TBL-NYI: Hedman osuu tulisella lyöntilaukauksella

Edmontonissa olikin jo saatu nautiskella loppukesän ja alkusyksyn aurinkoisista päivistä riittämiin. Maanantaina oli aika palata tositoimiin, mutta ainakaan New York Islanders ei näyttänyt valmiilta taivaan salamoinnille.

Tampa Bay Lightning tuli, näki ja jyräsi voittoon Itäisen konferenssin finaalisarjan ensimmäisessä ottelussa. Tunnin mittaisen vyörytyksen jälkeen avauskohtaaminen kirjattiin salamapaidoille lukemin 8-2.
- Pieni lepo on minusta vain hyväksi. Vähän ehti jo tulla ikävä pelaamista, ja palasimme kaukaloon nälkäisinä, Tampan hyökkääjä Nikita Kutsherov totesi.
Lightning oli ainoa joukkue, joka selvitti tiensä konferenssifinaaleihin ilman seitsemän ottelun sarjaa toisella playoff-kierroksella. Boston Bruins oli lopulta sille pelkkä suupala, eikä Islanders ollut avauskohtaamisessaa ainakaan yhtään vaikeampi pureskeltava.
Jos joku epäili, että pidempi tauko otteluista olisi haitaksi, niin Lightning osoitti spekulaatiot turhiksi. Vaikutti enemmänkin siltä, että joukkue oli saanut levätä hyvin ja latautua uuden sarjan alkuun kaikessa rauhassa.

TBL-NYI: Point ajaa vahvasti maalille

  • Väsyneen joukkueen antama etu on hyödynnettävä. Tämä oli erikoisluontoinen ottelu Islandersin rasituksen myötä. Me taas ehdimme levätä ja parannella kolhuja. Tuskin tällaista tapahtuu toistamiseen. Hyödynsimme paikkamme ja maalivahtimme onnistui, mutta annoimme silti Islandersille tilanteita, joihin pukukopissamme ei oltu tyytyväisiä. Tämä oli ottelu, joka meidän pitikin voittaa, mutta tästä jatketaan samalta viivalta, totesi Lightningin päävalmentaja Jon Cooper.
    Ylivoimainen ykkönen
    Thomas Greiss kesti Islandersin maalilla vain reilut kymmenen minuuttia ennen kuin kolmas päästetty maali pakotti Barry Trotzin muutoksiin. Ne eivät auttaneet, vaan Semjon Varlamov sai kaivaa kiekon selkänsä takaa loppuillan aikana vielä viisi kertaa.
    Lightningin pelaajista Brayden Point ja Yanni Gourde olivat maanantaina kahden maalin miehiä, kertaalleen iskivät Kutsherov, Ondrej Palat, Victor Hedman ja Ryan McDonagh. Point tykitti viisi pistettä, samoin Kutsherov. Hedman vietti kolmen pisteen iltaa. Ykkösketjun Kutsherov, Point ja Palat kirjauttivat yhteensä 11 tehopistettä.

TBL-NYI: Kutsherov osuu Pointin syötöstä

Cooperin miehistö oli kuin toiselta planeetalta, tai ainakin Islandersille pysäyttämätön lauma.
- Viikon pelaamattomuuden jälkeen sitä ehkä miettii, miten peli lähtee käyntiin, mutta sitten Point teki mitä teki. Hänen, Kutsherovin ja Palatin ketju oli jälleen uskomaton ja määräsi tahdin heti alusta lähtien, sanoi Hedman.
- Ollaan rehellisiä ja myönnetään, että kiekko myös pomppi meille. Sen varaan ei saa laskea. Tämä oli ensimmäinen ottelu, mutta kohta tulee jo toinen ja siihen on tultava taas valmiina, Point huomautti.
Historialliset lukemat nopeasti pois mielestä
Jos pari päivää sitten Islanders sai juhlia paluutaan konferenssifinaaleihin vuosikymmenien odotuksen jälkeen, niin nyt Lightning palautti vastustajansa maan pinnalle historiallisella tehokkuudellaan.
Ennen Pointia ja Kutsherovia kaksi saman joukkueen pelaajaa oli tehnyt viisi pistettä mieheen konferenssin loppuottelussa vuonna 1982, jolloin asialla olivat Edmonton Oilersin Jari Kurri ja Paul Coffey. Kahdeksan maalia yhdessä konferenssifinaalin ottelussa oli tehnyt viimeksi Chicago Blackhawks vuonna 1992. Lightningille kahdeksan maalia yhdessä pudotuspelissä jakaa seuraennätystä vuodelta 2011.
\[De senaste nyheterna från serien mellan Lightning-Islanders\]
Huimat lukemat lyötiin tauluun juuri silloin kun vastassa oli Islanders, joka oli päästänyt kahdella edellisellä kierroksella yhdeksässä ottelussaan yhteensä vain 15 maalia. Kaikkein merkittävin tilastolukema Tampa Bayn näkökulmasta on kuitenkin voittoputken jatkuminen. Se on nyt voittanut viisi ottelua peräkkäin maalierolla 25-9.
- Tässä vaiheessa kautta ei katsella yhden ottelun maalimääriä ja tuudittauduta niihin. Marginaali on yhdentekevää. Tärkeintä on, pelataanko oikein. Mekin hävisimme ensimmäisen ottelun Bostonille ennen kuin voitimme loput neljä. Tiedämme, mitä voi tapahtua, enkä odota Islandersin jäävän tuleen makaamaan, Cooper sanoi.