Näkökulmavääntö: NHL:n sääntömuutokset

NHL.com/fi:n asiantuntijat keskustelevat taalakaukaloiden ajankohtaisimmista aiheista lauantaisin koko kauden 2019-20 ajan. Tällä kertaa ruoditaan sitä, mihin suuntaan sääntömuutokset ovat viemässä peliä.
NHL:ssä otettiin jälleen käyttöön muutamia sääntöuudistuksia, kun kausi 2019-20 alkoi. Esimerkiksi videotarkistuksia laajennettiin ja valmentajien haasto-oikeutta sekä aloituskäytäntöjä muutettiin. Mihin suuntaan sääntömuutokset vievät peliä? Hyötyykö peli niistä vai ei? Annetaanpa NHL.com/fi:n asiantuntijoiden kertoa mielipiteensä.

Valtteri Tahkola
Sääntömuutokset! Miten ihana termi. Säännöistä vääntäminen kuuluu urheilufanaatikon rutiineihin samalla tavalla kuin se teksti-tv:n kuuluisa sivu kahvikupposen äärellä.
Peli on kaikille sen parissa toimiville niin rakas, että yleensä jokaiselta löytyy näihinkin spekulaatioihin omat näkökulmansa. Vanhat parrat huutavat kilpaa "keskiviivan paitsiota", parrattomat versiot taas sitten jotain muuta.
No, se siitä. Minun mielipiteeni tähän aiheeseen on se, että monet tämänkin kauden muutoksista ovat tervetulleita. Voisin ottaa tähän alkuun pureskeltavaksi nuo kuuluisat videotarkistukset, jotka ovat aiheuttaneet paljon keskustelua. Valmentajien haasto-oikeudet ovat aiheuttaneet aika paljon soraääniä, mutta niistä on ollut luonnollisesti myös paljon hyötyä. Yksittäisen tilanteen merkitys voi nousta esimerkiksi NHL:n tasolla niin suureksi, että olisi tietyllä tapaa sulaa hulluutta jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä.
Itse koen, että urheilussa tietynlaiset "epäreilut" muuttujat kuuluvat asiaan. Ne jättävät niitä ihania tai kipeitä muistijälkiä kiekkofanaatikkojen sydämiin. Hyväksyn kuitenkin sen, että laji menee entistä enemmän "VHS-kaseteista teräväpiirtoa kohti".
Tällä kaudella videolta saadaan katsella maaliin johtaneita tilanteita paljon laajemmassa mittakaavassa. Ensimmäinen ajatukseni oli se, että ei kai se tarkoita videoiden veivaamista jokaisella pelikatkolla? Onneksi "vääristä haastoista" jaettavat rangaistukset ovat nyt koventuneet.
Tärkeintä olisi löytää kultainen keskitie. Se löytyy vain kokeilemalla ja soveltamalla sääntömuutosten parissa.
Sääntöjen on pakko muuttua ja kehittyä, koska laji muuttuu ja kehittyy niin hurjaa vauhtia. Uudistukset vaativat aikaa ja tarkastelua, mutta pitkällä aikavälillä muutoksista hyötyvät kaikki.
Mitä sanoo Toni? Vieläkö jauhetaan videoista, vai onko siellä jotain vielä polttavampaa puheenaihetta tarjolla?

