flower3

Pittsburgh Penguins tasoitti Itäisen konferenssin loppuotteluiden voitot 1-1:een kukistaessaan maanantai-iltana pelatussa ottelussa Ottawa Senatorsin maalein 1-0 (0-0, 0-0, 1-0).
Ottelun ainoaksi osumaksi jäi Phil Kesselin kolmannen erän puolivälin jälkeen tekemä 1-0-maali. Kesselin lisäksi isossa roolissa oli myös Penguinsin maalivahti Marc-Andre Fleury, jolle kertyi 23 torjuntaa.

  • Phil on pelissä mukana tunteella ja aina uhka vastustajalle. Hän nousi esiin meidän kannaltamme merkittävällä hetkellä, Marc-Andre Fleury kehui Penguinsin Twitterissä joukkuetoveriaan.
    - Kessel haluaa voittaa. Rehellisesti sanottuna koko muu joukkue saa potkua hänestä, Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan yhtyi Kesselin kehujiin seuran Twitterissä.
    Kessel ratkaisi ottelun, ja maalinteon lisäksi hänen roolinsa oli muutenkin iso joukkueen sytyttäjänä. Hän loi uskoa joukkueensa pelaajiin ja antoi välillä näille myös palautetta.
    - Kun hän tulee takaisin vaihtoaitioon, hän antaa pelaajien kuulla, jos nämä eivät ole antaneet hänelle kiekkoa vapaaseen paikkaan. Mielestäni palautteen antamisessa ei ole mitään väärää, päävalmentaja Sullivan tuumi Penguinsin verkkosivuilla.
    Ottelusarja jatkui vähämaalisena. Avausosan voitti Senators maalein 2-1, ja tuolloin ratkaisu tuli jatkoerässä. Toisessa kohtaamisessa maalit olivat vielä harvinaisempia.
    Ylivoimatilaisuudetkin jäivät vähiin, kun kumpikin joukkue otti viidestä kahden minuutin rangaistuksestaan peräti neljä samoista tilanteista ja samaan aikaan vastustajan rangaistusten kanssa. Miesylivoimaa ei siis ollut tarjolla montaa minuuttia.
    Senators laukoi avauserässä kymmenen kertaa Penguinsin maalia kohti, ja vastaavasti Penguins yritti ampua kiekon kahdeksan kertaa Senatorsin maalivahti Craig Andersonin (ottelussa 28 torjuntaa) taakse.
    Erän tilastomerkintöihin jäivät laukausten ja torjuntojen lisäksi Penguinsin Matt Cullenin ja Senatorsin Chris Widemanin poikittaisesta mailasta ja huitomisesta saamat rangaistukset, jotka tulivat samasta tilanteesta.
    Erän lopussa Senators pääsi ylivoimalle Penguinsin Conor Shearyn kampattua Widemanin. Ylivoimapeli ei kuitenkaan tuottanut tulosta.
    - Tulimme otteluun vahvasti ja teimme hyvin hommia. Yritimme tehdä kaiken, mitä pystyimme. Yritimme käyttää hetkemme ja ratkaista pelin, mutta emme pystyneet siihen, Senatorsin puolustaja Dion Phaneuf kertoi Senatorsin Twitterissä jakamalla videolla.
    Toisen erän alussa Senatorsin kapteeni Erik Karlsson otti kaksiminuuttisen kampattuaan Penguinsin kapteeni Sidney Crosbyn. Penguinsin ylivoimapeli ei tuottanut tulosta, ja ottelu jatkui maalittomassa tasatilanteessa.
    Penguins oli hallitsevampi ja laukoi 12 kertaa kohti Andersonin maalia. Senatorsille paikkoja kertyi puolet vähemmän, ja maalivahdit hoitivat tilanteet hyvin kummassakin kenttäpäädyssä.
    - Toinen erä oli vielä ihan hyvä meiltä, mutta kolmannessa emme hoitaneet hommiamme tarpeeksi hyvin. Ottelusarjan kuudesta erästä olemme pelanneet hyvin viisi, Senatorsin päävalmentaja Guy Boucher kertoi seuran Twitterissä jakamalla videolla.
    Penguinsin hallitseman toisen erän jälkeen peli tasaantui päätöserässä. Senators laukoi kohti maalia seitsemän ja Penguins yhdeksän kertaa. Erän ja ottelun ainoa maali syntyi ajassa 53.05.
    Suomalaispuolustaja Olli Määttä syötti omalla alueella Jevgeni Malkinille, joka toi kiekon hyökkäysalueelle. Malkin tarjoili heti siniviivan jälkeen keskustaan Phil Kesselille, joka laukoi B-pisteiden välistä. Ensimmäisen yrityksen blokkasi Senatorsin hyökkääjä Jean-Gabriel Pageau, mutta kiekko kimposi takaisin Kesselille. Toisella yrityksellä kiekko meni maaliin saakka.
    - Meillä oli paljon paikkoja, ja tämä oli tunteikas ottelu. Löysimme ylä- ja alamäkien jälkeen tien voittoon, Kessel kertoi Penguinsin verkkosivuilla.
    - Se oli onnekas pomppu. Yritin vain saada kiekon uudestaan itselleni ja laukoa nopeasti. Se meni sisään. Maalivahdille on paha paikka, kun pelaaja blokkaa kiekon suoraan takaisin. Minulla oli hyvää tuuria, mutta otin sen ilomielin vastaan, Kessel kuvaili ottelun ainoaa maalia.
    Varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla Penguins kesti esimerkiksi Zack Smithin, Dion Phaneufin, Chris Widemanin, Kyle Turrisin ja Erik Karlssonin laukausyritykset. Lopulta Kesselin 1-0-osuma jäi ottelun ainoaksi.
    Penguinsin puolustaja Olli Määtän saldoksi jäi syöttöpisteen lisäksi plus-miinuslukema +1, yksi laukaus maalia kohti, kaksi taklausta ja mainio peliaika 22.33. Määttä pelasi joukkueensa kenttäpelaajista kolmanneksi eniten, edellään vain Brian Dumoulin (26.08) ja Ron Hainsey (24.49). Senatorsin suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakka ei mahtunut joukkueensa kokoonpanoon.
    Tasaisessa ottelussa tilanteet olivat vähissä. Useimmin maalia kohti laukoivat Penguinsin puolustajat Chad Ruhwedel (4) ja Ian Cole (3) sekä hyökkääjä Conor Sheary (3). Senatorsilta kolmeen maalia kohti suuntautuneeseen laukaukseen ylsivät hyökkääjä Kyle Turris ja puolustaja Cody Ceci.
    Ottelusarja jatkuu keskiviikkona, jolloin pelataan ensimmäisen kerran Ottawassa. Paikkaan Stanley Cupin loppuotteluissa vaaditaan neljä otteluvoittoa.