Lokakuun puolivälin paikkeilta alkoi komea viiden voiton putki, joka lässähti viime tiistaina New Jersey Devilsille kärsittyyn 1-5 kotitappioon. Torstainakin tuli kuokkaan, kun Montreal Canadiens haki pisteet Dallasista lukemin 5-2. Tähtinutut pystyivät kuitenkin päättämään kuuden kotiottelun jaksonsa voittoon, kun Columbus Blue Jackets kaatui lauantaina maalein 3-1.
– Otimme takapakkia viiden voiton jälkeen. Luulin, että voittoputki olisi antanut meille hieman enemmän momentumia. Emme pelanneet loistavasti Columbusta vastaan, mutta kaksi pistettä kelpaa minulle tässä tilanteessa, Starsin päävalmentaja Glen Gulutzan sanoi maanantain harjoitusten jälkeen.
Gulutzanin mukaan päällimmäinen syy viimeisimmän viikon ailahteluun oli se, että liika tyytyväisyys pääsi hiipimään Starsin pelaajien puseroihin.
– Niin kävi New Jersey -otteluun valmistautumisessa viiden voiton jälkeen, ja sama toistui Columbus-pelin ensimmäisellä erätauolla. Olimme avauserän jälkeen kahden maalin johdossa, mutta toinen maali tuli ylivoimalla ja toinen oli onnenkantamoinen. Nostimme jalkamme pois kaasulta. Sitä tapahtuu siis myös otteluiden sisällä. Meidän pitää pystyä säilyttämään ajattelutapamme paremmin sekä otteluiden että erien välillä. Pelaajatkin nostivat sen esiin, mikä on hyvä asia.






