Toni Rajamäki
Videotarkistusten lisääminen on mielestäni vain hyvä asia, sillä tuomiot tulevat menemään yhä useammin oikein. Mielipiteeseeni vaikuttaa etenkin viime kevään tapahtumat San Jose Sharksin ja Vegas Golden Knightsin välillä. Vegasin Cody Eakin sai seiskapelin viimeisessä erässä ulosajon tilanteesta, josta ei olisi kuulunut antaa edes kahden minuutin jäähyä. Ulosajon myötä Sharks nousi viiden minuutin ylivoimalla kolmen maalin tappioasemasta ja nappasi lopulta voiton ja jatkopaikan jatkoajalla.
Ilman tuota tuomarivirhettä Vegas olisi todennäköisesti painellut jatkoon. Samoissa pudotuspeleissä ratkottiin myös toinen ottelu tuomarien toimesta, kun Sharks teki St. Louis Bluesia vastaan pelatussa sarjassa jatkoaikamaalin selvän käsisyötön jälkeen. Nykysäännöillä molemmat tilanteet olisi saatu katsoa videolta, joten muutos oli tehtävä.
Olen Valtterin kanssa samaa mieltä siitä, että tietynlainen epäreiluus kuuluu urheiluun, mutta edellä mainitut virheet olivat liian isoja. Näin epäreilua ei tarvitse olla.
Sanotaan vielä se, että muutokset haastotilanteisiin on tehty hyvin. Jos tuomio on tarkistuksen jälkeen edelleen sama, tulee haaston tehneelle joukkueelle rangaistus. Jos joukkue tekee ottelussa toisen haaston ja tuomio pysyy taas samana, tulee joukkueelle 2+2 minuutin rangaistus. Kovat sanktiot takaavat sen, ettei yksikään valmentaja haasta tilanteita löyhin perustein.
Jussi Lehmola
En viitsi noista videotarkistuksista sen enempää jauhaa. Kannatan niitä. Toki pelin "flow" saattaa välillä kärsiä, mutta se hinta on maksettava siitä, että saamme oikeudenmukaiset tuomiot.
Mielenkiinnolla odotan sen sijaan paria asiaa pelaajien ja/tai joukkueiden käyttäytymisen suhteen. Ensinnäkin, millaiseksi tulkinta kypärän laittamisesta takaisin päähän muodostuu? Nythän kypäränsä menettänyt pelaaja saa jäähyn, jos ei poistu kaukalosta tai laita kypärää päähän "kohtuullisessa" ajassa.

Itse Edmonton Oilersin Connor McDavid maksoi tuosta hintaa kauden avausottelussa, kun sähelsi kiltisti kypärää kunnolla päähän, niin että Vancouver Canucks pääsi tekemään maalin. Aikovatko pelaajat kokeilla tuon "kohtuullisen" ajan rajoja, vai onnistuvatko tuomarit tekemään pikaisesti ne rajat ennakkotapauksilla?

Taktisella puolella on mielenkiintoista nähdä, kuormitetaanko tiettyjä aloittajia hyökkäyspäässä nyt entistä enemmän, kun muutamassa tilanteessa hyökkäävä joukkue saa valita, kummasta aloituspisteestä aloitetaan. Varmasti monilla aloittajaässillä on suosikkisuuntansa, mihin kiekon voittaa aloituksesta. Mutta jos sitä tekee jatkuvasti, niin vastustajat ovat varmasti opetelleet puolustuskuviot jo etukäteen.
Eivätkä nuo sääntömuutokset yleensäkään aiheuta enää edes perinteitä kunnioittavalle vanhukselle hirveästi sydämentykytyksiä. En edes muistanut ennen kuin tarkistin, että milloin kahden viivan syöttö/keskialueen paitsio poistettiin.
Toki NHL-kiekon katsominen oli tuskaista kauden 2005-06 alussa, kun pelattiin pelkkää yli- ja alivoimaa tiukentuneiden sääntötulkintojen takia. Mutta senkin kesti, kun uskoi ja tiesi pelin muuttuvan paremmaksi. Ja niinhän siinä kävi. En todellakaan kaipaa enää niitä jatkuvia koukkimisia ja estämisiä.
Mutta yhdelle kukkulalle olen taisteluissani valmis kaatumaan. NHL:n pudotuspelien jatkoaikaa ei saa koskaan muuttaa pelattavaksi kolmella kolmea vastaan. Jotain perinteitä pitää sentään puolustaa hamaan loppuun saakka.

Petteri Ikonen
Olen Jussin kanssa samaa mieltä siitä, että pudotuspelien jatkoaikaa ei pidä koskaan muuttaa kolmella kolmea vastaan pelattavaksi. Eikä playoff-otteluita pidä koskaan muuttaa voittolaukauskilpailulla ratkaistavaksi.
Muuten olen kyllä (oletettavasti) lyhyempien ottelutapahtumien kannattaja. Nykyään jääkiekossa ottelut ovat kiusallisen pitkiä mainoskatkoineen ja Liigan viikonlopun 20 minuutin erätaukoineen. Lisäksi sanomalehtien deadlinet ovat aikaistuneet vuosi vuodelta, eli tälläkin kaudella edessä monta hikistä iltaa, kun pelit venyvät ja juttu pitäisi lähettää eteenpäin.
Ottelutapahtumaa voisi ainakin Suomessa lyhentää, kun palattaisiin 15 minuutin erätaukoon. Pidempää erätaukoa perustellaan suuremmalla oheismyynnillä, mutta suuremman oheismyynnin saa myös järjestämällä myynnin jouhevaksi. Suomessa tätä ei osata.
Pidempien ottelutapahtumien osalta Mestiksessä oli ainakin pari vuotta sitten typerä seitsemän minuutin venytys ottelun alkamisajassa, kun otteluiden aloitusseremoniat alkoivat vasta kello 17 tai 18.30 riippuen siitä, pelattiinko viikonloppuna vai arkena. Etenkin arkiotteluissa juttujen deadline puski päälle liian nopeasti, ja arki-illan liian pitkä ottelutapahtuma karkottaa katsomosta lapsiperheet.

