Anton Lundell

Anton Lundellin uralle on mahtunut joitain todella unohtumattomia hetkiä, mutta 46-vuotiaan isänsä kanssa pelaaminen samassa ottelussa lienee paras muisto.

Anton pelaa Suomen Liigassa HIFK:ssä, jonka maalivahtivalmentajana on toiminut kaudesta 2012-13 lähtien hänen Jan-isänsä. Kun HIFK:n kakkosmaalivahti Atte Engren sairastui pelipäivän aamuna 9. tammikuuta, oli Jan Lundell pakotettu tekemään yhden ottelun mittainen sopimus IFK:n kanssa ja hyppäämään tositoimiin.
- Se oli todella outo päivä, mutta sitä en unohda koskaan,
poika-Lundell kertoo)
.
Ja kun ottelua oli jäljellä yksi minuutti ja kuusi sekuntia, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen päätti vaihtaa maalivahtia ja lähettää varaveskarina toimineen Jan Lundellin maalille Frans Tuohimaan tilalle. Janista tuli tuolloin Liiga-historian vanhin pelaaja, kun HIFK kaatoi SaiPan 4-1.

Lundell1
  • Johdimme 4-1, ja valmentajamme katsoi peliaikaa olevan yhä 66 sekuntia, joten hän päätti vaihtaa maalivahtia ja antaa viimeisen minuutin isälleni. Se oli erityinen hetki. Olin sen koko ajan jäällä ja en halunnut lähteä vaihtoon. Se oli mahtavaa, Anton Lundell hehkuttaa.
    - Pelin päättyessä olin ensimmäinen pelaaja, joka halasi häntä.
    Lähes ainoa asia, joka voisi kilpailla tuon muiston kanssa, on oman nimen kuuleminen tämän vuoden NHL Draftissa. 18-vuotias hyökkääjä (185-senttinen ja 85-kiloinen) iski viime kaudella 44 ottelussa 28 tehopistettä (10+18), tilastoi 162 laukausta maalia päin ja kellotti peliaikakeskiarvokseen 15:49. Hän on NHL Central Scoutingin kansainvälisten pelaajien rankingin kolmantena.
    - Lundell on älykäs pelintekijä ja erinomainen syöttäjä. Antonilla on loistava pelisilmä, ja hän ymmärtää peliä, kehuu NHL:n Euroopan pääpelaajatarkkailija Göran Stubb.
    - Hän luistelee hyvin, ja häntä on hankala horjuttaa. Anton osaa suojata kiekkoa todella hyvin, ja hänellä on uskomaton kyky löytää pelikaverinsa pienissä tiloissa. Erinomainen taistelija, joka keskittyy olennaiseen.
    *** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
    Jan-isä sanoo, että Anton otti pelissään ison loikan kaudella 2018-19, kun hän teki 38 ottelussa 19 tehopistettä (9+10), merkkautti 106 laukausta ja saalisti keskimääräiseksi jääajakseen 14:23.
    - Hän on saanut lisää vahvuutta ja voimaa, joten hän on kehittynyt kaksinkamppailupelaamisessa maalin edustalla, Jan Lundell kertoo.
    - Hän katsoo paljon Aleksander Barkovia (Florida Panthersin hyökkääjä) ja Pavel Datsjukia (entinen NHL-hyökkääjä). Hän tykkää pelata molempiin suuntiin, mutta olla samalla luova. Se on hänen tapansa, koska hän haluaa valmentajan tietävän, että hänet voi heittää jäälle, kun tarvitaan maaleja tai kun täytyy suojella omaa maalia.
    Anton uskoo tietävänsä hyvin, mitä nouseminen NHL-joukkueen keskushyökkääjäksi vaatii tänä päivänä.
    - Peliaika pitää ansaita, ja pelaajan täytyy pystyä pelaamaan hyvää kahden suunnan peliä. Jäälle ei voi mennä vain selviytymään. Hommia pitää paiskia molempiin päihin, ja haluan olla johtaja, joka näyttää esimerkkiä. Haluan pelata hyvää kahden suunnan peliä, mutta samalla tehdä tulosta hyökkäyspäässä, nuorukainen painottaa.
Lundell5

Ottawa Senatorsin viime kesän ykköskierroksen varaus Lassi Thomson (19. vuorolla) pelasi Lundellin kanssa Suomen paidassa viime kesän World Junior Summer Showcase -turnauksessa.
- Hän hyvä kahden suunnan pelaaja, ja hän tekee paljon töitä, Thomson sanoo.
- Lundellin kanssa on helppo pelata. Hänet on helppo löytää jäällä, ja hän on hyvä aloitusympyrässä.

Jan Lundell pelasi maalivahtina Euroopan kaukaloissa 17 kauden ajan, mutta hän kertoo, ettei koskaan painostanut Antonia pelaamaan kyseisellä pelipaikalla.
- Anton yritti pari kertaa (maalivahtina pelaamista) junioreissa, mutta hän sanoi, ettei se ole hänen juttunsa. Hän halusi kenttäpelaajaksi, ja hän tekee omat ratkaisunsa.
Lundell syntyi Raumalla, kun hänen isänsä pelasi Lukossa kaudella 2001-02. Sieltä perheen tie vei Janin uran takia Tanskaan ja Tshekkiin, kunnes he lopulta asettautuivat Espooseen vuonna 2009.
- Jääkiekko on aina ollut iso osa hänen (Antonin) elämäänsä. Hän pelasi jalkapalloa 12-vuotiaaksi asti, ja sen jälkeen hän keskittyi pelkästään jääkiekkoon, Jan avaa poikansa taustoja.

Lundell4

Suurin osa Euroopan sarjoista Liigasta lähtien päättivät kautensa runkosarjaan maaliskuussa koronavirustilanteen takia. Anton otti kauden jälkeen muutaman viikon vapaata, kunnes hän palasi harjoittelemaan monien muiden pelaajien kanssa Helsingissä. Samassa harjoitusryhmässä olivat mukana muun muassa Montreal Canadiensin hyökkääjä Joel Armia, Carolina Hurricanesin hyökkääjä Teuvo Teräväinen ja Florida Panthersin hyökkääjälupaus Henrik Borgström.
- On hauskaa pelata joka päivä heitä vastaan ja yrittää kehittyä samalla. Näen, että erot eivät ole kovin suuria.
Lundell sanoo, että hän haluaa tavoitella paikkaa NHL:stä jo ensi kaudella, mutta kehittyminen Suomessa vielä vuoden ajan on myös hyvä vaihtoehto.
- Tilanne on hyvin outo (koronaviruksen takia), ja emme tiedä, milloin seuraava NHL-kausi alkaa. Voisin yrittää tavoitella NHL-paikkaa, mutta uskon, että HIFK:iin jääminen on myös yksi hyvä vaihtoehto. Saisin olla isossa roolissa ja pelata paljon. Yrittäisin olla joukkueen kärkipelaaja ja ottaa seuraavan askeleen kehityksessäni. On vain hyviä vaihtoehtoja, nuori hyökkääjä päättää.