Mikko Rantanen valmistautuu ehkä jopa elämänsä pudotuspelisarjaan. Se on paljon sanottu, kun voitettuna on muun muassa Stanley Cup, mutta Dallas Starsiin kahden kaupan kautta päätyneelle hyökkääjälle ensimmäisen kierroksen sarja aiemmin edustamaansa Colorado Avalanchea vastaan on kiehtova asetelma.
- Toinen kerta on kaikessa aina ensimmäistä helpompi. Tämä on sellainen tilanne, jossa oli varmasti hyvä saada se yksi peli pois alta runkosarjassa, Rantanen sanoi perjantaina.
- Pelitavan puolesta jokainen joukkue kyllä tuntee toisten tavat. Ehkä tiedän jotain tietyistä yksilöistä, ja siitä, mitä he mieluiten tekevät kentällä. Siinä saattaa olla pieni lisäetu, mutta eiköhän valmennus jo tiedä, mihin Colorado pyrkii, ja päinvastoin.
Rantanen palasi Starsin pelaajana Denveriin jo kerran. Siloin tuli syöttöpiste sekä tappio. Nyt hän on toisella puolella taisteluparissa, joka viime vuonna päätti Rantasen ja Coloradon kauden kuuden ottelun sarjassa toisella kierroksella.
- Ehdin pelata täällä parisenkymmentä peliä. Tunnen oloni nyt jo mukavaksi sekä kopissa että kentällä. Nyt on aika suorittaa. Kausi alkaa alusta ja jokaisella yksityiskohdalla on merkitystä. Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta, Rantanen totesi.
Starsin runkosarja päättyi heikosti, seitsemän ottelun tappioputkeen. Rantasta se ei kuitenkaan hetkauta.
- Muistelisin, että vuonna 2022 hävisimme Coloradon kanssa seitsemästä viimeisestä ottelustamme kuusi. Silti voitimme Stanley Cupin. Eihän tämä ole ihanteellinen juttu, vaan olisimme halunneet vahvan lopun, mutta peli muuttuu tästä eteenpäin. En ole lainkaan huolissani. Itseluottamus on korkealla, Rantanen sanoi.