Cooperin miehistö oli kuin toiselta planeetalta, tai ainakin Islandersille pysäyttämätön lauma.
- Viikon pelaamattomuuden jälkeen sitä ehkä miettii, miten peli lähtee käyntiin, mutta sitten Point teki mitä teki. Hänen, Kutsherovin ja Palatin ketju oli jälleen uskomaton ja määräsi tahdin heti alusta lähtien, sanoi Hedman.
- Ollaan rehellisiä ja myönnetään, että kiekko myös pomppi meille. Sen varaan ei saa laskea. Tämä oli ensimmäinen ottelu, mutta kohta tulee jo toinen ja siihen on tultava taas valmiina, Point huomautti.
Historialliset lukemat nopeasti pois mielestä
Jos pari päivää sitten Islanders sai juhlia paluutaan konferenssifinaaleihin vuosikymmenien odotuksen jälkeen, niin nyt Lightning palautti vastustajansa maan pinnalle historiallisella tehokkuudellaan.
Ennen Pointia ja Kutsherovia kaksi saman joukkueen pelaajaa oli tehnyt viisi pistettä mieheen konferenssin loppuottelussa vuonna 1982, jolloin asialla olivat Edmonton Oilersin Jari Kurri ja Paul Coffey. Kahdeksan maalia yhdessä konferenssifinaalin ottelussa oli tehnyt viimeksi Chicago Blackhawks vuonna 1992. Lightningille kahdeksan maalia yhdessä pudotuspelissä jakaa seuraennätystä vuodelta 2011.
\[De senaste nyheterna från serien mellan Lightning-Islanders\]
Huimat lukemat lyötiin tauluun juuri silloin kun vastassa oli Islanders, joka oli päästänyt kahdella edellisellä kierroksella yhdeksässä ottelussaan yhteensä vain 15 maalia. Kaikkein merkittävin tilastolukema Tampa Bayn näkökulmasta on kuitenkin voittoputken jatkuminen. Se on nyt voittanut viisi ottelua peräkkäin maalierolla 25-9.
- Tässä vaiheessa kautta ei katsella yhden ottelun maalimääriä ja tuudittauduta niihin. Marginaali on yhdentekevää. Tärkeintä on, pelataanko oikein. Mekin hävisimme ensimmäisen ottelun Bostonille ennen kuin voitimme loput neljä. Tiedämme, mitä voi tapahtua, enkä odota Islandersin jäävän tuleen makaamaan, Cooper sanoi.