barkov-injury-update

Florida Panthersin Stanley Cup -paraati on vaihtunut syksyn tullen synkkiin uutisiin. Jo aiemmin oli tiedossa, että hyökkääjä Matthew Tkachuk on kesällä tehdyn leikkauksen vuoksi pitkään sivussa. Syyskuun puolivälissä Panthersin GM Bill Zito kertoi, että yhdysvaltalaispeluri on poissa kokoonpanosta näillä näkymin ainakin joulukuuhun saakka.

Tkachukin leikkaus tehtiin tietoisena siitä, että hän on sivussa kutakuinkin puolet runkosarjasta. Silloin ei kuitenkaan vielä tiedetty, että joukkueen kapteeni ja ykkösketjun keskushyökkääjä Aleksander Barkov kärsisi vakavan loukkaantumisen kauteen valmistavalla leirillä.

Barkov loukkasi oikean polvensa torstaina harjoituksissa. Hetkessä tilanne näytti varsin vaarattomalta, mutta pantterikippari ei kaaduttuaan noussutkaan jäästä ylös, vaan hänet jouduttiin taluttamaan huoltajien avustamana pukusuojaan. Perjantaina Panthersilta tuli tieto, että Barkoville tehtiin polvileikkaus, josta toipuminen vie 7-9 kuukautta.

Uutinen on ikävä Panthersin haaveille kolmannesta peräkkäisestä mestaruudesta ja myös Suomen maajoukkueelle, jolle Barkov olisi ollut yksi tärkeimmistä pelaajista helmikuussa olympiajäillä Italiassa. Panthersin joukkueessa uutiset kapteenin loukkaantumisesta tuottivat suurta harmia.

– Tämä oli iso menetys koko joukkueelle. Kenenkään ei koskaan halua loukkaantuvan, mutta ainakaan sellaista ei toivo ”Barkylle” heti leirin ensimmäisissä harjoituksissa. Kaikki olimme sen jälkeen hieman allapäin, Panthersin suomalaishyökkääjä Anton Lundell harmitteli.

TOR-FLA: Barkov avaa maalihanat nätillä ylivoimakudilla ensimmäisessä erässä

– Hän on johtaja, jota ei voi korvata. Muiden täytyy nyt astua esiin. Tämä on meille iso haaste, mutta olemme tottuneet voittamaan haasteita. Niin pitää vain tehdä nytkin, Floridan hyökkääjä Carter Verhaeghe puolestaan sanoi.

Melko harva joukkue kestää kahden supertähden loukkaantumisen, ja Barkovin tapaus vaikuttaneekin kauden odotuksiin olennaisesti. Viime kaudella Panthers pystyi painelemaan runkosarjan läpi pintakaasulla ja nousi runkosarjan alemmilta sijoilta aina Stanley Cup -mestariksi.

Loukkaantumisia joukkue koki myös viime kauden aikana. Haastavissakin tilanteissa joku pelaaja pystyi nousemaan esiin ja täyttämään aiempaa isomman ruudun. Panthersin päävalmentaja Paul Maurice sanoi, ettei Barkovin saappaita pysty kukaan täyttämään, mutta kun tilanne on tämä, muiden on vain noustava esiin.

– Meillä on ollut vuosittain vastoinkäymisiä. Kun kävimme ne läpi, meistä tuli vahvempi ja parempi joukkue, Verhaeghe alleviivasi.

Erityisesti puolustussuuntaan haaste on iso. Barkov tekee tulosta hyökkäyssuuntaan, mutta kolminkertainen Selke Trophy -voittaja tunnetaan myös vastustajien pimentäjänä kauden tärkeimmillä hetkillä.

– ”Barky” pystyy pelaamaan mitä tahansa paikkaa ja olemaan paras pelaaja jäällä. Hänen pelikäsityksensä on niin hyvä. Hän on vahva ja sijoittuu hyvin. Ei ole oikeastaan mitään, missä hän ei olisi hyvä, Barkovin ketjukaverina normaalisti pelaava hyökkääjä Sam Reinhart luonnehti pelaajien mediakiertueella.

EDM-FLA: Reinhart vie Panthersin kolmen maalin karkumatkalle päätöserässä

– Hänellä on samoja ominaisuuksia kuin Pavel Datsjukilla. Häneltä ei pysty voittamaan kiekkoa yksi vastaan yksi -tilanteessa. Olemme oppineet luottamaan pelaamiseemme siten, että voimme tehdä kaukalossa muutamia pieniä ekstrajuttuja ilman pelkoa, sillä ”Barky” on aina paikalla, Reinhart jatkoi.

Tilanteeseen on kuitenkin Floridassa sopeuduttava. Barkovin poissaolo tarkoittaa todennäköisesti sitä, että hänen tilalleen ykkösvitjan keskelle hyppää kakkosketjua normaalisti johtava keskushyökkääjä Sam Bennett. Kakkosen muodostanee puolestaan viime keväältä tuttu kolmosketju, jonka keskushyökkääjänä viilettää Lundell ja laidoilla Brad Marchand sekä Eetu Luostarinen.

Vaikka Lundellin ketjun pelaajat pysyisivätkin samoina, peliminuutit ja vastuu kasvavat niin Lundellilla kuin muillakin. Tkachukin ja Barkovin poissaolojen myötä on kaksi tärkeää lenkkiä sivussa myös joukkueen ykkösylivoimasta.

Lundell sanoo ottavansa tilanteen vastaan haasteena. Täysin uutta isompi vastuu ei hänelle ole, sillä hän on paikannut loukkaantumisia ennenkin joukkueensa kärkiketjuissa.

– Joukkueena meidän täytyy mennä eteenpäin, ja kaikkien on otettava isompaa roolia. Tämä on minulle mahdollisuus tuoda jotain pöytään enemmän kuin aiemmin. Haluan ottaa tämän haasteena, pelata omaa peliäni ja auttaa siten joukkuetta mahdollisimman paljon, Lundell sanoi.

CAR-FLA: Lundell ohjaa kiekon reppuun ja vie Floridan johtoon toisessa erässä

Aiheeseen liittyvä sisältö