wsh vgk

Vegas Golden Knightsin hyökkäämisestä vietiin terä lauantaina pelatussa Stanley Cup -finaalisarjan kolmannessa ottelussa. Washington Capitals pelasi kotiyleisönsä edessä puolustuksellisesti erinomaisen ottelun ja siirtyi sarjassa 2-1 johtoon.
Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen Capitals teki ratkaisevan eron toisessa, jossa se osui kahdesti. Lopputulokseksi merkittiin 3-1 voitto. Vegas on onnistunut tekemään kahdessa viime ottelussa vain kolme maalia.

  • Mielestäni meillä oli tällä kertaa enemmän maalipaikkoja kuin viimeksi ja pääsimme maalin lähettyville useammin, mutta jatkotilanteet jäivät syntymättä. Emme saaneet irtokiekkoja, ja Braden Holtby teki hyviä torjuntoja, Golden Knightsin päävalmentaja Gerard Gallant totesi.
    Washington oli lauantaina Vegasia parempi lähes kaikessa. Se voitti myös laukaustilaston, kaksi kolmasosaa aloituksista ja jopa taklasi enemmän.
    Lisää aiheesta: [Washington on pukeutunut Capsin punaiseen]
    - Olimme vähän myöhässä kaikessa. Tulimme myöhässä kiekkoihin ja myöhässä karvaamaan, emmekä karvanneet viidellä pelaajalla. Se on pystyttävä korjaamaan, koska olemme olleet siinä hyviä koko kauden ajan. Välillä lipsuu, mutta nyt meidän on koottava rivimme, sanoi Vegasin hyökkääjä Alex Tuch.
    Muiden tilastojen rinnalla räikeimpänä paistoivat lauantaina blokatut laukaukset. Vegasin kenttäpelaajat ennättivät kiekon tielle seitsemän kertaa, mutta Washington blokkasi peräti 26 laukausta ennen kuin ne edes ennättivät Holtbylle asti. Aleksandr Ovetshkinista alkaen kaikkiaan 13 Capitalsin kenttäpelaajaa kirjautti vähintään yhden blokkauksen kolmannessa finaalissa. Ahkerimmin kiekkoja söi neljä laukausta pysäyttänyt puolustaja John Carlson.
    - Tarvitsemme kärsivällisyyttä. Ehkä meidän pitää pyrkiä nopeampiin ratkaisuihin ja ampua ennen kuin he ennättävät eteen. Tärkeintä on kuitenkin olla pakottamatta pelaamistamme, koska siihen he meitä nyt ajavat. Heti kun tiedostimme heidän blokkaamisensa, aloimme pelata liian nätisti, menettää kiekkoa ja he saivat ylivoimahyökkäyksiä, Tuch analysoi.
    Joukkuetoveri David Perron oli eri linjoilla. Hän toivoi Golden Knightsilta parempaa kiekonhallintaa hyökkäysalueella sekä laukausten määrän korvaamista laadulla.
  • Kiekkoa pitää saada maalille, mutta meidän pitää myös rakentaa peliä enemmän. Toki 40 laukausta on mukava määrä, mutta uskon, että pystyisimme liikuttelemaan kiekkoa enemmänkin. Sen voi laittaa maalille joka kerta kun sen saa, mutta mielestäni se ei välttämättä johda juuri mihinkään, Perron pohti.
    Golden Knightsille tappio oli toinen peräkkäinen. Edellisen kerran joukkue taipui kahdesti peräkkäin lähes kaksi kuukautta sitten runkosarjan loppumetreillä. Neljäs ottelu on tunnetusti seitsemän ottelun sarjan suuntaa vahvasti määrittävä kamppailu, etenkin kun Capitals pääsee siihen 2-1 johdossa ja kotiluolassaan.
    Tähän asti Washington on näyttänyt sarjassa paremmalta joukkueelta erityisesti sillä mittarilla, että se on saanut pelattua Vegasin vahvuudet piiloon. Golden Knightsin neljän ketjun tasaisen tappava hyökkäyspelaaminen on kadonnut ensimmäisen ottelun jälkeen tyystin, ja kun Ovetshkin ja Jevgeni Kuznetsov käänsivät lauantaina ottelua Capitalsin eduksi, Vegasin leiristä ei löytynyt ketään vastaamaan huutoon.
  • He karvaavat keskialueella hyvin, ja me menetämme kiekon liian usein. Sen jälkeen päädymme juoksemaan kiekon perässä. Meidän pitää yksinkertaistaa peliämme. Saimme tilanteita silloin kun saimme kiekon syvälle heidän taakseen. Holtbya pitää kuitenkin haastaa enemmän, joten meidän on päästävä maalin eteen. Emme luoneet tarpeeksi paikkoja, pohti Golden Knightsin hyökkääjä James Neal.
    Golden Knightsilla ei ole samanlaisia eturivin supertähtiä kuin Capitalsilla, mutta tällä hetkellä myös sen kokonaisvaltainen hyökkäyspelaaminen on epävarmalla tolalla. Parantamisen aika alkaa kuitenkin nyt olla käsillä. Kun neljäs ottelu pelataan maanantaina, Vegasin on oltava parhaimmillaan, tai sarja alkaa lipsua punavalkoisille.
    - Washington voittaa suuren osan tiukoista kamppailutilanteista, jotka varsinkin ottelun lopussa ratkaisevat paljon. He pakottavat meidät hyvin kauas laidoille, piirittävät meidät ja hankkivat ylivoimatilanteita, emmekä me saa hyviä kiekkoja heidän maalilleen. Meillä on kaikki se, mitä tämän kääntäminen vaatii. Sen pitää lähteä pukukopin sisältä ja jokaisesta pelaajasta itsestään. Olemme yhä itsevarma joukkue, Vegasin hyökkääjä Cody Eakin totesi.