Skip to main content

Toronton dynastiasta on jo puoli vuosisataa

Maple Leafsin viimeisessä kunnian jaksossa oli mukana myös yksi Jääkiekkoleijona

Teksti Jussi Lehmola @LehmolaJussi / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Kun kiekko putosi jäähän Centennial Classic -ulkoilmaottelussa 1. tammikuuta 2017, koko vuoden kestävät NHL:n 100-vuotisjuhlallisuudet alkoivat. Vuonna 1917 perustetun liigan värikkääseen historiaan mahtuu tuhansia tarinoita ja satoja lajin soihtua kantaneita legendoja.

NHL.com/FI kertoo lauantaisin kiehtovia tarinoita vuosisadan varrelta.

Tässä juttusarjassa käydään läpi kaikkien aikojen parhaita joukkueita ja dynastioita, jotka ovat marssineet mestaruudesta toiseen. Tällä kertaa vuorossa on 1960-luvun Toronto Maple Leafs.

Toronto Maple Leafsin historiaan mahtuu kaksi dynastiajaksoa. Ensimmäinen oli heti toisen maailmansodan jälkeen. Jälkimmäinen nähtiin 1960-luvulla. Toronto nosti Stanley Cup -pokaalia kolmena peräkkäisenä vuonna: 1962, 1963 ja 1964. Muutaman vuoden tauon jälkeen Maple Leafs palasi mestaruuskantaan vielä 1967.

Noissa joukkueissa luisteli legendaarisia pelaajia, joita "jääkiekon pääkaupungin" vanhemmat ikäpolvet muistelevat yhä. Hyökkääjä George Armstrong toimi kapteenina kaikissa neljässä mestaruusporukassa. Frank Mahovlich ja Dave Keon tähdittivät hyökkäyskalustoa. Takalinjoilla luuti Tim Horton, ja tolppien välissä torjui Johnny Bower.

Toronton edellinen dynastia päättyi vuoden 1951 mestaruuteen. Sitä seurasi 11 vuoden kuiva jakso ennen kuin Maple Leafs nosti pokaalia 1962. Toronto kukisti Stanley Cup -finaalisarjassa Chicago Black Hawksin voitoin 4-2.

Chicago oli voittanut mestaruuden edellisvuonna. Black Hawksissa pelasi tuohon aikaan pelätty kaksikko Bobby Hull - Stan Mikita, mutta edes he eivät pystyneet johdattamaan joukkuettaan Toronton yli. Hull ja Mikita voittivat NHL:n pistepörssin 1960-luvulla yhteensä seitsemän kertaa.

Vuosina 1963 ja 1964 Toronto löi finaaleissa Gordie Howen tähdittämän Detroit Red Wingsin. Keväällä 1963 Maple Leafs oli parempi voitoin 4-1. Vuotta myöhemmin pelattiin täydet seitsemän ottelua. Maple Leafs voitti kuudennen taiston jatkoajalla 4-3 ja ratkaisevan seitsemännen kamppailun 4-0.

Toronton kokoonpanossa oli omasta farmisysteemistä tulleita pelaajia ja muista NHL-seuroista hankittuja veteraaneja.

- Meillä oli todella hyvä sekoitus nuoria jätkiä, jotka olivat pelanneet 4-5 vuotta liigassa, ja sitten muita jätkiä, jotka olivat pelanneet 10-12 vuotta liigassa. Meillä kaikilla oli vain yksi tavoite ja se oli Stanley Cup. Kaikki olivat valmiita tekemään mitä vain oli tehtävissä mahdollisuuksiemme parantamiseksi, Keon kertoi Hockey Hall of Famen verkkosivuilla.

Vuoden 1963 finaaliratkaisuihin liittyy yksi Maple Leafs -historian legendaarisimmista tarinoista. Puolustaja Bob Baun sai kuudennen kohtaamisen loppuhetkillä Howen laukauksen luistimeensa ja tippui jäähän. Baun kävi jäädyttämässä ja teippaamassa vammansa. Hän palasi kaukaloon ja teki voittomaalin jatkoajalla.

