Tällä menolla ei mestaruutta juhlita. Stanley Cup -voittajasuosikkeihin laskettu Dallas Stars on tehnyt kauden kuuteen ensimmäiseen otteluunsa yhteensä vain 13 maalia.

Dallas taipui tiistaina mestarikandidaattien kohtaamisessa Colorado Avalanchelle kotonaan lukemin 2-3. Huippujoukkueiden taistelu oli jälleen kerran tiukkaa, mutta vieraat pystyivät hyödyntämään maalipaikkansa paremmin.

– Vastakkain oli kaksi hyvää joukkuetta. Tämä oli todella hyvä ottelu, ja mielestäni olimme hiukan parempia. Meidän täytyy vain osua luomistamme paikoista viidellä viittä vastaan. Se oli ratkaiseva tekijä. Avalanche teki maalit niistä paikoista, jotka annoimme heille. Me taas emme tehneet maaleja niistä paikoista, jotka he antoivat meille, Starsin päävalmentaja Glen Gulutzan summasi.

Dallas on saanut aikaiseksi vain yhden maalin tasaviisikoin seitsemän viime erän aikana.

– Taistelimme kovaa ja saimme luotua paikkoja. Jos meillä olisi ollut vähän enemmän malttia ja itsevarmuutta parissa paikassa, olisimme voineet osua. Kiirehdimme hieman liikaa, entistä joukkuettaan vastaan pelannut Dallasin tähtihyökkääjä Mikko Rantanen näki.

Näkymä oli sama Dallasin takalinjoilta.

– Meillä oli paljon paikkoja. Ehkä meillä oli hieman liian kiire, joten meidän täytyy säilyttää malttimme paremmin, kun paikkoja tulee, Starsin ruotsalaispuolustaja Nils Lundkvist säesti.

Sitä malttia ja tarkkuutta on puuttunut alkukaudella aivan liian usein. Starsin tehtyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,17 on koko NHL:n kolmanneksi huonoin.

– Kävimme tavallaan tämän saman läpi viime kaudella, ja nyt tuntuu, että käymme sitä läpi uudestaan. Meillä ei ollut viime kaudella malttia ja itsevarmuutta hyökkäyspelissämme. Uskon, että sitä tulee, kun pääsemme rytmiin ja hiomme peliämme. Se onnistui viime kaudella, Gulutzan mietiskeli.

Texasilaisten tehottomuutta kuvastaa ehkä parhaiten se, että alkukauden kaksi voittoa ovat tulleet veräjänvartija Jake Oettingerin nollapeleillä. Omasta puolestaan Rantanen on auttanut parhaansa mukaan. Hän johtaa Dallasin sisäistä pistepörssiä tehoin 2+4, vaikka jäi tiistaina nollille.

BUF-DAL: Rantanen on mukana Starsin kaikissa neljässä maalissa

Rantanen haastaakin jokaisen joukkuetoverinsa petraamaan otteitaan hyökkäyspäässä.

– Tämä on kiinni yksilöistä. Meidän pitää löytää malttia joka kerta kun hyppäämme kaukaloon. Sitä ajatellaan, että NHL:ssä peli on nopeaa – ja niin se onkin – mutta hyökkäyspäässä on aina enemmän aikaa kuin luulemme, joten meidän pitää ottaa hieman rennommin, Rantanen vaati.

Hyvän puolustuksen kautta avautuu lisää paikkoja

Mutta ei Dallasissa etsitä vielä paniikkinappulaa. Tiistain vastustaja oli kuitenkin yksi NHL:n parhaista joukkueista, jolla on alkukauden paras tehtyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo (4,83). Starsin peli oli lisäksi huomattavasti parempaa kuin lauantaina, jolloin tähtinutut taipuivat Pittsburgh Penguinsin hallissa voittolaukauksilla 1-2.

– Haastoimme pelaajiamme Pittsburgh-ottelun jälkeen. Emme olleet valmennustiiminä tyytyväisiä joukkueemme esitykseen. Pelaajat vastasivat tänään hyvin huutoon, vaikkemme saaneetkaan sarjapisteitä, Gulutzan sanoi.

Dallas nousi tiistaina 1-1 tasalukemiin Tyler Seguinin ylivoimaosumalla avauserän viimeisellä minuutilla. Suurimman osan viime kaudesta sivussa ollut konkarihyökkääjä heilutti verkkoa toisessa peräkkäisessä ottelussa.

