tolvanen

NHL:n harjoitusleirien on määrä avautua 13. heinäkuuta, ja sitä odotellessa NHL.com perehtyy 24 kauttaan yhä jatkavan joukkueen keskeisimpiin tarinoihin.

Karsintakierros käynnistyy 1. elokuuta, jolloin konferenssien kärkinelikot pelaavat kolmen ottelun sijoitussarjan. Loput pelaavat paras viidestä -ottelusarjat, joiden voittajat etenevät pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
Tänään perehdytään 15 pelaajaan, jotka olivat farmijoukkueen listoilla kauden jäädessä tauolle, mutta jotka voivat yllättää NHL:ssä pelien jatkuessa. Pelaajat ovat aakkosjärjestyksessä, ja heidän farmijoukkueensa on listattuna suluissa.
Jake Bean, puolustaja, Carolina Hurricanes (Charlotte)
Vuoden 2016 NHL Draftissa numerolla 13 varattu Bean oli 59 pelaamassaan AHL-ottelussa Charlotten sisäisissä tilastoissa ykkönen pisteissä (10+38=48), maalisyötöissä ja maalia päin suuntautuneissa laukauksissa (142). 22-vuotias Bean pelasi kaksi NHL-ottelua kaudella 2018-2019.
Evan Bouchard, puolustaja, Edmonton Oilers (Bakersfield)
Vuoden 2018 kymppivaraus teki 54 ottelussa 36 (7+29) pistettä. 20-vuotias Bouchard oli AHL:n tulokaspuolustajista kolmanneksi paras pistemies ja neljällä ylivoimamaalillaan ensimmäisen vuoden puolustajien tilastoykkönen.
Lucas Elvenes, hyökkääjä, Vegas Golden Knights (Chicago)
20-vuotias Elvenes sai nopeasti juonesta kiinni ensimmäisellä kaudellaan Pohjois-Amerikassa. Elvenes teki 59 ottelussa 48 (12+36) pistettä ja toimi AHL:n kymmenenneksi parhaan ylivoimajoukkueen tärkeänä aseena erikoistilanteissa iskiessään viisi ylivoimamaalia.

Elvenes426

Joel L'Esperance, hyökkääjä, Dallas Stars (Texas)
24-vuotias L'Esperance teki kaudella 2018-2019 tulokkaana 30 maalia. Tämän kauden 58 ottelussaan hyökkääjä teki 40 (25+15) pistettä. L'Esperance teki kesällä 2018 kahden vuoden sopimuksen, ja hän voi päätyä kauden lopussa rajoitetuksi vapaaksi pelaajaksi.
Jake Evans, hyökkääjä, Montreal Canadiens (Laval)
24-vuotias Evans oli Lavalin paras pistemies 38 (14+24) pisteellään 51 ottelussa. Evans on seitsemännen kierroksen varaus (207. vuorolla) vuodelta 2014.
Morgan Frost, hyökkääjä, Philadelphia Flyers (Lehigh Valley)
21-vuotias tulokas teki 20 NHL-ottelussa seitsemän pistettä, joista kaksi oli maaleja. Kesällä 2017 numerolla 27 varattu Frost pelasi 41 AHL-ottelua tehoin 13+16=29.
Martin Kaut, hyökkääjä, Colorado Avalanche (Colorado)
20-vuotias Kaut teki 34 AHL-ottelussa 18 (5+13) pistettä. Kesällä 2018 numerolla 16 varattu Kaut on pelannut AHL:ssä yhteensä 97 ottelua tehoin 17+27=44.
Timothy Liljegren, puolustaja, Toronto Maple Leafs (Toronto)
21-vuotias ruotsalainen teki tällä kaudella 40 AHL-ottelussa 30 (5+25) pistettä. Kesällä 2017 numerolla 17 varattu Liljegren pelasi 11 NHL-ottelua Maple Leafsin paidassa ja kirjautti yhden syöttöpisteen saadessaan keskimäärin reilut kymmenen minuuttia jääaikaa.

Timothy Liljegren

Gerald Mayhew, hyökkääjä, Minnesota Wild (Iowa)
AHL:n arvokkain pelaaja oli sarjan paras maalintekijä 39 osumallaan sekä toiseksi paras ylivoimatykki 13 ylivoimamaalillaan, ja hän jakoi pistepörssin kolmospaikan 61 pisteellään 49 ottelussa. 27-vuotias Mayhew teki Minnesotan kanssa sopimuksen toukokuussa 2019.
Brennan Menell, puolustaja, Minnesota Wild (Iowa)
23-vuotiaasta pakista tulee kauden päätteeksi rajoitettu vapaa pelaaja. Menell oli AHL:n toiseksi tehokkain puolustaja 47 pisteellään 57 ottelussa. Hän teki Minnesotan kanssa kolmen vuoden tulokassopimuksen syyskuussa 2017.
Alex Nedeljkovic, maalivahti, Carolina Hurricanes (Charlotte)
Vuonna 2014 toisella kierroksella varattu Nedeljkovic pelasi tällä kaudella 29 AHL-ottelua torjuntaprosentilla 90,6 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2.49. Mukana oli neljä nollapeliä. 24-vuotias veskari on pelannut kuudessa NHL-ottelussa torjuntaprosentilla 90,7.
Jack Studnicka, hyökkääjä, Boston Bruins (Providence)
Toisen kierroksen varaus vuodelta 2017 oli AHL:n kolmanneksi tehokkain tulokas 49 pisteellään 60 ottelussa. 21-vuotias Studnicka teki muun muassa seitsemän alivoimamaalia, eniten koko AHL:ssä.

studnicka

Owen Tippett, hyökkääjä, Florida Panthers (Springfield)
21-vuotias Tippett oli Springfieldin paras pistemies 40 (19+21) pisteellään 46 ottelussa, vaikka oli sivussa 15 ottelusta rannevamman takia. Kesällä 2017 numerolla kymmenen varattu Tippett on pelannut seitsemän NHL-ottelua ja tehnyt niissä yhden maalin.
Eeli Tolvanen, hyökkääjä, Nashville Predators (Milwaukee)
21-vuotias suomalainen teki tällä kaudella 63 AHL-ottelussa 36 (21+15) pistettä. Kesällä 2017 numerolla 30 varattu Tolvanen teki Milwaukeelle seitsemän ylivoimamaalia, ja hänen erinomainen laukauksensa voisi tuoda uusia aseita Nashvillen heikolle ylivoimalle, joka toimi runkosarjassa vain 17,3 prosentin tehokkuudella. Tolvanen on pelannut seitsemän NHL-ottelua ja tehnyt niissä kaksi pistettä: yhden maalin ja syötön.
Zach Trotman, puolustaja, Pittsburgh Penguins (Wilkes-Barre)
29-vuotias Trotman jäi pisteittä kahdeksassa tämän kauden NHL-ottelussaan, mutta teki 27 AHL-ottelussa 14 pistettä. Bruinsin seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2010 on pelannut kaikkiaan 91 NHL-ottelua tehoin 3+10. Trotman kärkkyy Penguinsin puolustuksessa peliaikaa Chad Ruhwedelin ja Juuso Riikolan takana.