NHL GM meetings Day 2

MANAPALAN, FLORIDA - NHL-seurojen general managerit tulivat tiistaina vuosittaisen kokouksensa toisena päivänä siihen tulokseen, että tutkimuksia on jatkettava ja tietoja kerättävä lisää ennen kuin maanantain kokouksessa puhuttuja muutoksia voidaan ryhtyä ajamaan eteenpäin.

Keskusteluja käytiin muun muassa videotarkistusten laajentamisesta koskemaan korkeasta mailasta ja pelin viivyttämisestä annettuja kahden minuutin jäähyjä. GM:t keskustelivat myös reagoinnista tappeluihin, jotka syttyvät puhtaan taklauksen jälkeen.
- Sanomme usein, että näistä tilanteista tulee tahattomia seurauksia. Jatkamme asioiden pohtimista ja yritämme ennakoida tilanteita, Tampa Bay Lightningin GM Julien BriseBois summasi.
Maanantaina 32 GM:ää jakaantui kahdeksaan pienryhmään. Tiistaina he kokoontuivat uudelleen yhteen koko porukalla käymään läpi keskusteluissa ilmenneitä asioita.
Videotarkistuksien mahdollisiin muutoksiin ei saatu valmista vastausta, sillä sen hyödyntämisestä pienten jäähyjen kohdalla ei löydetty vielä yksimielisyyttä. Jäähyjen viheltämistä helpottava teknologia on jo olemassa, mutta tapa sen hyödyntämiseksi näissä tilanteissa vaatii vielä keskustelua.
Lisää aiheesta: [NHL:n GM-kokouksessa puitiin paljon asioita ensimmäisenä päivänä]
Tällä hetkellä NHL sallii tuomareiden katsoa omalla päätöksellään, täytyykö korkeasta mailasta antaa kaksi kahden minuutin rangaistusta. Tämä päätös on koettu toimivaksi. NHL:n tuomarijohtaja Stephen Walkomin mukaan tällaisia jäähyjä on vihelletty kuluvan NHL-kauden aikana noin sata, joista tuomari on tarkistanut videolta 35-40 prosenttia.
Korkeasta mailasta on vihelletty kauden aikana kahdeksan kertaa enemmän kahden minuutin rangaistuksia kuin neljän minuutin rangaistuksia. Pelkona on, että videotarkistusten laajentaminen koskemaan myös kahden minuutin jäähyjä voisi hyydyttää pelin momentumin ja pitkittää otteluja.
- Korkeasta mailasta voi tulla vuoden aikana 750 jäähyä, emmekä todellakaan halua, että kaikkia niistä tarkistetaan. Se olisi paljon suurempi ongelma, Walkom painotti.
Walkom lisäsi, että tällä kaudella on vihelletty 225 jäähyä pelin viivyttämisestä tilanteissa, jossa kiekko on lauottu katsomoon. Näistä tilanteista kolmessa tuomarin päätös on ollut virheellinen.
- Kun näin tapahtuu, koko maailma näkee tilanteen. Me voimme aloittaa prosessin, jonka myötä peleissä tilanteet saadaan vihellettyä oikein, Walkom totesi.
Keskusteluja on käyty myös siitä, saisiko valmentaja haastaa pelin viivyttämisestä tai korkeasta mailasta vihelletyn jäähyn ja pitäisikö Torontossa sijaitsevan tilannehuoneen tarkistaa jäähyt reaaliajassa ja ottaa yhteyttä otteluun, mikäli tarvetta ilmenee. Tällä hetkellä tilannehuone ei saa ilmoittaa korkeaan mailaan tai pelin viivyttämiseen liittyvistä rangaistuksista.
Mikäli valmentajille annettaisiin mahdollisuus haastaa myös pienet rangaistukset, seuraukset voisivat olla huolestuttavia. Tämänhetkisillä säännöillä maalin syntymisen haastanut joukkue saa kahden minuutin rangaistuksen pelin viivyttämisestä, mikäli tilanne haastettiin väärin. Jos valmentajien annettaisiin haastaa jäähy, saisi vastustaja nykyisellä mekanismilla kahden miehen ylivoiman, sillä haastoa edeltänyt jäähykin astuisi voimaan.
