadan tehopisteen rajaa.

CHI-COL: Necas ohjaa tilanteeksi 2-2

Onko työrauha nyt saavutettu?

Viime kausi oli Kalliovuorilla monella tavalla myrskyisä. Sen lisäksi, että joukkueen suurimpiin tähtiin lukeutunut Rantanen vaihtoi maisemaa, ennätti seura remontoimaan kesken kauden esimerkiksi koko maalivahtiosastonsa täysin uuteen uskoon.

Viime kaudella Avalanchen maalilla kävi kauden aikana peräti kuusi eri veräjänvartijaa. Kauden alussa joukkueen maalivahtikaksikon muodostivat Aleksandar Georgijev ja Justus Annunen, mutta kumpaakaan ei enää löydy joukkueen kokoonpanosta.

Kausi päättyi maalivahtikaksikolla Mackenzie Blackwood - Scott Wedgewood. Välillä yhden ottelun Coloradon maalilla ehti pelata myös Kaapo Kähkönen sekä kaksi ottelua Trent Miner.

Blackwood ja Wedgewood vakiinnuttivat työpaikkansa kauden edetessä, ja nyt näyttäisi siltä, että myös maalivahtiosastolle on saatu rauhallisempi tilanne.

Liikenne vaikuttaisi tyyntyneen tulevan kauden edellä, mikä on joukkueen kannalta hyvä asia, sillä vieruskaverien vaihtuminen vinhaan pukukopissa ei ole koskaan eduksi.

Aiheeseen liittyvä sisältö