Skip to main content

Lundqvist haluaa voittaa vain Rangersissa

Kuningas pysyy New Yorkissa, vaikka se maksaisi mahdollisuuden Stanley Cupiin

Teksti @PanuMarkkanen Panu Markkanen / toimittaja, NHL.com/FI

Valtakaudet ovat asioita, jotka väistämättä tulevat päätökseensä ennemmin tai myöhemmin. Ei ole vielä löynyt moista kuningasta, ruhtinasta tai keisaria, joka hallitsisi ikuisesti.

Tämä fakta saattaa tulla yllätyksenä ja jopa järkytyksenä New York Rangersin faneille. Ajan juoksu vuoteen 2017 on nimittäin saanut aikaan sen, että myös heidän joukkueensa monivuotinen ykkösmaalivahti - rakastettu ja ylistetty Henrik Lundqvist - alkaa ikääntyä.

Kuningas-kutsumanimeä jo vuodet kantanut Lundqvist on lunastanut osallistumisoikeuden ikämiessarjoihin täytettyään alkukeväällä 35 vuotta. Vielä ei kuitenkaan ole löytynyt hänen syrjäyttäjäänsä. Antti Raanta yritti, mutta joutui toteamaan, että Manhattania otollisempaa maaperää hänen hallittavakseen löytyy Arizonan aavikolta.

Lundqvist hallitsee Rangers-maalia sopimuksensa mukaan ainakin kevääseen 2021 saakka eli neljä seuraavaa kautta. Hänellä on tuon verran aikaa toistaa legendaarisen Mike Richterin teko keväältä 1994 ja johtaa Rangers takaa Stanley Cupin voittajaksi. Kolme vuotta sitten tuo projekti jäi kolme otteluvoittoa vajaaksi finaalisarjassa Los Angeles Kingsiä vastaan.

Lundqvist on edustanut Rangersia koko NHL-uransa ajan, eivätkä muut paidat pukisi tätä tyyliniekkaa hänen mielestään läheskään yhtä hyvin kuin Rangersin hieno nuttu.

- Haluan pelata New Yorkissa. On vaikeaa nähdä itseni missään muussa joukkueessa. Sitouduin pelaamaan New Yorkissa, kun neuvottelin sopimuksen neljä, viisi vuotta sitten. Minulla on vahvoja tunteita organisaatiota kohtaan. Pelaan mieluummin vaikka 44-vuotiaaksi, jos voitan sitten mestaruuden, kuin siirryn johonkin muuhun seuraan, hän linjasi syksyllä Tukholmassa NHL Internationalille.

Video: Lundqvist nappaa Karlssonin kudin

Yksi kuuluisimmista "yhden seuran miehistä", joka meni varta vasten räätälöidyllä siirrolla voittamaan Stanley Cupin jossain muualla, on Ray Bourque. Lundqvistia moinen ei innosta, vaikka jonain keväänä Rangers jäisikin runkosarjaan.

- Se (siirto tässä tilanteessa) ei takaisi Stanley Cupia. Eli en siirtyisi. Kyse ei ole vain voittamisesta. Matka voittamista kohti on aivan yhtä tärkeää minulle. Sitä, mitä Rangers on antanut minulle, on vaikeaa olla arvostamatta 12 vuoden jälkeen.

Jos muutaman vuoden takaisessa Hollywood-elokuvassa Englannin kuningas joutui hakemaan puheoppia änkytykseensä, Rangers-kunkun puhe asian ympärillä ei takeltele yhtään. Hänestä tehdään joskus hamassa tulevaisuudessa aivan eri asioista kertovia leffoja.

Lundqvistilla on Capfriendly-sivuston mukaan sopimuksessaan siirrot estävä pykälä, eli eivätköhän kaikki siirtospekulaatiot ole tämän puheenvuoron jälkeen turhia. Muhkea kahdeksan ja puolen miljoonan kausipalkkakin kertoo omaa kieltään siitä, että Rangers haluaa pitää kiinni Lundqvistista.

Joukkueeseen sitoutumisen lisäksi Lundqvist on Ison Omenan miehiä. Frölundan kasvatti on löytänyt toisen kotinsa "Maailman pääkaupungista".

- Mikä on koti? Elämämme on New Yorkissa, mutta voin hyvin elää myös Ruotsissa. Siellä ei ole stressiä eikä aikatauluja. New Yorkissa ollaan erityisessä moodissa. Se on paikka, missä asun ja teen töitä. Molemmat paikat tuntuvat kodilta, hän kertoi.

Jos kaiken tämän jälkeen sanotaan, että Rangersin maalinsuulta löytyy maailman newyorkilaisin ruotsalainen, ei välttämättä olla kaukana totuudesta. Manhattan on antanut Lundqvistille paljon, ja mies kokee, että ilmaisia lounaita ei tässäkään tapauksessa ole. Takaisinkin on annettava.

Yksi hieno paikka tähän on uudenvuodenpäivänä pelattava ulkoilmaottelu. Bridgestone NHL Winter Classic 2018 pelataan Rangersin ja Buffalo Sabresin välillä New York Metsin Citi Field -stadionilla.

- Siitä tulee hauskaa. Se rikkoo rutiineja hyvin. Pelaamme 82 peliä kauden aikana ja tämä erottuu siitä, sillä se on täysin erilainen juttu, vaikka kaukalo on samankokoinen ja tiedän, keitä vastustajia pitää tarkkailla. Olen pelannut kolme ulkoilmaottelua ja muistan jokaisen niistä, millaisia tunnelma ja yleisö olivat. Se on uskomattoman hauskaa, Lundqvist kehui.

Ikämiehistyminen ja sen myötä tapahtunut parran harmaantuminen on tuonut Lundqvistille luonnollisia velvollisuuksia kaukalossa täytettävien lisäksi. Kahden tyttären isyys on muuttanut vahdin arjen viime vuosina täysin.

- Ajasta on otettava kaikki irti. Se on maksimoitava. Treenien jälkeen tulee mentyä kotiin. En jää hengailemaan joukkuekavereiden kanssa kahville. Nuorempi tyttäreni ei ehkä ymmärrä kaikkea, mutta Charlise (vanhempi tytär) on viisi vuotta, ja hän ymmärtää ja ajattelee, että isän pitää pelata paljon jääkiekkoa, hän sanoi.

Kuningas on löytänyt tahon, joka sanelee hänelle asioita.

- Kun oli nuorempi, en tajunnut, kuinka paljon käytin aikaa jääkiekkoon ja kuinka paljon keskittymistäni se vei. Nyt kun minulla on lapset, jotka vaativat aikaani ja huomiotani, ymmärrän sen paremmin. Olen kuitenkin joukkueurheilija enkä ole oma pomoni. Jos olisin yksilölajin edustaja, kaikki päätökset olisivat vaikeampia. Olen joukkueen jäsen, eikä kyse ole pelkästään paikallaolosta. Siihen kuuluvat pelit ja harjoitukset, ja ne pitää hoitaa, hän pohti.

Valtakauden loppusuora voi olla alkamassa. Kuningas on puhunut.

Katso lisää