Loistavat tilastot eivät tule ketjukaveri Mikko Rantaselle yllätyksenä.
– Tykkään todella paljon pelata hänen kanssaan. Hän on yksi liigan nopeimmista pelaajista vastahyökkäyksissä, hän suojaa kiekkoa hyvin ja hänellä on kova laukaus. Jos hän saa keskialueella etumatkaa, häntä on turha yrittää saada kiinni. Hän pelaa myös hyvää puolustuspeliä ja sijoittuu aina oikein, Rantanen sanoi perjantaina.
Myös päävalmentaja Peter DeBoer kertoi olevansa tyytyväinen Hintzin viime aikojen edesottamuksiin.
– Hän käyttää nopeuttaan ja johtaa peliä kaukalon keskustassa. Vastustajan puolustajilla on koko ajan vaikeuksia hänen karvaamisensa kanssa. Roope pelaa vahvasti päästä päähän. Lisäksi hänen ketjunsa on pelannut jatkuvasti vastustajan parhaita pelaajia kuten Nathan MacKinnonia vastaan, DeBoer kertasi.
Hintzin, Rantasen ja Mikael Granlundin muodostama ketju on vakiintumassa, mutta puolustaja Miro Heiskasen paluuta joudutaan vielä odottamaan. Heiskanen, joka joutui aiemmin tänä vuonna polvileikkaukseen, osallistuu jo harjoituksiin. DeBoer kertoi, että Heiskanen ei ota kuitenkaan vielä täysimittaista kontaktia.
Stanley Cupin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Stars pelaa Colorado Avalanchea vastaan. Stars johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.