Skip to main content

Minnesotan miehet eniten plussan puolella

Plus-miinustilaston viime kauden kärkikymmenikkö hyytyi tällä kaudella

Teksti Petteri Ikonen / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

NHL:n keskeisten tilastojen kärkisijoilla nähdään vuodesta toiseen tuttuja nimiä, mutta tällä kaudella yhden tilaston kärkikymmenikkö on mennyt kokonaan uusiksi edelliskauteen verrattuna.

Kyseessä on plus-miinustilasto, jonka kärkisijoilla keikkuvat vahvat kaudet pelanneiden Minnesota Wildin ja Washington Capitalsin pelaajat. Kärkikymmenikön miehistä jokainen on pelannut uransa parasta jääkiekkoa, eikä heistä kukaan ollut näillä sijoilla viime kaudella. Vuoden takaisen plus-miinustilaston kärkinimet sen sijaan ovat romahtaneet kauaksi kärjestä.

Ennen runkosarjan kolmea viimeistä ottelukierrosta plus-miinustilaston kärkikolmikon muodostavat Minnesotan Ryan Suter (+35), Jason Zucker (+34) ja Jared Spurgeon (+33). Maaliskuun notkahdusta lukuun ottamatta Wild on pelannut erittäin vahvan kauden, ja tasapainoinen pelaaminen usean kentällisen voimin näkyy muun muassa plus-miinustilastossa.

Kärkikolmikkoon mahtuvien pelaajien lisäksi joukkueen menestystä täydentävät sijoilla 11. ja 17. olevat Mikko Koivu (+26) ja Mikael Granlund (+23), jotka ovat parhaiten sijoittuneet suomalaiset. Granlundin jälkeen suomalaisista seuraavana on Pittsburgh Penguinsin Olli Määttä. Jyväskyläläislähtöinen puolustaja on loukkaantumisten rikkomasta kaudestaan huolimatta kerännyt kelpo plus-miinuslukeman +17 ja on tilastossa sijalla 41.

Viime kaudella Määtän sijoitus oli komeasti kahdeksas, mutta hän ei ole ainoa roimasti pudonnut pelaaja. Silloisen kärkikaksikon Tyler Toffoli (viime kaudella +35) ja Anze Kopitar (+34) ovat romahtaneet sadan parhaan ulkopuolelle, eikä Los Angeles Kingsin kausikaan ole ollut edellisen veroinen.

Muista viime kauden kärkikymmenikön pelaajista Brian Campbell on nyt sijalla 86., Chris Kunitz 394., Colton Parayko 156., James Neal 751., Jevgeni Kuznetsov 35., Milan Lucic 671. ja Ryan McDonagh 34. Viimeksi mainittu on menettänyt vähiten sijoitustaan edelliskauden kärkikymmeniköstä, ja plus-miinuslukemakin on nyt vain seitsemän pykälää viime kautta heikompi.

Viime kauden kärkikymmeniköstä suurin pudotus sijoituksessa ja plus-miinuslukemassa on Nashville Predatorsin James Nealilla, jonka tämän kauden plus-miinuslukema on peräti 37 pykälää heikompi kuin vuosi sitten. Predators on pärjännyt hyvin, joten joukkueen menestymättömyyden piikkiin selkeästi heikentynyttä tilastoa ei voi laittaa. Nealin tehopistemääräkin on pudonnut viime kaudesta, mutta ei läheskään niin roimasti kuin plus-miinuslukema, joka on tällä hetkellä -10.

Kuka tämän kauden kärkikymmenikön pelaajista sitten on parantanut eniten viime kauteen verrattuna? Wildin Jason Zucker ja Blue Jacketsin David Savard ovat pompanneet pakkasesta reippaasti plussan puolelle. Tämän ja viime kauden plus-miinuslukemien erotus on kummallakin +38. Kolmanneksi eniten on parantanut Penguinsin Ian Cole, jonka plus-miinuslukema on nyt 30 pykälää parempi kuin vuosi sitten.

Hänen jälkeensäkin kärkikymmenikön muut pelaajat ovat parantaneet roimasti, kun Oilersin Connor McDavid (erotus +27), Wildin Ryan Suter (+25), Capitalsin Dmitri Orlov (+23), Wildin Jared Spurgeon (+22), Capitalsin Brooks Orpik (+22), Penguinsin Justin Schultz (+20) ja Capitalsin T.J. Oshie (+11) ovat saaneet hyökkäyspelin lisäksi myös puolustuspelinsä toimimaan.

Kukin näistä pelaajista nähdään ensi viikolla alkavissa pudotuspeleissä. Pienet marginaalit täytyy kääntää joukkueen eduksi myös siellä, joten hyökkäys- ja puolustuspelissä täytyy olla vielä tarkempi kuin runkosarjassa.

Katso lisää