Esa Lindell DAL SCP

DENVER – Esa Lindell ja Tyler Seguin istuivat lehdistökatsomossa huhtikuun puolivälin vierasottelussa, jossa Dallas Stars pelasi Detroit Red Wingsiä vastaan. Lindelliä lepuutettiin pudotuspelejä varten, Seguin oli sivussa jo 58. peräkkäisestä ottelusta lonkkavamman takia.

Kaksikko on pelannut yhdessä yli yhdeksän kauden ajan. Silti Seguin sai uutta näkökulmaa Lindellin pelaamiseen.

– Sanoin hänelle (Detroitissa), että en ollut täysin ymmärtänyt hänen arvoaan vuosien saatossa. Viime kuukausina olen nähnyt hänen arvonsa katsomalla otteluita televisiosta ja olemalla paikan päällä, Seguin sanoi.

Lindellin suuruus on helppo ymmärtää Starsin ja Colorado Avalanchen välisessä ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelusarjassa. Sarja on 2-2-tasatilanteessa ennen maanantaina Dallasissa pelattavaa viidettä ottelua.

Miro Heiskanen, Starsin ykköspuolustaja, on sivussa alavartalovamman takia, mikä lisää painetta ja huomiota Dallasin muuhun puolustukseen, etenkin Lindelliin ja Thomas Harleyhin.

Stars pelasi runkosarjan neljänneksi parasta alivoimaa, ja Lindell oli koko NHL:n peliaikakuningas alivoimalla. Sitä hän on ollut myös pudotuspeleissä. Stars on selvittänyt 14 alivoimastaan 11, vaikka vastassa on ollut yksi parhaista ylivoimista.

Toisessa ja kolmannessa ottelussa Stars voitti jatkoajalla selvitettyään varsinaiselta peliajalta perityn alivoiman jatkoajan alussa. Kolmannessa kyse oli 2+2 minuutin rangaistuksesta. Sekunti jäähyn päättymisen jälkeen Lindell blokkasi laukauksen, joka oli matkalla tyhjään verkkoon.

Colorado dominoi lauantaina käytyä neljättä ottelua ja voitti maalein 4-0, mutta Lindell ei ollut jäällä yhdenkään päästetyn maalin aikana. Toukokuussa 31 vuotta täyttävä pakki ei korosta kuitenkaan omaa erinomaisuuttaan.

COL-DAL: Kooste ensimmäisen playoff-kierroksen sarjan neljännestä ottelusta

– Kaipa se on klisee, että aina voi parantaa vähän, mutta olen pitänyt omista otteistani viime aikoina, ja koko kauden. Tasaisuus on ollut tärkeintä, ja sitä odotan itseltäni, Lindell sanoi.

Starsin joukkueen muut jäsenet jaksavat kuitenkin kehua. Harley nosti puheissaan esiin Carolina Hurricanesin Jaccob Slavinin, Florida Panthersin Gustav Forslingin ja Toronto Maple Leafsin Chris Tanevin. Viimeisenä mainittu oli viime kaudella Lindellin pakkipari pudotuspeleissä.

– Esan pitäisi olla mukana keskustelussa NHL:n parhaasta puolustavasta puolustajasta. Slavin ja Forsling saavat kaikenlaista ylistystä, ja hän ansaitsee saman. Viime kaudella "Tanny" sai paljon kehuja, mutta vastaava kuuluisi myös Esalle, Harley sanoi.

– Hän ei myy valtavaa määrää pelipaitoja, mutta hän on suuri syy sille, että voitamme.
Starsin päävalmentaja Peter DeBoerin mukaan Lindell on hyvän peliälynsä myötä aina oikeassa paikassa. Hän osaa myös käyttää vartaloaan.

– Hän on todella aliarvostettu, kookas ja vahva pelaaja. Harvassa ovat ne kerrat, joina hän ei tule kamppailutilanteista kiekon kanssa. Se on varmaan suurin juttu, DeBoer sanoi.

– Hän on todella mukava tyyppi kaukalon ulkopuolella, ja hymyilee aina. Lempeä jätti. Kulmaväännöistä hän tulee yleensä kiekon kanssa. Hänessä on sellaista hiljaista kilpailuviettiä.

Tällaisia asioita tarvitaan Stanley Cup -mestaruutta tavoittelevassa joukkueessa.

– Hän on niitä korvaamattomia kavereita, jotka eivät saa katsojia nousemaan penkeiltään nopeudellaan tai taidollaan, mutta joka on kaikessa hiljaisuudessa todella tehokas kaikissa tilanteissa. Sellaiset jätkät ovat voittavien joukkueiden peruspilareja. Kaikilla joukkueilla on sellaisia tyyppejä, ja hän on yksi niistä. Kyse on tasaisuudesta, kilpailuvietistä ja johtajuudesta. Kaikki tapahtuu hiljaisella ja vähäeleisellä tavalla, mutta meidän ryhmällemme hän on korvaamaton, DeBoer jatkoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö