Kyseessä oli ensimmäinen kausi, kun NCAA:han sai siirtyä Kanadan pääjuniorisarjoista eli OHL:stä, WHL:stä ja QMJHL:stä. Aiemmin WHL:ssä tuhojaan tehnyt McKenna oli yksi niistä 175 pelaajasta, jotka siirtyivät Kanadan sarjoista yliopistokiekon pariin. McKenna teki Penn Statessa peräti yhdeksän seuraennätystä, ja nyt hän on ehdolla NCAA:n parhaalle pelaajalle annettavan Hobey Baker -palkinnon saajaksi.
- Hän osaa löytää oikean paikan jäällä ja iskeä oikeaan aikaan. Hän kehittyi myös fyysisesti ja löysi keinot loistaa, Smith jatkoi.
Central Scoutingin Tim Campbell sanoo McKennan olevan pohjoisamerikkalaisten draft-rankingin selkeä ykkösnimi.
- Hän johtaa hyökkäystä jokaisessa tilanteessa. Hän tekee tulosta tasaviisikoin ja on todella iso tekijä ylivoimalla. Minun papereissani hän on Pohjois-Amerikan kärkinimi merkittävällä erolla, Campbell totesi.
Central Scoutingin apulaisjohtaja David Gregory sanoo McKennan ottaneen isoja kehitysaskeleita kauden aikana.
- Hän jopa ylitti odotukset. Hän teki ison hypyn tullessaan NCAA:han, etenkin kun miettii, että kyseessä oli kaikkien aikojen kovatasoisin kausi tässä sarjassa. Gavinista näki jo alkukaudesta, että hän pystyi tekemään maaleja ja luomaan paikkoja, kun hänellä oli aikaa ja tilaa ylivoimalla. Kauden edetessä niitä samoja elementtejä näkyi vaihdosta toiseen myös tasaviisikoin, Gregory pohti.
Ruotsin Stenberg on noussut kauden aikana yhtä selkeäksi ykköshevoseksi Euroopan listalla. Joidenkin asiantuntijoiden papereissa Stenberg voi nousta jopa koko Draftin ykkösvaraukseksi. McKennan kohdalla on riittänyt puhetta siitä, että hänen tehoilunsa nojaa liikaa ylivoimaan. Hän teki runkosarjassa yhteensä 21 tehopistettä ylivoimalla.
- Huolenaiheet hänen viisikkopelaamisestaan ovat ylimitoitettuja. Sama ilmiö näkyy koko sarjassa: tehoilu on vaikeaa kenelle tahansa tässä sarjassa. Hän oli kuitenkin sarjan pistepörssin kärkipäätä ja johti joukkuettaan ensimmäisestä pelistä lähtien, Gregory muistutti lopuksi.