GettyImages-2150102498

Runkosarjassa sensaatiomaisesti Läntisen konferenssin toiseksi yltänyt Winnipeg Jets on joutunut tukalaan paikkaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, sillä joukkue tarvitsee nyt kolme peräkkäistä voittoa Colorado Avalanchesta edetäkseen toiselle kierrokselle.

Avalanche oli tyly isäntä myös toisessa Denverin-ottelussa vietyään sunnuntain koitoksen maalein 5-1. Avalanche johtaa sarjaa nyt voitoin 3-1. Colorado takoi kotiotteluissaan yhteensä 11 maalia ja päästi vain kolme. Seuraavaksi ottelusarja siirtyy jälleen Winnipegiin.

Tuska on tällä hetkellä suuri Winnipegin leirissä. Jets onnistui kaatamaan Avalanchen ottelusarjan avauskohtaamisessa maalein 7-6, mutta denveriläiset ovat vieneet kolme viimeistä ottelua yltäen jokaisessa koitoksessa vähintään viiteen maaliin. Jets puolestaan on tehnyt kolmessa viime ottelussa yhteensä vain viisi täysosumaa. Puolustus vuotaa, eikä hyökkäyskään pelitä.

Avalanchen ryhmässä on taas peli-ilo korkeimmillaan. Show’ta ovat johtaneet joukkueen supertähdet Nathan MacKinnon, Cale Makar ja Mikko Rantanen, mutta myös Valeri Nitshushkin ja Artturi Lehkonen, jotka ovat onnistuneet maalinteossa jokaisessa neljässä ottelussa.

COL-WPG: Lehkosen avausmaali suomeksi selostettuna

Nitshuhskin oli sunnuntain ykkösnimi taottuaan hattutempun. Lehkonen vastasi illan avausmaalista ja keräsi yhteensä tehot 1+1. Ennen Lehkosta ja Nitshushkinia Avalanchen ja sen edeltäjän Quebec Nordiquesin historiassa oli nähty vain kaksi pelaajaa, jotka ovat aloittaneet playoff-urakan vähintään neljän ottelun maaliputkella: Michel Goulet ylsi viiden ottelun maaliputkeen keväällä 1985, ja MacKinnon onnistui neljässä peräkkäisessä väännössä keväällä 2022.

- Sitä ei voi kuvailla, kuinka tärkeitä pelaajia he ovat tälle joukkueelle, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar sanoi Lehkosesta ja Nitshushkinista.

- He vaihtelevat paikkaa kokoonpanossa ja pystyvät pelaamaan kenen kanssa tahansa. Heihin voi aina luottaa, hän jatkoi.

Lehkonen on saalistanut kauden neljässä pudotuspelissä tehot 4+3=7, jolla hän jakaa Avalanchen sisäisen pistepörssin toista sijaa MacKinnonin (2+5=7) kanssa. Kärkipaikkaa pitää Makar tehoillaan 2+6=8.

Makarista tuli sunnuntaina NHL:n historian toinen puolustaja, joka on yltänyt kahdesti kahdeksaan tehopisteeseen pudotuspelien neljän ensimmäisen ottelun aikana. Aiemmin siinä oli onnistunut vain kiekkolegenda Bobby Orr. Samalla Makar nousi jakamaan Avalanchen kaikkien aikojen puolustajien maalipörssin kärkipaikkaa playoffeissa, kun hän nousi Sandis Ozolinshin rinnalle 18 osumaan.

Kakkosketju löi jälleen alkutahdit

Avalanchen kannalta yksi positiivisimmasta asioista on se, että ykköskentän takaa on löytynyt tulitukea. Etenkin Lehkosen, Casey Mittelstadtin ja Zach Parisen muodostama kakkoskenttä on vastannut huutoon ja löytänyt yhteisen sävelen.

