dean041017_169

LOS ANGELES - Los Angeles Kings antoi potkut GM Dean Lombardille ja valmentaja Darryl Sutterille.
Luc Robitaille nimettiin Los Angeles Kingsin presidentiksi ja kaikkien kiekkobisnestoimintojen johtajaksi. Lombardin avustaja Rob Blake työskentelee puolestaan varapresidenttinä ja GM:nä.
Kings voitti Sutterin ja Lombardin alaisuudessa ensimmäisen Stanley Cupinsa vuonna 2012 ja uudelleen 2014. Sen jälkeen joukkue on jäänyt kolmena keväänä kaksi kertaa ulos pudotuspeleistä. Viime kaudella Kings hävisi San Jose Sharksille ensimmäisellä kierroksella.

Tällä kaudella Kings (39-35-8) jäi Pacific-divisioonassa viidenneksi ja kymmenenneksi Läntisessä konferenssissa. Vaikeuksia oli varsinkin maalinteossa: Kings teki viidenneksi vähiten maaleja (201). Peli ei lähtenyt kunnolla käyntiin, vaikka maalivahti Jonathan Quick kuntoutui nivusvammastaan ja palasi 25. helmikuuta.
- Tämä oli äärimmäisen vaikea päätös, ja teimme sen pitkän harkinnan jälkeen, AEG:n presidentti ja pääjohtaja Dan Beckerman sanoi lausunnossa.
- Joukkueen nykyisyys ja tulevaisuus on kuitenkin tärkeintä. Sanat eivät riitä kertomaan sitä kiitollisuutta, jota tunnemme Deanin ja Darryllin työtä kohtaan. He rakensivat joukkueen, joka voitti Stanley Cupin. Se tullaan muistamaan Kingsin historiassa.
- Tuollaiset saavutukset aiheuttavat isoja odotuksia, emmekä ole täyttäneet niitä kolmen viime kauden aikana. Meidän rungolla pitäisi taistella Stanley Cupista joka vuosi. Epäonnistuminen tässä tavoitteessa johti päätökseen.
Kings palkkasi Sutterin valmentajaksi joulukuussa 2011. Hän voitti eniten pelejä Kingsin historiassa (225-147-53). Hän vei lisäksi joukkueen 2013 konferenssifinaaliin, jossa Chicago Blackhawks oli parempi.
Lombardin 425 voittoa on niin ikään eniten Kingsin historiassa. Lombardi aloitti työnsä 2006, ja hänellä oli vielä vuosi sopimusta jäljellä. Sutterilla sopimusta oli vielä vuosi ja yksi optiovuosi.