Otteluun lähtö oli vieraille paha, sillä Ivan Barbashevin 1-0 johtomaali nähtiin jo 35 sekunnin kohdalla, ja Brenden Dillonin illan ensimmäinen jäähy tuli ajassa 5.09. Timo Meierin erän lopulla ottaman jäähyn aikana nähtiin St.Louisin voittomaali, joka kimpoili Sharksin maaliin San Josen omien pelaajien kautta.
- Tuntuu siltä, että pelasimme parhaan pelimme tässä sarjassa, vaikka hävisimme. Kaksi maalia meni omiin omista pelaajistamme. Seisoskelimme hieman ensimmäisessä vaihdossa ja sitten otimme muutaman jäähyn. Tätä ja sitä lukuun ottamatta, että emme saaneet aikaan muutamaa lisämaalia, teimme paljon hyviä asioita, totesi Sharksin päävalmentaja Peter DeBoer ottelun kulusta.
Sharksille siunaantui ottelussa lukuisia loistavia maalipaikkoja, mutta tällä kertaa viimeistely oli puutteellista. Ensimmäisen erän paras paikka tuli Melker Karlssonille, joka oli hetken täysin nokikkain Bluesin maalivahti Jordan Binningtonin kanssa, mutta ei pystynyt ohittamaan tulokastorjujaa. Timo Meier ohjasi toisen erän alussa kiekon ohi tyhjästä Blues-veräjästä. Brent Burns kilautti toisessa erässä kertaalleen Binningtonin vartioiman maalin ylärimaa.
Lisää aiheesta: [Blues taisteli sarjan tasoihin]
- Meillä oli hyviä paikkoja, ja pystymme parantamaan. Jos saamme hänet (Binningtonin) paremmin liikkeelle, voi paikoista mennä sisään. Hän pelasi hyvin ja päästi vain yhden maalin. Me päästimme kaksi. Minkäs sille voit, sanoi Sharksin kapteeni Joe Pavelski.
Kaksi maalia, jotka Blues teki avauserässä, olivat siis tarpeeksi. Sharks sai oppitunnin siitä, että ottelu ei ala 20 pelatun tehokkaan peliminuutin jälkeen.
- Kyllä, heidän alkunsa oli hyvä. Me emme olleet tarpeeksi hyviä. Annoimme kaksi maalia eteen, mutta taistelimme ja meillä oli omat paikkamme. Pystyimme hyökkäämään, mutta yritys jäi vajaaksi. Meillä on varmasti parantamisen varaa, sanoi arvokasta työtä San Josen maaliin johtaneessa tilanteessa Bluesin maalilla tehnyt Pavelski.
- Olemme pettyneitä ottelun alkuun. Se oli täysin päinvastainen verrattuna siihen, mitä halusimme. Menetimme liikaa kiekkoja, ja he tulivat kovaa päälle. Meillä oli onnea, että olimme tappiolla vain 0-2 ensimmäisen erän jälkeen, manasi Tomas Hertl.
Sharksin ainoa onnistuminen tuli päätöserän avauspuolikkaalla, kun Hertl lopulta tökkäsi ylivoimalla kiekon maaliin Brent Burnsin laukauksen jälkeen.
- Teimme ylivoimamaalin, mutta vastustajalle on annettava kehut. He pelasivat alivoimalla hyvin, niin kuin mekin pelasimme, kun meillä oli alivoima. On se aika vuodesta, kun siinä pitää onnistua. Teimme ylivoimalla ison maalin, ja sen turvin pystyimme haastamaan lopussa, sanoi DeBoer.