filp 4317

Philadelphia Flyersin kautta on jäljellä enää kolmen ottelun verran. Asia varmistui lopullisesti sunnuntaina, kun Philadelphia taipui Madison Square Gardenissa New York Rangersille 3-4. Flyers jää pudotuspelien ulkopuolelle kolmannen kerran viimeisen viiden kauden aikana.
Samalla sinetöityi myös se, että Valtteri Filppula jää ensimmäisen kerran NHL-urallaan rannalle pudotuspeleistä. Filppula vietti ensimmäisen rapakontakaisen kautensa farmissa, mutta oli sen jälkeen esiintynyt pudotuspeleissä 10 peräkkäisenä NHL-keväänä, seitsemän kertaa Detroit Red Wingsin ja kolmesti Tampa Bay Lightningin riveissä.

Filppula yritti vahvasti pitää Philadelphian playoff-unelmaa elossa tekemällä sunnuntaina ottelun ensimmäisen ja viimeisen maalin. Miinuspuolelle meni se, että hän istui jäähyaitiossa miettimässä syntejään Rangersin 1-1-tasoituksen syntyhetkellä.

Philadelphia on nyt seitsemän pisteen päässä Itäisen konferenssin playoff-viivasta eli matemaattisesti mahdottoman tehtävän edessä. Tilanne näytti erilaiselta vielä joulukuun puolivälissä, kun tuolloin NHL:n kuumimpiin joukkueisiin lukeutunut Flyers porskutti 10 ottelun voittoputkessa.
Philadelphia ei saanut enää missään vaiheessa joulun jälkeen samaa vaihdetta päälle. Flyers lähti sunnuntain taistoon neljän ottelun voittoputkessa, mutta kiri alkoi auttamatta liian myöhään.
- Joulukuusta lähtien menomme on ollut aika epätasaista. Tilanteemme sarjataulukossa johtuu epätasaisuudesta. Tämä on pettymys. Olemme pelanneet aika hyvää jääkiekkoa viime aikoina. Jos olisimme aloittaneet sen 25-30 ottelua sitten, niin puhuisimme nyt eri asioista, Philadelphian hyökkääjä Brayden Schenn manaili CSNPhillylle.
Flyersin GM Ron Hextall oli samoilla linjoilla Schennin kanssa.
- Epätasaisuus on ollut suurin ongelmamme tällä kaudella. Meillä on ollut hyviä jaksoja, mutta huonot jaksomme ovat olleet liian pitkiä, Hextall totesi.
Kapteeni Claude Giroux piti ongelmana myös sitä, että Philadelphia ei ole onnistunut nipistämään voittoja tasaisista otteluista.
- Meillä oli tällä kaudella paljon mahdollisuuksia saada pisteitä tasaisista otteluista, mutta emme pystyneet hoitamaan hommaa kolmansissa erissä. Sitä tapahtui liian usein, ja sen takia olemme nyt tässä tilanteessa, Giroux harmitteli.

