Eberle sinetöi Krakenin voiton jatkoerässä

Hallitseva Stanley Cup -mestari Colorado Avalanche lähti selkeänä ennakkosuosikkina pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, jossa vastaan asettui playoff-debytantti Seattle Kraken. Sarjan piti olla Coloradolle pieni kumpare matkalla pitkään kevääseen, mutta kumpareesta näyttää muodostuneen valtava vuori.

Kraken otti maanantaina kotonaan 3-2 voiton jatkoerässä ja tasoitti ottelusarjan voitot 2-2:een. Avalanche on yhä suosikki sarjan voittajaksi, mutta Kraken on osoittanut, että se taistelee tosissaan jatkopaikasta.
Kraken on onnistunut pitämään Coloradon Nathan MacKinnonin kurissa. NHL:n kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva sentteri onnistunut maalinteossa vain yhdessä ottelussa. Avalanchen onneksi joukkueen toinen tähtihyökkääjä, Mikko Rantanen, on ollut erinomaisessa vedossa ja johtanut joukkojaan esimerkillisesti.
Rantanen teki maanantaina kaksi maalia, kuten hän teki myös edellisessä ottelussa lauantaina. Kraken-sarjan neljässä ottelussa Rantanen on takonut yhteensä viisi osumaa, joilla hän jakaa pudotuspelien maalipörssin kärkisijan yhdessä Edmonton Oilersin Leon Draisaitlin ja New York Rangersin Chris Kreiderin kanssa.

SEA-COL: Rantanen viettää kahden maalin iltaa

Maanantain onnistumisen myötä Rantanen on nyt tehnyt NHL-urallaan pudotuspeleissä 28 osumaa, joten hän nousi suomalaisten kaikkien aikojen playoff-maalipörssin nelossijalle ohi Jere Lehtisen. Rantasen edellä ovat enää Jari Kurri (106), Esa Tikkanen (71) ja Teemu Selänne (44). Suomalaisten kaikkien aikojen playoff-pistepörssissä Rantanen on viidentenä, mutta kolmossija on jo lähellä. Rantanen on nimittäin kolmen pisteen päässä Valtteri Filppulasta (25+61=86) ja viiden pisteen päässä Selänteestä (44+44=88).
Rantasen hirmuvire ei ole kuitenkaan auttanut denveriläisiä tarpeeksi. Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar ei ole kuitenkaan yllättynyt siitä, että Kraken on onnistunut sarjassa.
- Tiesimme, että pelistä tulee sarjan edetessä vain kovempaa ja kovempaa. Tilaa on entistä vähemmän, ja jokaisesta sentistä pitää taistella, hän kiteytti.
Neljännessä kohtaamisessa Bednar olisi halunnut nähdä selvästi paremman alun joukkueeltaan.
- Emme saaneet peliämme kulkemaan tarpeeksi ajoissa. Se on isoin juttu.
Bednar on oikeassa. Avalanche hävisi liikaa kaksinkamppailuja sisukkaan, nälkäisen, nopean ja fyysisen kotijoukkueen edessä.
- Hävisimme liikaa kamppailuja, ja he olivat valmiina antamaan kaikkensa ja myös käsittelemään paineet hyvin. Ottelun edetessä paransimme, ja pelistä tuli tasaisempi.
Kraken siirtyi avauserässä 2-0 johtoon Will Borgenin ja Daniel Sprongin osumilla. Avalanche kampesi pelin tasoihin Rantasen maaleilla toisessa erässä. Maalia kohti ammuttujen laukausten määrä kertoo omaa kieltään siitä, ettei Avalanche kuitenkaan saanut otetta pelistä koko illan aikana, sillä kotijoukkue vei laukaukset jokaisessa erässä. Ensimmäisellä 20-minuuttisella laukaukset menivät Seattlelle 18-8 ja toisellakin 12-6. Koko ottelun kudit kirjattiin Krakenin hyväksi lukemin 43-22.
- Me kuitenkin annoimme takaisin ja pelasimme fyysisemmin ottelun edetessä. Mielestäni taistelimme kovaa eri alueilla, mutta ottelun alku ratkaisi tällä kertaa, Bednar jatkoi.
Avalanche tarvitsee kurinalaisuutta
Sarjan seuraavaa koitosta ajatellen ottelun alku on siis selkeä parannuskohde hallitsevalle mestarille, mutta sekään ei yksinään riitä. Yksilöistä puhuttaessa esiin on nostettava MacKinnon, jonka täytyy laittaa kiekkoa maaliin aiempaa kovemmalla prosentilla. Etenkin nyt kun joukkueen riveistä puuttuu Valeri Nichushkin, joka on sivussa henkilökohtaisten syiden takia.
Yksi selkeä ja helppo parannuskohde löytyy myös kurinalaisuudesta. Avalanche sai ensimmäisessä erässä peräti viisi kahden minuutin jäähyä. Jatkoerässä tuli yksi, ja se kostautui kalliisti. Kraken sai yhteensä viisi ylivoimatilaisuutta, joista syntyi kaksi maalia: Sprongin 2-0 osuma ja Jordan Eberlen tekemä jatkoeräratkaisu.

SEA-COL: Eberle upottaa irtokiekon jatkoerässä

  • Ylivoimamme nousi uudelle tasolle. Olimme aiempaa parempia ja itsevarmempia, iloitsi Krakenin päävalmentaja Dave Hakstol.
    Seattlen ylivoimakentällisten herääminen on huono merkki Avalanchelle. Kolmessa ensimmäisessä ottelussa Kraken teki vain yhden ylivoimarysän, mutta pystyi silti taistelemaan voitoista ja ottamaan myös yhden kiinnityksen jatkopaikkaan.
    - Ylivoima on ollut meille heikko kohta. Ehkä viime ottelun ylivoimamaali avasi hanoja. Nyt saimme yhden onnistumisen alussa ja toisen jatkoerässä, mutta meidän täytyy tehdä vieläkin parempaa työtä sen suhteen. Ylivoima on merkittävä asia, kun sarja menee pitemmälle, sanoi Eberle.
    Avalanchelle huono merkki on myös se, että Kraken tuntuu nauttivan altavastaajan roolista. Joukkueella ei ole käytännössä mitään hävittävää, kun taas Coloradolla on kaikki paineet niskassaan.
    - Olemme olleet altavastaajia ensimmäisestä päivästä lähtien. Nytkin vain yritimme taistella itsemme takaisin sarjaan mukaan, Eberle päätti.
    Sarjan viides ottelu pelataan Denverissä keskiviikkona.
    \[Lue uusimmat uutiset otteluparista Avalanche - Kraken\]