Skip to main content

Nihkeä avausottelu kääntyi Suomen eduksi

Suomi menetti kahden maalin johtoaseman, mutta nappasi lopulta avausvoiton

Teksti Petteri Ikonen / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Helpohko alku lupasi liikaa, mutta lopulta Suomen A-maajoukkueen avausottelusta tämän kevään jääkiekon MM-kisoissa tuli tyypillisen vaikea. Leijonat voitti Valko-Venäjän maalein 3-2 (2-0, 0-1, 1-1).

Suomi menetti kahden maalin johtoaseman, ja tasatilanteessa Valko-Venäjällä oli paikat kääntää ottelu edukseen. Leijonien voittomaaliksi jääneen osuman teki kolmannessa erässä ylivoimalla Veli-Matti Savinainen.

- Tietenkin ylpeä olen, että voitettiin. Ensimmäinen peli on aina semmoinen, että tiedetään, se pitää voittaa. Kaveri pääsi tasoihin, mutta hyvin käännettiin peli ja taisteltiin loppu, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki tiivisti MTV3:n haastattelussa.

Arvokilpailujen avausottelut ovat usein vaikeita, ja sellaisia ne ovat etenkin Valko-Venäjän tapaisia haastajamaita vastaan.

Suomi käytti avauserässä kuitenkin paikkansa tehokkaasti. Sebastian Ahon, Valtteri Filppulan ja Miro Aaltosen muodostama ketju vei pelin Valko-Venäjän päätyyn, ja Filppula syötti Aholle maalintekopaikkaan. NHL:n runkosarjassa 24 kertaa viimeistellyt Aho iski suoraan syötöstä Suomelle helpottavan 1-0-maalin, ja joukkueen syömähampaaksi kaavailtu ykkösketju näytti osaamistaan tehokkaalla tavalla jo pelin kolmannella minuutilla.

Vain reilut kaksi minuuttia Ahon täysosuman jälkeen nelosketjun laitahyökkääjä Oskar Osala nappasi kiekon hyökkäyspäässä, nousi B-pisteen kaarelle ja laukoi nätisti takaylänurkkaan 2-0-maalin. Osalalle maali oli hänen ensimmäisensä arvokilpailuissa. Hän oli edellisen kerran mukana MM-kisoissa seitsemän vuotta sitten.

Ensimmäisen erän tehokkaan alun jälkeen kaikki näytti Suomen kannalta hyvältä, ja ottelussa 22 kertaa torjunut Leijonien maalivahti Joonas Korpisalo pysäytti mallikkaasti Valko-Venäjän vähäiset tilanteet. Suomi pääsi erän lopussa pyörittämään viidellä kolmea vastaan -ylivoimaa, mutta lisäosumia ei syntynyt.

Toisessa erässä Valko-Venäjä alkoi saada kiinni pelin juonesta ja luoda tilanteita Suomen maalille. Etenkin Kostitsynin veljekset Andrei ja Sergei olivat vaarallisella pelipäällä. Lähimpänä maalintekoa oli kuitenkin Aleksandr Pavlovitsh, jonka laukaus pomppasi Joonas Korpisalon varusteista ja oli lipua Suomen maaliin. Leijonien puolustus kuitenkin selvitti tilanteen.

Korpisalo menetti tilanteen jälkeen hiukan otettaan pelistä, ja hänen epäonnistunut rännikiekon katkaisunsa poiki Valko-Venäjän avausmaalin erän lopussa. Suomalaismaalivahti ei saanut kiekkoa kunnolla haltuunsa, ja Valko-Venäjän nelosketjun Mihail Stefanovitsh nappasi sen. Hän syötti B-pisteiden väliin luistelleelle Jegor Sharangovitshille, joka iski kiekon tyhjään Suomen maaliin.

Video: Aho kommentoi MM-avausta Valko-Venäjää vastaa

- Tosi hyvin aloitettiin. Pelattiin laadukas ensimmäinen erä kiekon kanssa ja päästiin vastustajan selustaan. Oli paikat tehdä enemmänkin maaleja, mutta itse hölmöiltiin toisessa erässä. Ilkeä maali erän loppuun, Lauri Marjamäki ruoti ottelun kulkua.

Kolmannen erän alussa Valko-Venäjän Aleksandr Kogalev pääsi nokikkain Joonas Korpisalon kanssa, mutta ei onnistunut iskemään tasoitusmaalia. Ansaittu tasoitus kuitenkin syntyi nopeasti Kogalevin paikan jälkeen. Valko-Venäjä voitti aloituksen hyökkäyspäässä, pelasi kiekon viivaan ja puolustaja Roman Graborenko laukoi. Hyökkääjä Jevgeni Kovyrshin pääsi mailoineen väliin ja ohjasi puolustaja Mikko Lehtosen ahdisteluista huolimatta kiekon verkkoon.

Tämän jälkeen Antti Pihlström hankki Suomelle ylivoimapelin, jonka Leijonat käyttivät tehokkaasti. Sebastian Aho syötti maalin taakse Mikko Rantaselle, ja Rantanen jatkoi maalin edessä valppaana olleelle Veli-Matti Savinaiselle. Suomen Liigassa 30 runkosarjamaalia päättyneellä kaudella viimeistellyt Savinainen iski kiekon Valko-Venäjän maalivahti Kevin Lalanden (21 torjuntaa) selän taakse. Suomen 3-2-johto-osuma jäi lopulta voittomaaliksi, kun Leijonat kesti erän lopussa vielä kaksi alivoimapeliä.

- Vähän oli käsijarru päällä kolmannen erän alussa, ja voittamisen paine alkoi näkyä. Tärkeä ylivoimamaali, ja neljä minuuttia kestettyä alivoimaa erän lopussa hoidettiin mallikkaasti, Marjamäki sanoi.

- Tärkeä maali Savinaiselle, ja ylivoimapeli oli muutenkin hyvää. Se näytti treeneissäkin hyvälle, mutta siitä viidellä kolme vastaan -ylivoimatilanteesta olisi voitu tehdä tulosta, Marjamäki jatkoi.

Perjantai-iltapäivän toisessa ottelussa Venäjä peittosi kanssaan ennakkosuosikkien joukkoon lukeutuvan Ruotsin maalein 2-1. Ottelu eteni voittolaukauskilpailuun, missä ratkaisevan maalin teki Chicago Blackhawksin maalitykki Artemi Panarin.

Suomi pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, jolloin vastassa on kisaisäntä Ranska.

Katso lisää