korpisalo 5917

Suomen maalivahtikolmikon meneillään olevissa jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa muodostavat NHL-seura Columbus Blue Jacketsin Joonas Korpisalo, KHL-seura Vitjaz Podolskin Harri Säteri ja SHL-seura Skellefteå AIK:n Joni Ortio. Viimeksi mainitun kisapassia ei ole vielä leimattu.
Suomen ensimmäisissä otteluissa torjuntavastuussa on ollut Korpisalo. Helsinkiläismaalivahdin saldo kolmen ottelun jälkeen on yksi voitto ja kaksi tappiota. Säteri on ollut kaikissa otteluissa kakkosmaalivahtina.

  • Jokainen haluaa ottaa ykkösmaalivahdin paikan, mutta paikoista käydään kovaa kilpailua. Tässä on hyviä maalivahteja mukana, Korpisalo totesi NHL.com/FI:lle ennen MM-kilpailujen alkua.
    - En ole pelannut aiemmin samassa jengissä kummankaan kanssa, mutta hienoja maalivahteja he ovat sen perusteella, mitä olen jääharjoituksissa katsonut heidän toimintaansa.
    Katsomosta ensimmäiset ottelut seurannut Ortio, 26, on kolmikosta ainoa, joka on aiemmin torjunut MM-kilpailuissa. Euroopassa hankitun kokemuksen lisäksi hän on pelannut kolmella kaudella NHL:n Calgary Flamesissa. Lopullinen läpimurto ison meren takana jäi tekemättä, mutta pienemmän meren takana jälki oli menneellä kaudella vahvaa Ruotsin pääsarjassa.
    Säteri, 27, on ollut kausittain mukana Euro Hockey Tourin peleissä sen jälkeen, kun hän palasi AHL:stä takaisin Eurooppaan. Miesten arvokilpailuihin asti Tappara-kasvatti ei kuitenkaan yltänyt ennen tätä kautta. AHL:ssä hän torjui kolme täyttä kautta San Jose Sharksin farmissa Worcester Sharksissa ennen kuin siirtyi KHL:n Vitjaz Podolskiin.
    Maalivahtikolmikon nuorin ja kokemattomin kantaa nyt ykköstorjujan vastuuta. Korpisalo, 23, on kuitenkin kehittynyt reilun kahden Pohjois-Amerikassa viettämänsä kauden aikana.
    - Eteenpäin olen mennyt koko ajan sen jälkeen, kun menin jenkkeihin, Korpisalo sanoo.
    Tämän kauden runkosarjassa Columbus oli yksi NHL:n piristysruiskeista, kun joukkue ylsi esimerkiksi 16 ottelun voittoputkeen ja pelasi muutenkin vahvan kauden. Yksi avainpelaajista oli venäläismaalivahti Sergei Bobrovski, jonka menestys tiesi edelliskautta pienempää peliaikaa Korpisalolle.
    - Tämä oli vähän erilainen kuin viime kausi, mutta loppua kohti parani. Henkilökohtaisesti minusta tuli jälleen parempi maalivahti kuin mitä olin aiemmin. Se on hyvä asia.
    - Pelejä ei tullut niin paljon kuin olisin toivonut, mutta touhu ei ole aina pilvillä tanssimista. Ensin pelaan kakkosena, ja siinä on kova kaveri ohitettavana, Korpisalo tuumi tavoitteistaan realistisesti viitaten Bobrovskiin.
    Kaudella 2015-2016 aloitetut runkosarjaottelut menivät Bobrovskin eduksi 37-30, mutta tällä kaudella 63-13. Porin Ässien kasvatti Korpisalolla riittää siis tavoiteltavaa tuleviksi kausiksi, jos hän jatkaa Columbuksessa.
  • Ei voi muuta kuin tehdä kovasti hommia, että joskus olisin hänen paikallaan. Hienoa, että olen pystynyt tekemään töitä hänen kanssaan ja nähnyt hänen toimintaansa.
    Pitkän voittoputken jälkeen Columbuksen tahti hyytyi, mutta pudotuspelipaikka irtosi reilusti. Hallitseva mestari Pittsburgh Penguins oli kuitenkin liian kova vastustaja voitoin 4-1 pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
    - En osaa oikein sanoa, että miksi joukkue hyytyi. Tietysti vastustaja oli kova pudotuspeleissä. En sitä oikein tiedä, että miksi emme yltäneet enää missään vaiheessa voittoputken aikoihin nähtyyn pelivireeseen.
    Korpisalo ei ennen tätä kautta ollut pelannut yhtään miesten maaottelua. Peliaikaa NHL:ssä saadessaan maalivahti esiintyi hyvin, ja maajoukkueen valmennusjohto oli kiinnostunut nuoresta maalivahdista.
    - Taisi olla helmikuussa, kun he kävivät Columbuksessa matsissa ja moikkaamassa pelin jälkeen. Ei siinä kummemmin ollut yhteydenpitoa kauden aikana. Kauden jälkeen soittivat, että pääsenkö mukaan ja sanoin, että totta kai. Loppukauden ja pudotuspelien aikaan antoivat keskittyä rauhassa seurajoukkuepeleihin.
    MM-kilpailuissa muiden maalivahtien lisäksi myös maalivahtivalmentaja Ari Hilli oli entuudestaan melko tuntematon Korpisalolle.
    - En ollut tavannut Hilliä ennen MM-leiriä, mutta hän vaikuttaa hemmetin hyvältä koutsilta. Hän on pitänyt hyviä palavereita, ja hänen kanssaan toimimisesta on positiivinen mieli.
    Leijonat pelaa seuraavan kerran keskiviikkona, jolloin vastassa on Slovenia.