ovi112316_169

Kun tekee tarpeeksi maaleja ja pisteitä, on väistämätöntä, että jossain vaiheessa niitä alkaa olla niin paljon, että aina punalampun syttyessä ja maalilaulun rävähtäessä soimaan, syntyy myös ennätyksiä.
Washington Capitalsin kapteeni ja kenties tämän NHL-pelaajien sukupolven pelätyin maalintekijä Aleksander Ovetshkin alkaa olla urallaan tässä pisteessä. Viime yönä venäläistähti paukutti jo kuudennentoista kerran urallaan kolme maalia.

Sillä hattutemppujen määrällä hän nousi yksin pitämään ykkössijaa NHL:n aktiivipelaajien hattutemppujen määrässä. Ennen Blues-kamppailua hän jakoi ykköstilan 15 hattutempulla yhdessä Jaromir Jagrin kanssa.
Capitals voitti St.Louis Bluesin 4-3 Ovetshkinin maaleilla.
- Ketjukaverini tarjoilivat nämä maalit minulle. Niin kuin näitte, kaikki kolme maalia syntyivät hyvistä tarjoiluista. Minun piti vain osua maaliin. Onhan tämä hienoa. Ketjumme pelasi hyvin, emmekä antaneet vastustajille paljoa paikkoja omassa päässämme. Hallitsimme peliä, kun meillä oli kiekko, jutteli Ovetshkin ottelun jälkeen medialle.
Kahdessa ensimmäisessä maalissa tarjoilut todella olivat kohdillaan, ja Ovetshkin pääsi pyssyttämään juuri lempipaikaltaan, b-pisteen kaarelta. Kolmas syntyi hänen omasta päädystä lähteneestä suorasta hyökkäyksestä ja luistelusta lähteneellä kudilla.
Mukana hyökkäyksessä oli ketjukaveri Robert Burakovsky.

Alexander Ovechkin Washington Capitals
  • Kun "Oviella" oli kaksi maalia kasassa, ja hän lähti siihen 2-1 -hyökkäykseen, olin melko varma, että Burakovsky ei kiekkoa saa, naurahti päävalmentaja Barry Trotz ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessaan.
    Tuttuja näkyjä kaikki.
    Ovetshkin nousi samalla tämän kauden maalipörssissä rytinällä. Loikka yhdeksästä osumasta 12:een nosti hänet jaetulle toiselle sijalle yhdessä Patrik Laineen ja Michael Grabnerin kanssa.
    Samalla hänestä tuli tämän kauden paras venäläinen maalintekijä. Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherov jäi taakse, ja samalla hän voitti yhdenkin ottelun maalintekokilpailussa vastapuolella St.Louisille kaksi maalia tehneen Vladimir Tarasenkon.
    - Hän pelasi taas innostuneesti. Joskus puhutaan, että hän ei tee tarpeeksi maaleja. Olemme vähentäneet hieman hänen minuuttejaan ja jakaneet peliaikaa tasaisemmin. Hän on virkeämpi, ja siitä on meille apua pitkässä juoksussa. Voimme pelata nopeammin. Jos heidän ketjunsa pystyy luistelemaan tuolla tavalla, he tulevat tekemään paljon maaleja, Trotz sanoi.
    Toden totta, Ovetshkinin minuutit ovat olleet viime kierroksilla hieman pienempiä. Viiden viime pelin keskiarvo on aavistuksen noin 17 minuuttia. Peliajat ovat vaihdelleet 14 minuutista ja 12 sekunnista tasan 19 minuuttiin.
    Tuota edeltävien kuuden pelin keskimääräinen peliaika oli aavistuksen alle 19 ja puolen minuutin, eikä Ovetshkin pelannut yhtenäkään iltana 17 minuuttia ja 29 sekuntia vähemmän. Suurin peliaikanoteeraus oli marraskuun kahdeksantena päivänä San Jose Sharksia vastaan, kun Ovetshkin kellotti nollatehoilla 21 minuuttia ja 12 sekuntia.
    Ovetshkinin maalit ovat tulleet enemmän tai vähemmän ryppäissä. Neljässä viime pelissä hän on nyt tehnyt viisi maalia. Sitä edeltävissä neljässä pelissä hän jäi ilman osumia.
    Ennen tuota jaksoa mies pyssytti kahdessa pelissä kolme maalia, sitä ennen hän jäi kolme kertaa ilman osumaa, ja tuota kuivaa kautta taas edelsi neljä peliä, joissa hän teki maalin kaikissa.
    Kymmenessä viime pelissään Ovetshkin on tehnyt vähintään maalin viitenä iltana. Washington on voittanut niistä viidestä pelistä neljä.
    Toiset viisi peliä tuottivat Capitalsille kolme tappiota varsinaisella peliajalla ja vain kaksi jatkoaikatappiota.
    Voitaneen siis puhua siitä, että Capitals tarvitsee Ovetshkinia ja hänen tehojaan. Ottelu St.Louisia vastaan oli toinen tällä kaudella, kun Ovetshkin teki enemmän kuin yhden maalin.
    - Joskus sen tietää heti, että sinulla on paikka ampua. Kun kiekon tuntee lavassaan, on momentum käytettävä, Ovetshkin sanaili ottelun jälkeen.
    - Häntä on hienoa katsoa, kun hän ampuu ja tuntee onnistuvansa. Hänen pysäyttämisensä on vaikeaa, ihasteli ketjukaveri Jevgeni Kuznetsov.
    Ovethskin korjaili onnistumisillaan myös piste per peli -saldoaan. Ennen Blues ottelua hän oli tehnyt 18 ottelussa 13 pistettä, mikä enteili tuolla vauhdilla miehen uran pienintä pistelukemaa pois lukien kausi 2012-13.

Mutta kun niistä ennätyksistä oli artikkelin alussa puhe, niin Capitalsin hattutemppujen seuraennätys olisi seuraavaksi tähtäimessä. Peter Bondra teki seuralle niitä urallaan 19.
Uransa 92. voittomaalilla hän kipusi tuossa tilastossa 13. sijalle yhdessä Mike Modanon, Jeremy Roenickin ja Mark Messierin kanssa. Kymmenen parhaan joukkoon on matkaa yksi maali.
Ja kun mies vei aktiivipelaajien hattutemppuennätyksen juuri Jagrilta, pitää tshekkilegenda yhä voittomaalien ennätystä koko NHL:n tasolla. Hän 133 voittomaaliinsa on Ovetshkinilla vielä 41 maalia matkaa.