Baun pelasi myös finaalisarjan seitsemännen ottelun. Seuraavana päivän röntgenkuvat varmistivat, että hän oli pelannut nilkka murtuneena. Baun käytti seuraavat kaksi kuukautta kainalosauvoja.

Vuoden 1967 mestaruuden Toronto voitti todella veteraanipitoisella miehistöllä. Keski-ikä oli 31 vuotta. Maple Leafs kaatoi finaaleissa Montreal Canadiensin 4-2.

Toronto oli hankkinut välivuosien aikana riveihinsä pari isoa nimeä. Yli nelikymppinen Bower oli saanut aisaparikseen maalivahtilegenda Terry Sawchukin. Puolustuskalustoon oli liittynyt Marcel Pronovost. Kumpikin oli kuulunut Detroitin 1950-luvun dynastiajoukkueisiin ja ollut myös häviämässä Torontolle vuosien 1963 ja 1964 finaaleja.

Pudotuspelien parhaalle pelaajalle annettavaa Conn Smythe Trophya on jaettu vuodesta 1965 lähtien. Keon nappasi palkinnon 1967. Hän on yhä ainoa Maple Leafs -pelaaja, joka on saanut nimensä kyseiseen pystiin.

- En tainnut koskaan nähdä Keonin pelaavan huonoa ottelua. Hän pystyi aina auttamaan joukkuetta jollain tavalla. Jos hän ei tehnyt pisteitä, niin hän piti vastustajan isot nimet kurissa. Hän oli juuri sellainen pelaaja, jota tarvitsimme voittaakseemme, Keonin pitkäaikainen joukkuekaveri ja vuoden 1967 Stanley Cup -mestari Ron Ellis ylisti "Legends of Hockey" -tv-sarjassa.

Tuo vuoden 1967 mestaruus on koko NHL-historiankin kannalta merkittävä. Siihen päättyi niin sanottu Original Six -aikakausi, jolloin NHL:n muodostivat Toronto, Montreal, Detroit, Chicago, New York Rangers ja Boston Bruins. NHL laajeni 12 joukkueen liigaksi kaudella 1967-68.

Mahovlich oli Toronton hyökkäyskaluston suurin nimi. Hänet valittiin urallaan NHL:n ykköstähdistöön kolmesti ja kakkostähdistöön kuusi kertaa. Mahovlich voitti Stanley Cupin vielä kahdesti Montrealin paidassa 1970-luvulla.

Mahovlichin, Armstrongin ja Keonin lisäksi Toronton hyökkäyksessä luistelivat muun muassa Red Kelly, Dick Duff, Bob Pulford, Andy Bathgate ja Jim Pappin.

Kelly oli pelannut Detroitin 1950-luvun dynastiajoukkueissa puolustajana, mutta Maple Leafsissa miehestä tehtiin sentteri. Kelly oli NHL:n parhaalle puolustajalle annettavan Norris Trophyn ensimmäinen voittaja 1954. Hän valmensi myöhemmin Torontoa 1973-77.

Pulfordilla on ollut merkittävä ura jääkiekon parissa myös pelivuosiensa jälkeen. Hänet valittiin NHL:n parhaaksi valmentajaksi 1975, kun hän luotsasi Los Angeles Kingsiä. Pulford vaikutti myöhemmin Chicagon GM:nä ja päävalmentajana.

New York Rangersista hankittu Bathgate edusti Torontoa vain vuosina 1964-65, mutta kuului tuohon aikaan NHL:n suurimpiin tähtiin. Hän voitti Hart Trophyn vuonna 1959 ja sijoittui NHL:n pistepörssissä kakkoseksi 1962 sekä 1963.

Hortonin tukena puolustuksessa nähtiin Baun, Allan Stanley, Al Arbour ja Carl Brewer. Arbourin saavutukset kaukalon ulkopuolella ovat suuremmat kuin kaukalossa. Hän luotsasi New York Islandersin neljään peräkkäiseen Stanley Cupiin 1980-83. Arbour valittiin lisäksi NHL:n parhaaksi valmentajaksi 1979.