– Tästä ottelusta voi ottaa mukaan paljon positiivista. Meidän pitää tietenkin saada lisää voittoja, mutta pelasimme huomattavasti paremmin kuin viime ottelussa. Omassa ajoituksessani on hieman hiomista ja minun pitää ajatella vähemmän, mutta pelini tuntuu paranevan koko ajan, Seguin kertoi.

Ketsuppipulloefektiä odotetaan myös ylivoimaan, sillä Seguinin osuma oli Dallasille vasta kauden toinen ylivoimalla.

– Ylivoimamaali teki hyvää. Olemme luoneet paikkoja, ja paremmalla viimeistelyllä maaleja olisi tullut pari enemmän, Rantanen tuumi.

Martin Necas vei kahdella maalillaan Coloradon lopulliselle karkumatkalle toisessa erässä. Roope Hintz kavensi päätöserässä, mutta rinnalle dallasilaiset eivät enää päässeet.

DAL-COL: Hintz laukoo kavennuksen suoraan syötöstä kolmannessa erässä

Jos Dallasin hyökkäyspeli yskii, niin puolustaminen on huippuluokkaa tiistain tappiosta huolimatta. Päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 1,67 on NHL:n paras. Starsin peli perustuukin puolustamiseen.

– Emme tule koskaan olemaan joukkue, joka pelaa hurlumhei-lätkää ja luo valtavasti paikkoja. Me lähdemme puolustuksen kautta ja saamme hyvät paikkamme sen myötä, Gulutzan taustoitti.

Puolustuksen kautta tulevan hyökkäyspelin esimerkkinä hääri jälleen Miro Heiskanen. Suomalaispakki oli mukana molemmissa Dallasin osumissa ja kasvatti kauden saldonsa lukemiin 2+3. Heiskanen (69+282=351) nousee kohta Risto Siltasen (90+265=355) ohi suomalaisten NHL-puolustajien kaikkien aikojen pistepörssin neloseksi.

Dallasin kokoonpanosta puuttui sairasteleva keskushyökkääjä Wyatt Johnston. Stars pelaa myös ilman kokenutta sentteriään Matt Duchenea, joka on sivussa jopa kolme kuukautta leikkaushoitoa vaatineen keskivartalovamman vuoksi. Hän ei ole pelannut tällä kaudella lainkaan.

– Eihän tämä ole ideaalitilanne. Mieluummin sitä pelaisi samojen kavereiden kanssa suurimman osan ajasta. Tämä on toisinaan kaoottista, kun ketju muuttuu joka otteluun, mutta valmennustiimi tekee hyvää työtä ja pelaajat osaavat varautua muutoksiin, Rantanen sanoi.

Starsin hyökkääjistä sivussa oli myös Joel Kiviranta. Eri poissaolot ovatkin antaneet Arttu Hyrylle tilaisuuden. Juuri kauden alun kynnyksellä Dallasin NHL-miehistöön nostettu 25-vuotias keskushyökkääjä on esiintynyt syksyn kaikissa kuudessa ottelussa.

Tilaisuus revanssiin heti keskiviikkona

Vaikka hyökkäyspeli yskii, Dallasin leirissä haettiin tiistain esityksestä paljon positiivista.

Roope Hintz 101426

– Meillä oli tänään energiaa ja taistelutahtoa. Emme saaneet haluamaamme tulosta, mutta kun esittää tuollaista peliä tuollaisella intohimolla, niin voittaa enemmän otteluita kuin häviää, Gulutzan julisti.

Tuota optimismia tarvitaankin, sillä Stars on valahtanut vahvassa Central-divisioonassa toiseksi viimeiselle sijalle. Toki tässä vaiheessa erot ovat vielä pienet, mutta kukaan ei halua antaa etumatkaa edes varhaisessa vaiheessa, sillä Centraliin povataan tiukkaa taistelua playoff-paikoista.

Rantanen ja kumppanit pääsevät hakemaan revanssia heti keskiviikkona, kun joukkueet kohtaavat uudelleen, tällä kertaa Denverissä. Stars voitti viime kaudella Avalanchen molemmissa vierasotteluissa – kummallakin kerralla tosin vasta voittolaukauksilla. Rantaselle entisen joukkueen kohtaaminen alkaa olla jo tuttua, mutta edelleen kihelmöivää.

– Olen nyt pelannut Avalanchea vastaan yli 10 kertaa. Siinä joukkueessa on paljon kavereita, joten tämä on aina hauskaa. Tässä vaikeassa divisioonassamme nämä ottelut ovat todella tärkeitä, Rantanen sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö