Skip to main content

Chicagon supertähdet Kane ja Toews loistavat yhä

Kaksikko on osoittanut, että Blackhawksissa on yhä ainesta pitkäänkin kevääseen

Teksti Matias Strozyk @MaStrozyk / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Chicago Blackhawks ei kyennyt palaamaan aiempien vuosiensa loistoon, mutta Patrick Kane ja Jonathan Toews ovat yhä NHL:n eliittiä.

Siinä yksi tapa tiivistää Chicagon tähänastinen kausi, josta on pelaamatta enää pari viimeistä kamppailua. Aiemmin tällä viikolla varmistui, että Blackhawks jää pudotuspelien ulkopuolelle jo toisella kaudella peräkkäin. Erityisesti murheellinen syksy sysäsi joukkueen suohon, josta oli enää vaikeaa nousta riittävän hyville sijoituksille.

- Kauden jälkipuolisko on ollut aika hyvä, mutta kuoppamme oli liian syvä. Edessä on silti vielä tärkeitä pelejä. St. Louis Blues kamppailee divisioonan voitosta, joten mekin haluamme pelata hyvin ja kovaa, Blackhawksin päävalmentaja Jeremy Colliton sanoi aiemmin tällä viikolla.

Video: CHI-STL: Toews viimeistelee Kanen tarjoilusta

Kyseinen Blues-ottelu pelattiin keskiviikkona. Se oli jälleen yksi osoitus siitä, ettei Chicago ole vielä valmis antautumaan. Kotivoitto irtosi voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 4-3. Blackhawks oli kahden maalin johdossa vielä viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettäessä, ja Bluesin 3-3 tasoitus nähtiin vasta 39 sekuntia ennen täyttä aikaa.

Ratkaisijoiden rooleissa esiintyivät tutut nimet. Jonathan Toews iski ottelun avausmaalin ja onnistui myös voittolaukauksessaan. Patrick Kane vastasi Blackhawksin kolmannesta osumasta syötettyään aiemmin Toewsin maalin.

Blackhawksin menestysryhmän elinkaaren on uskottu olevan jo lopussa, mutta keskiviikon kaltaiset esitykset muistuttavat siitä, miten poikkeuslaatuisista pelaajista Chicagossa on saatu nauttia - ja nautitaan edelleen. Eivätkä huippusuoritukset rajoitu yksittäisiin hyviin iltoihin, vaan Kane ja Toews ovat pelanneet olosuhteisiin nähden suorastaan upeat kaudet.

 

[Lisää aiheesta: NHL:n runkosarjaan on mahtunut monenlaisia ennätysnumeroita]

 

Kanen kahden pisteen ilta nosti hänet jo 107 pisteeseen, mikä on hänelle uusi yhden kauden ennätys. Aiempi 106 pisteen ennätys kolmen kauden takaa tuli sivutuksi ensimmäisen erän syötöllä, maali puolestaan teki tästä talvesta Kanen NHL-uran hurjimman. Edellinen enemmän kuin 106 pistettä kauteen iskenyt Blackhawksin pelaaja oli Jeremy Roenick kaudella 1993-94.

Toews puolestaan pystyi rikkomaan peräti kymmenen vuotta vanhan maaliennätyksensä. Keskiviikon maali oli jo kauden 35:s. Sentteri on sarjan 20 parhaan maalintekijän joukossa samalla kun Kane pitää hallussaan pistepörssin kolmospaikkaa.

Kahden supertähden ennätykselliset onnistumiset ovat omiaan pitämään yllä toivon liekkiä Illinois'n kiekkofaneissa. Vaikka Kane ja Toews ovat pelanneet huipulla jo ikuisuudelta tuntuvan ajan, molemmat ovat vasta 30-vuotiaita. Molempien sopimukset myös jatkuvat vielä neljän kauden ajan, ja jos tästä kaudesta voidaan vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä, Chicagossa voi yhä olla ainesta.

Video: CHI-VAN: Kane rikkoo sadan tehopisteen rajan

Kun mestaruusvuosien suosikkivalmentaja Joel Quenneville sai lähtöpassit aiemmin tällä kaudella, yksi aikakausi Blackhawksin historiassa tuli päätökseen. Sittemmin joukkue on kuitenkin väläytellyt potentiaaliaan, joten ehkä vahvempi startti ensi talveen voisi tarkoittaa tutumman Blackhawksin paluuta.

Ainakaan Kanesta ja Toewsista se ei näytä jäävän kiinni.

- Loistavia pelaajia, mutta se oli varmaan jo tiedossa. He haluavat olla niitä, joihin nojaamme tärkeillä hetkillä, ja juuri tuollaisia pelaajia kaikki haluaisivat valmentaa. Jokaisena iltana he osoittavat lukemattomia kertoja, miten arvokkaita he ovat, Colliton summasi keskiviikkona.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.