Menit viime kesänä naimisiin, onnittelut sen johdosta. Kuinka monta joukkuekaveria juhlisti kanssasi tätä hienoa merkkipäivää?
– Paikalla oli muistaakseni kuusi joukkuetoveria ja muutamia vanhoja pelikavereita. Meillä oli kaikilla todella hauskaa, mutta Joel Kivirannalla oli ehkä kaikista mukavin ilta.
Starsin penkin taakse nousee ensi kaudella uusi päävalmentaja Glen Gulutzan. Mitä odotat uudelta luotsilta?
– Juttelin Glenin kanssa, ja hän kertoi, ettei aio muuttaa koko pelisysteemiämme. Hän haluaa keskittyä pieniin yksityiskohtiin, joissa voimme olla yhä parempia. Meidän ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, mutta haluamme silti kehittyä koko joukkueena. Hänen ideansa kuulostivat todella hyviltä.
Olette pelanneet kolmella edellisellä kaudella konferenssifinaaleja, mutta Stanley Cup -finaalipaikkaa ei ole irronnut. Nostaako uusi päävalmentaja paineita menestymisen osalta?
– En sanoisi, että uusi valmentaja tuo kenellekään lisäpaineita menestymisen suhteen. Tiedämme, että meillä on kaikki tarvittavat palaset menestyä tässä liigassa. Putoaminen finaalista kolmena peräkkäisenä vuonna on tietysti ärsyttävää. Mutta toivon, että pystymme muuttamaan käsikirjoituksen tällä kaudella.
Edmonton Oilers oli viime kaudella Läntisen konferenssin ykkösjoukkue. Löytyykö öljymiehille vastusta tulevalla sesongilla?
– Mielestäni Läntisessä konferenssissa on tällä hetkellä iso nippu erittäin laadukkaita joukkueita. Jokainen playoff-kierros on iso haaste, mutta Oilers on pitänyt tähän asti piikkipaikkaa hallussaan. Toivottavasti kohtaamme heidät myös tulevana keväänä, jotta voimme saavuttaa meidän näkökulmastamme paremman lopputuloksen.
Mikko Rantanen aloittaa nyt ensimmäisen täyden kautensa Starsin riveissä. Kuinka merkittävä pelaaja hän on koko joukkueelle?
– Mikko on yksi koko NHL:n parhaista pelaajista, ja hän näytti jo pudotuspeleissä, millaisiin ihmetekoihin hän pystyy. Hänen merkityksensä on suuri koko organisaatiolle, ja odotan häneltä todella vahvaa kautta. Mikko tuntee nyt kaikki joukkueen jäsenet, eikä mikään ole enää hänelle niin sanotusti uutta.
Jos Rantanen ja Hintz päätyvät samaan ketjuun, minkälaista tulosta on odotettavissa?
– He näyttivät jo pudotuspeleissä, että heidän ketjuaan on äärettömän vaikea puolustaa. Roope erottuu joukosta nopeudellaan, ja Mikko on yksi maailman parhaista pelaajista löytämään vapaita tiloja hyökkäyspäässä. He ovat pelanneet yhdessä myös aikaisemmin, joten he muodostaisivat varmasti tehokkaan kaksikon täälläkin.