Winnipeg Jetsin hyökkääjä Rasmus Kupari saa torstaina tasalukuja täyteen. Hänelle on tulossa NHL-uran 200. ottelu.
Los Angeles Kings varasi Kuparin vuoden 2018 NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella, kaikkiaan 20. pelaajana. Hän siirtyi osana pelaajakauppaa Jetsiin kesällä 2023.
– Ensimmäinen NHL-otteluni (maaliskuussa 2021) toteutti unelmat. Nyt tulee 200 ottelua täyteen, mikä on iso juttu. Aika kulkee kuin siivillä. Matka on ollut hyvä, ja toivottavasti paljon on tulossa vielä lisää, Kupari sanoi.
Loukkaantumisen vuoksi Kuparin ottelut jäivät viime kaudella lukemaan 28. Tällä kaudella hän on jo nyt luistellut 41 ottelussa ja koonnut tehopisteet 3+2=5.
– Viime kausi oli minulle vaikea, mutta nyt olen päässyt tavallaan aloittamaan alusta. Olen palannut perusasioihin ja yrittänyt pitää hauskaa jäällä. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, Kupari iloitsi.
Jets aloitti kauden mahtavasti. Vaikka meno on sittemmin hieman normalisoitunut, joukkue keikkuu koko liigan terävimmässä kärjessä. Viime aikoina Kupari on pelannut Nino Niederreiterin ja Cole Perfettin rinnalla.
– Tässä ketjussa on ollut hauska pelata. Yritän tehdä omaa juttuani, luistella ja tehdä ahkerasti töitä. Ketjussamme on hyvä yhdistelmä erilaisia ominaisuuksia.
– Joukkueena karvaamme tiukasti ja pystymme sen kautta luomaan tekopaikkoja. Meiltä löytyy myös nopeita pelaajia. Kiekko on tietysti vielä nopeampi, joten pyrimme syöttelemällä pitämään tempomme nopeana, kuvaili Kupari.