- Täytyy muistaa, että valmentajan haasto otettiin käyttöön siksi, että väärin hylätty maali voidaan hyväksyä ja väärin hyväksytty maali hylätä, NHL:n jääkiekkotoiminnan varatoimitusjohtaja Colin Campbell sanoi.
- Nyt puhumme siitä, että jäähyt saisi haastaa. Jos jäähy olisi kuulunutkin viheltää ja joukkue haastaa sen, edessä on kahden miehen alivoima, joka on lähes varma maali omiin. Tätä asiaa täytyy vielä työstää, mutta tahtotilamme on tehdä muutoksia, jotka tekevät pelistä oikeudenmukaisemman. GM:t käskevät korjaamaan tilanteen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, hän jatkoi.
Kahden päivän aikana on keskusteltu myös tappeluista, jotka syttyvät välittömästi puhtaan taklauksen jälkeen. Huoli tilanteesta on GM:ien keskuudessa kasvava, mutta tällä hetkellä he eivät ole halukkaita tekemään sääntömuutoksia, sillä tuomarit voivat viheltää jäähyn tappelun aloittajalle.
Tappelun aloittajaksi arvoitu pelaaja saa teostaan 17 jäähyminuuttia, joka sisältää kahden minuutin jäähyn, viiden minuutin jäähyn ja kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Kolme kertaa kauden aikana tappelun aloittanut pelaaja saa vähintään yhden ottelun mittaisen pelikiellon.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
- Mielestäni tämä malli toimii. Olemme keskustelleet asiasta, ja ehkä tappelun aloittamisesta pitäisi tuomita enemmänkin rangaistuksia. On iso kynnys laittaa pelaaja jäähylle 17 minuutiksi, mutta joskus seuraukset johtavat siihen, että pelissä on vähemmän tappeluita ja pelaajat taklaavat sääntöjen rajoissa, Ottawa Senatorsin GM Pierre Dorion pohti.
Tämän kauden aikana NHL:ssä syttyneistä 271 tappelusta 100 on ollut seurausta joukkuekaverin puolustamisesta taklauksen jälkeen. Näistä sadasta tappelusta 89 oli seurausta puhtaasta taklauksesta. Kauden aikana on vihelletty 21 jäähyä tappelun aloittamisesta.
Joissain tilanteissa pelaajille on vihelletty tappelutilanteessa jäähy väkivaltaisuudesta, huitomisesta tai epäurheilijamaisesta käytöksestä sen sijaan, että jäähy olisi vihelletty tappelun aloittamisesta. Campbell kertoo, että näin voi käydä silloin, kun puhtaan taklauksen antanut pelaaja pudottaa hanskansa heti taklauksen jälkeen, koska tietää joutuvansa puolustamaan itseään. Näissä tilanteissa on hankalaa viheltää jäähyä tappelun aloittamisesta.
- Tämä on vaikea keskustelu. Jos joukkueen pelaaja taklataan puhtaasi ja joukkuekaverit eivät tee mitään, tulee silloin paljon kritiikkiä. Jos asialle tekee jotain ja ottaa jäähyn, myös siitä tulee kritiikkiä, Toronto Maple Leafsin GM Kyle Dubas sanoi.
- Tämä ei ole ehkä yhtä suuri ongelma pudotuspeleissä, mutta mielestäni ihmiset arvioivat joukkueen kovuutta sillä, miten se reagoi puhtaisiin taklauksiin. Se on vaikeinta. Voimme puhua säännöistä ja kaikesta muusta, mutta aina on ylimääräinen ulkopuolinen ääni, joka arvioi, millainen joukkue on, Dubas jatkoi.
- En tiedä, onko tässä voittajia ja häviäjiä. Haluaisin nähdä joukkueeni pelaajien puolustavan toisiaan, kun sellainen tilanne tulee eteen. Haluan kuitenkin nähdä pelissä myös puhtaita taklauksia. En tiedä, onko tähän asiaan edes täydellistä vastausta, hän mietti.