Karlsson

OTTAWA-- Nopeus, taito ja jokin selittämätön sisäinen kipinä. Ne kiinnittivät aikoinaan Ottawa Senatorsin kykyjenetsijöiden huomion pienikokoiseen ruotsalaispuolustaja Erik Karlssoniin.
-Erikin taistelutahto jäi pysyvästi mieleeni. Kun Kanada ja Ruotsi pelasivat vastakkain, hän haastoi kookkaampia kanadalaisia arkailematta, kertoi Ottawan GM Pierre Dorion joukkueensa nykyisestä kapteenista, jonka Senators varasi vuoden 2008 NHL Draftin 15. pelaajana.

Sittemmin lihaa luidensa ympärille saanut Karlsson on johtanut joukkuettaan upeasti tämän kevään pudotuspeleissä. Voidaan aivan aiheellisesti väittää, että hän on tällä hetkellä koko NHL:n paras pelaaja - ei siis ainoastaan paras puolustaja.
Karlssonin, 26, kohdalla on käytetty jo kaikki mahdolliset kehut ja kliseet. Hänen pudotuspeleissä tehtailemansa tehopisteet (2+12=14) ovat vasta jäävuoren huippu siitä, mitä hän tekee kaukalossa. Karlsson kantaa Senatorsia harteillaan, vaikka hänen vasemmassa kantapäässään on kaksi hiusmurtumaa.
Kun Dorion oli pestaamassa Guy Boucheria Senatorsin päävalmentajaksi, he keskustelivat siitä, miten Boucher käsittelisi Karlssonia. Boucher oli vakuuttunut siitä, että Karlsson pystyisi vielä kehittymään puolustuspelaamisessa. Hänen mielestään Karlssonin kyvyt piti saada käyttöön myös laukausten blokkaamiseen, alivoimalle ja otteluiden viimeisille minuuteille.

Boucher
  • Hän pelasi upeasti kiekollisena, mutta käytti liikaa energiaansa. Se haittasi hänen puolustuspelaamistaan, vaikka työkalut olivat kyllä kunnossa, Boucher sanoi.
    Tämän kevään pudotuspelien toisella kierroksella nähtiin, kun Karlsson sai valtavasti peliaikaa New York Rangersia vastaan pelatun kuudennen ottelun loppuhetkillä. Senatorsin oli turvattava elintärkeä yhden maalin johtoasemansa.
    - Jos olisin viime vuonna väittänyt, että Erik pelaa melkein kuusi minuuttia viimeisestä kahdeksasta puolustaessaan yhden maalin johtoa playoff-ottelussa, harva olisi uskonut. Mutta näimme, miten hienosti hän pelasi, sanoi Dorion.
    Juuri tuon ottelun voitolla Ottawa eteni Itäisen konferenssin finaaleihin Pittsburgh Penguinsia vastaan. Idän finaalit jatkuvat perjantaina neljännellä ottelulla Senatorsin johtaessa sarjaa voitoin 2-1.

Mutta mikä sai Karlssonissa muutoksen aikaan?
Tuntuu uskomattomalta, että Karlssonin tasoinen pelaaja on voinut ottaa vielä yhden kehitysaskeleen tälle kaudelle. Hän oli jo kuitenkin voittanut kaksi Norris Trophya ja vakiinnuttanut asemansa yhtenä NHL:n parhaista puolustajista.
Mutta niin siinä on vain käynyt. Karlsson on sopeutunut Boucherin pelisysteemiin, pelaa lyhyempiä vaihtoja ja kantaa puolustusvastuunsa entistäkin tunnollisemmin - ja pelaa järkyttävän isoja minuutteja.
- Asiassa on auttanut eniten Daniel Alfredsson, paljasti Dorion.
Nykyisin Ottawan jääkiekkotoiminnan neuvonantajana toimiva Alfredsson on Senatorsin seuralegenda, joka kipparoi joukkuetta 13 kauden ajan. Hän jos kuka tietää, mitä Karlsson joutuu kokemaan johtaessaan joukkuettaan tällä tasolla. Alfredsson pelasi Karlssonin kanssa sekä Senatorsissa että Ruotsin maajoukkueessa.
Apua on ollut myös puolustaja Dion Phaneufista, entisestä Toronto Maple Leafsin kapteenista. Pukukopissa vierekkäin istuvista puolustajista on tullut hyviä ystäviä. Myös Phaneuf tietää, millaisia paineita NHL-joukkueen kapteeni joutuu käsittelemään.

Karlsson-Dion

-Yritän kehittyä joka vuosi sekä ihmisenä että pelaajana. Tällä kaudella koko joukkueemme ja organisaatiomme on mennyt eteenpäin. Sitä kautta minustakin on tullut entistä parempi pelaaja, Karlsson kertoi.
Todellakin. Karlsson on vienyt Senatorsin pitkälle kevääseen. Hänestä on tullut NHL:n nykyisyyden ja tulevaisuuden kasvot.
- Peli on nykyään niin paljon nopeampaa, ja se nopeutuu tästä vielä. Erikillä on nopeutta jaloissaan, käsissään ja hoksottimissaan. Hän on yksi maailman parhaista jääkiekkoilijoista, totesi entinen NHL-puolustaja ja vuoden 2016 World Cupissa Ruotsin apuvalmentajana toiminut Peter Popovic.
Liiga kehittyy edelleen suuntaan, jossa Karlssonin kaltaiset nopeat ja taitavat taistelijat pääsevät kukoistamaan.
Tämä on Erik Karlssonin vuosi.