Mutta mennäänpä takaisin rapakon taakse. NHL:ssä puhuttaneet videotarkistukset ovat nykypäivää. Oikeudenmukaisuus on hyvä asia, mutta toisaalta urheiluun kuuluu jo edellisten kirjoittajien mainitsema mahdollisuus spekulointiin. Monesti uudistukset aiheuttavat vastarintaa, mutta ajan kanssa niihin tottuu, kuten kahden viivan syötönkin kanssa kävi.
Itselleni tulee videotarkistuksista mieleen ensimmäisenä vuoden 2003 MM-finaali, jossa Kanadan Anson Carterin jatkoaikamaalia höylättiin usean minuutin ajan videolta. Jos muistan oikein, tuomaristo otti jopa yhteyttä Ylen lähetysautoon, ja sieltä kelattiin videota edestakaisin. Tarkistuksen jälkeen Kanada kruunattiin maailmanmestariksi.
Videotarkistukset ovat viime vuosina vallanneet myös perinnetietoisen ja vanhoja arvoja vaalivan jalkapallomaailman. Suuret liigat ovat yksi toisensa jälkeen siirtyneet videotarkistusten aikaan. Esimerkiksi Saksan Bundesliigassa videotarkastuksia käytetään ahkerasti oikeiden ratkaisujen löytämiseksi.
Videotarkistuksia on syytetty "tunnelmantappajiksi", mutta kaksi vuotta sitten tunnelma ei kuollut mihinkään, kun olin Saksassa Borussia Mönchengladbachin ja Hannoverin välisessä ottelussa. Kotijoukkueen mahdollista rangaistuspotkua tarkistettiin pari minuuttia videolta, ja yleisö piti hyvin mölyä katkon ajan. Rangaistuspotku tuomittiin, ja Borussia Mönchengladbach iski loppuhetkillä rankkarista 2-1 voittomaalin. Pidot vain paranivat koko ajan.

Varpu Sihvonen
Jussi nosti esiin mielenkiintoisen kohdan. Kypärän menettänyt pelaaja sekä aika, joka häneltä kuluu poistua kaukalosta tai laittaa kypärä takaisin päähän. Se "kohtuullinen aika". Siinäpä tahaton tilaisuus jokaiselle tuomarille tulkita aikaan sidottua sääntöä omalla tavallaan ja pahimmassa tapauksessa ottelutilanteen mukaan. Ei ole tuomarin vika, jos sääntö jättää liikkumavaraa.
Kaikkien sääntöjen pitäisi olla niin yksiselitteisiä, ettei niissä ole luistimen piirron vertaa tilaa tulkinnalle. Toinen saa kypärän nopeammin takaisin päähänsä kuin toinen, tietysti, mutta miten tulkitaan se, kuinka kohtuullisen äkkiä pelaaja alkoi tavoitella kypärää takaisin päähänsä tai otti suunnan kohti vaihtoaitiota. Heti, kahden potkun päästä, vai sitten kun kiekko oli irronnut hänen mailansa lavasta?
Kuten muut kirjoittajat ovat luetelleet, sääntöjä uudistettiin, mutta yksi kohta kuitenkin säilyi koskemattomana. Tuomareiden tulkintoihin ei edelleenkään voi puuttua, ja siksi rangaistuksia ei voi haastaa. Luulisi tuomareillekin olevan helpotus, jos kyseenalaiset tilanteet tarkistettaisiin. Ja tässäkin tapauksessa väärästä haastosta annettava tuntuva rangaistus hillitsisi intoa purnata jokaisesta itselle epämieluisasta vihellyksestä.
Sääntöihin saa minun puolestani puuttua ja jouduttaa niillä ottelun kulkua sekä lisätä ottelussa tehtävien maalien määrää. Mutta eniten haluan uudistuksia, joilla suojellaan pelaajien terveyttä ja turvallisuutta. Sitähän kypärään liittyvällä "kohtuullisella ajallakin" haetaan.