Hortonin pelaajaura ja elämä päättyivät traagisesti, kun hän sai surmansa auto-onnettomuudessa vuonna 1974.

Bower aloitti Toronton maalilla syksyllä 1958, jolloin hänellä oli ikää jo 34 vuotta. Hän oli pelannut sitä ennen vain yhden kokonaisen NHL-kauden, New York Rangersissa 1953-54. Tuohon aikaan kuuden joukkueen NHL:ssä ei toki ollut kovin montaa työpaikkaa maalivahdeille. Bower oli viimeisissä mestaruusjuhlissaan 1967 jo 42-vuotias.

Toronton 1960-luvun dynastian pelaajista Hockey Hall of Fameen on valittu Mahovlich, Keon, Horton, Armstrong, Kelly, Bathgate, Bower, Duff, Pulford, Stanley, Sawchuk, Pronovost, Arbour ja Bert Olmstead.

He kaikki eivät tietenkään ole saaneet Hall of Fame -kunniaa pelkästään esityksillään Toronton paidassa, vaan osa pelaajista on loistanut kirkkaimmin muualla. Arbour pääsi galleriaan nimenomaan valmentaja-ansioillaan.

Toronton kolmessa peräkkäisessä mestaruudessa 1962-64 takalinjoilla loistanut Carl Brewer ei ole Hockey Hall of Famen jäsen, mutta hän on Jääkiekkoleijona numero 147. Suomen Jääkiekkomuseo aateloi hänet vuonna 2004.

Brewer vietti Suomessa kauden 1968-69. Hän johdatti pelaajavalmentajana Helsingin IFK:n Suomen mestariksi. Brewerin on sanottu luoneen HIFK:n maineen kovaa taklaavana joukkueena. Hän toimi myöhemmin Suomen maajoukkueen neuvonantajana historian ensimmäisessä Kanada-cupissa 1976.

Brewer oli Toronton-vuosinaan NHL:n ehdotonta eliittiä. Hän sijoittui vuonna 1963 NHL:n parhaan puolustajan äänestyksessä kakkoseksi. Brewer valittiin NHL:n ykköstähdistöön 1963 ja kakkostähdistöön kolmesti, joista viimeinen kerta oli Suomen reissun jälkeen 1970.

Kaikkien neljän mestarijoukkueen päävalmentajana ja GM:nä toimi George "Punch" Imlach. Myös Imlach on Hockey Hall of Famen jäsen.

Kakkosluotsina ja apulais-GM:nä hääri King Clancy, jonka nimi koristaa NHL-palkintoa. King Clancy Memorial Trophy annetaan pelaajalle, joka on osoittanut esimerkillistä johtajuutta kaukalossa ja sen ulkopuolella sekä antanut merkittävän panoksen humanitaariseen työhän yhteisössään. Clancy on myös valittu Hockey Hall of Fameen.

Neljä Stanley Cupia kuuden vuoden sisään on loistava saavutus. Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon.

- Imlach oli Torontossa 11 vuotta. Ihmiset kehuivat Imlachia, koska hän voitti neljä Stanley Cupia 11 vuoden sisään. Monet meistä olivat sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt voittaa kahdeksan, Brewer totesi Hockey Hall of Famen verkkosivuilla.

Toronto voitti viimeisimmän mestaruutensa kukistaessaan Montrealin Stanley Cup -finaalisarjan ratkaisseessa kuudennessa ottelussa 2. toukokuuta 1967. Tuosta hetkestä tulee pian kuluneeksi 50 vuotta - siis puoli vuosisataa! Kanadan rakastetuin ja vihatuin seura Toronto Maple Leafs on ollut ilman mestaruutta puolet koko NHL:n iästä.

Olisikohan Toronton nykyisestä Auston Matthewsin johtamasta huippuluokan tulokaskaartista tuon Maple Leafs -faneille ikuisuudelta tuntuvan kuivan jakson katkaisijaksi?

Katso lisää