Samalla katkesi peräti 13 ottelun mittaiseksi venynyt maaliton putki, sillä suomalaistulokas oli heiluttanut edellisen kerran maaliverkkoja 2. tammikuuta Calgary Flamesia vastaan pelatussa vierasottelussa, jossa tilille napsahti osuman lisäksi myös syöttöpiste. Pitkin kautta synkältä näyttänyt plus-miinustilastokin oli sunnuntaina ilahduttavasti plussalla kahden pykälän verran.
- Tuntuu todella hienolta onnistua pitkästä aikaa maalinteossa. Peli on tuntunut viime aikoina hyvältä ja olen luottavainen sen suhteen, että maaleja tulisi myös jatkossa, Kakko kertasi Kings-ottelun jälkeen.
Kakko on nyt kerännyt neljässä viime ottelussaan yhteensä kolme tehopistettä, kun ennen sitä meni kymmenen ottelua kiikaritehoilla.
Kakko sai nimensä Rangersin historiankirjoihin
Original Six -joukkueisiin kuuluva Rangers ei ole modernina aikana tullut tunnetuksi organisaationa, josta nuoria lahjakkuuksia pulpahtaisi pintaan kun sieniä sateella. Varsinkin 1990-luvulla Rangersin tavaramerkkinä oli se, että korkeista varausvuoroista luovuttiin siinä toivossa, että Manhattanille saataisiin hankittua kovan kaliiberin tähtipelaajia, joilla voitaisiin tavoitella mestaruutta.
Lisää aiheesta: [Kaapo Kakko erikoishaastattelussa, osa 7]
Organisaation kirkkaimpiin lahjakkuuksiin lukeutuva Kakko iski sunnuntaina kauden kahdeksannen osumansa. Turkulaisnuorukainen nousi kuluvan kauden kokonaistehoillaan 8+11=19 Rangersin historian tehokkaimmaksi 18-vuotiaaksi pelaajaksi ohi sinipaidoissa kausina 1998-2002 kiekkoilleen Manny Malhotran.
- Pidän siitä, kuinka Kaapo pyrkii hakeutumaan maalille. Hän oppii jatkuvasti pelistä eikä päästä itseään helpolla. Usein nuorilla pelaajilla ilmenee ensimmäisille kausilla arkuutta ajaa maalille. Kakon otteet ovat olleet viime aikoina todella lupaavia. Myös hänen puolustuspelaamisensa on parantunut huimasti, Rangersin päävalmentaja David Quinn totesi.
Vaikeuksien jälkeen valoa tunnelin päässä
Moni odotti Kakon nousevan heti debyyttikaudellaan joukkueensa parhaiden pistemiesten joukkoon. Kehitysaskeleet ovat olleet kuitenkin odotettua maltillisempia, ja Kakko on joutunut hakemaan paikkaansa aina ykkösketjusta nelosvitjaan asti. Sunnuntaina suomalaislaituri viiletti kolmosketjussa yhdessä Chytilin ja Phil Di Giuseppen kanssa.
Tämän viikon torstaina 19-vuotissyntymäpäiviään viettävä Kakko on saanut pitkin kautta vastuuta ylivoimalla, mikä on osoittautunut erittäin tärkeäksi varsinkin henkisellä puolella. On selvää, että turkulaisen viisikkopelaamisessa riittää työsarkaa NHL-tasolla vielä paljon, mutta ylivoimavastuu takaa sen, että Kakko pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan ja pysymään kiekossa paremmin.