Filppula on kerännyt Flyers-paidassa pelaamissaan 17 ottelussa tehot 5+3=8. Hän on vaikuttanut Philadelphian peliin muutenkin kuin pisteillään. Filppulan tulo Flyersin sentteriosastolle tuntui sysäävän keskushyökkääjä Sean Couturierin uuteen lentoon. Kolmosketjuun siirretty Couturier ei ole joutunut enää kohtaamaan vastustajan parhaita puolustajia niin usein.
Filppula tuli Philadelphiaan Tampa Baysta maaliskuun alussa. Sen jälkeen Couturier on saalistanut kuukaudessa tehot 4+10=14. Kanadalainen oli sitä ennen kerännyt suunnilleen saman määrän pisteitä (9+8) alkukauden aikana.
Filppulalla on aikaa kokea playoff-huumaa vielä Philadelphiassakin, sillä 33-vuotiaan suomalaisen sopimus kattaa vielä ensi kauden.
Filppulan edellisen seuran Tampa Bayn playoff-unelma on yhä hengissä tärkeiden pelaajien loukkaantumisista huolimatta. Lightning löi sunnuntaina Dallas Starsin kotonaan 6-3.
Tampa Bay on nyt kolmen pisteen päässä Itäisen konferenssin viimeisellä playoff-paikalla majailevasta Ottawa Senatorsista ja Atlantic-divisioonan kolmannella sijalla eli viimeisellä suoralla plyaoff-paikalla olevasta Toronto Maple Leafsista. Lightningilla on neljä ja Senatorsilla sekä Maple Leafsilla viisi ottelua jäljellä.
Tampa Bayn Steven Stamkosin paluusta tositoimiin oli huhuiltu viikon aikana, mutta supertähti loisti sunnuntaina yhä poissaolollaan. Stamkos on ollut polvivamman takia sivussa marraskuun puolivälistä lähtien.
Tampa Bay oli kuitenkin saanut sairastuvalta kaksi vahvistusta. Sentteri Tyler Johnson ja puolustaja Jason Garrison tekivät paluun. Stamkosin lisäksi sivussa olivat yhä hyökkääjät Ryan Callahan ja Cedric Paquette.
Tulokassentteri Brayden Point on esiintynyt vahvasti Tampa Bayn miehistössä koko kauden ajan. Runkosarjan loppusuoralla loukkaantumisten takia vastuuta saaneet tulokashyökkääjät Yanni Gourde, Adam Erne ja Joel Vermin ovat myös kantaneet kortensa kekoon. Keltanokkaporukkaan voi laskea mukaan myös puolustaja Jake Dotchinin, joka on ollut Lightningin vakiokalustoa tammikuun loppupuolelta lähtien.
Tampa Bay on menettänyt viimeisessä kuudessa ottelussaan vain yhden sarjapisteen. Erne auttoi vahvasti viimeisimmässä voitossa ohittamalla sunnuntaina Dallasin veräjänvartija Kari Lehtosen kahdesti.
- Me (tulokkaat) tiedämme pystyvämme tähän. Kyse on vain siitä, että on itseluottamusta sen tekemiseen. Me kaikki haluamme auttaa. Emme halua olla vain matkustajia tällaisessa menossa. Onneksi olemme pystyneet auttamaan, Erne kertoi Tampa Bayn verkkosivuilla.

Tampa Bayn pelaajista viime aikoina otsikoissa on loistanut hurjavireinen venäläistähti Nikita Kutsherov. Lightning-luotsi Jon Cooper tietää kuitenkin, että tehoja pitää saada välillä myös muiltakin kuin pelkästään nimimiehiltä.
- Pitää olla todella iloinen Adam Ernen puolesta. Hän on yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt, mutta ei ole juurikaan saanut pisteitä palkinnokseen. Tänään hän ansaitsi onnensa. On ollut Yanni Gourdea ja muita jätkiä, jotka ovat todella auttaneet meitä. Tarvitsemme maaleja muiltakin kuin kärkimiehiltä, Cooper sanoi.
Tampa Baylla on seuraavaksi edessä kaksi jättimäistä ottelua. Lightning vierailee tiistaina Boston Bruinsin hallissa. Yhden ottelun enemmän pelannut Bruins on Lightningia neljä pistettä edellä.
Torstaina Tampa Bay pelaa Torontossa toisessa peräkkäisessä "neljän pisteen" ottelussa. Viimeisissä peleissään Lightning vierailee ensin Montreal Canadiensin hallissa ja isännöi sitten Buffalo Sabresia.
- Nyt on pakko voittaa tai tulee lähtö kotiin. Kaikkien neljän ottelun voittaminen ei välttämättä riitä, mutta ainakin se auttaa. Jokainen ottelu on "Game Seven", Tampa Bayn ruotsalaispuolustaja Anton Strålman summasi NHL.comille.