Kakkoskenttä teki molemmissa Denverin-otteluissa avausmaalit. Ensimmäisessä kohtaamisessa alkutahdit löi Parise, ja sunnuntaina oli Lehkosen vuoro. Osuman alusti Mittelstadt, joka on tehnyt neljässä ottelussa viisi tehopistettä (1+4).

- Tämä on joukkuepeliä, eikä ilman syvyyttä voi voittaa, kun jäljellä on enää 16 joukkuetta. Voittamiseen tarvitaan jokaista pelaajaa, koska muillakin on syvyyttä kokoonpanossa. Meiltä on toistaiseksi löytynyt syvyyttä hyvin, Bednar iloitsi.

Lehkosen loistovire ei tule kovin suurin yllätyksenä. sillä olihan hän suuressa roolissa jo Avalanchen mestaruuskeväänä 2022, jolloin laituri takoi 20 otteluun kahdeksan maalia ja 14 tehopistettä. Viime keväänä hän nakutti seitsemään playoff-otteluun tehot 3+3=6.

- Hän on aliarvostettu pelaaja. Hän luo paljon paikkoja hyökkäyksessä ja hoitaa hommansa puolustuksessa. Hän on arvokas pelaaja jokaisella osa-alueella. Hän on todellinen soturi, mutta silti todella aliarvostettu pelaaja, Bednar kehui suomalaista.

Turkulaisen Kiekko-67:n kasvatin yritteliäisyydestä kertoo hyvin muun muassa laukausmäärä: Lehkonen on laukonut tähän mennessä vastustajan maalia kohti 19 kertaa, mikä on koko joukkueen suurin lukema.

COL-WPG: Makarin maaginen maali suomeksi selostettuna

Jets töpeksi toisessa erässä

Sunnuntain ottelun käännekohtana oli toisen erän jälkimmäinen puolisko, jossa Avalanche takoi kolme rysää. Nate Schmidt oli tuonut Winnipegin tasoihin avauserässä, ja peli oli tasan vielä ottelun puolivälin krouvissa, mutta sitten vieraat töpeksivät.

Ensiksi Vladislav Namestnikov löysäili puolustuspelissä ja joutui ottamaan kahden minuutin jäähyn. Avalanche pyöritti ylivoimaansa 14 sekunnin ajan, kunnes Nitshushkin ohjasi 2-1 osuman maalin edestä. Muutaman minuutin päästä Cale Makar sai helposti tilaa kiekon kanssa, ja hän pääsi heiluttamaan verkkoa tasaviisikoin.

Erän lopussa Jetsin Nino Niederreiter otti täysin turhan kakkosen väkivaltaisuudesta, ja kotijoukkue pääsi taas ylivoimalle. Tällä kertaa Avalanche tarvitsi 36 sekuntia maalintekoon. Lehkonen siirsi kiekon maalin edessä Nitshushkinille, jolla oli helppo työ laittaa pikkumusta nuottaan ja viedä isännät 4-1 johtoasemaan.

Tuo syöttö nosti Lehkosen suomalaisten kaikkien aikojen playoff-pistepörssin jaetulle 14. sijalle Florida Panthersin Aleksander Barkovin rinnalle.

Kolmannessa erässä nähtiin enää yksi onnistuminen, ja se oli Nitshushkinin käsialaa. Rantanen voitti kiekon keskialueella, ja venäläishyökkääjä sai latoa limpun tyhjään uuniin 13 sekuntia ennen päätössummeria.

- Koko joukkueemme on ollut sitoutunut pelaamaan juuri oikealla tavalla. Se on suurin ero verrattuna ottelusarjan kahteen ensimmäiseen otteluun. Meidän kilpailullisuus, vauhti ja sitoutuneisuus ovat olleet loistavalla tasolla, mutta meidän on silti parannettava, sillä viimeisen voiton nappaaminen on aina vaikeinta, Bednar päätti.

Ottelusarjan ensimmäinen katkaisupeli pelataan tiistaina Winnipegissä.

Aiheeseen liittyvä sisältö