Islandersin Eberle ratkaisi toisessa jatkoerässä

New York Islandersin taistelutahdolla ei näytä olevan tänä kesänä minkäänlaisia rajoja. Asia tuli todistetuksi jälleen Itäisen konferenssin finaalisarjan viidennessä ottelussa, jonka Barry Trotzin luotsaama ryhmä vei lopulta toisessa jatkoerässä lukemin 2-1. Tällä kertaa saarelaisten ratkaisijaksi nousi laitahyökkääjä Jordan Eberle, jonka ansiosta idän finaalisarja kaventui 3-2:een.

Vaikka Tampa Bay Lightning onkin ottelusarjassa edelleen niskan päällä, kovalla asenteella taisteleva Islanders sai viidennen ottelun voitostaan pelitunteen, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia tulevissa koitoksissa.
- Se oli Jordanilta todella tärkeä osuma, jonka hänelle todellakin suo. Luulen, ettei hän saa moneltakaan seuraajalta sitä arvostusta, jonka hän pukukopissa saa. Oli kaikin puolin hienoa nähdä hänen onnistuvan tiukassa paikassa, Islandersin kapteeni Anders Lee suitsutti.

TBL-NYI: Eberle ratkaisee toisessa jatkoerässä

Tiistain kamppailu oli kaikin puolin erinomainen työnäyte Islandersilta, joka jaksoi noudattaa Trotzin antamia ohjeita tinkimättömästi. Erityismaininnan ansaitsee etenkin konferenssifinaalisarjan aikana paljon kritiikkiä saanut ylivoimapelaaminen, joka tuotti heti avauserässä tulosta, kun puolustaja Ryan Pulock vei kovalla lyöntilaukauksellaan joukkueensa 1-0 johtoon. Kyseessä oli Islandersille vasta toinen ylivoimamaali konferenssifinaaleissa.
Lightning on ollut joukkueista se, joka on pääsääntöisesti hallinnut kaukalon tapahtumia ja vienyt laukaukset sarjan toista ottelua lukuun ottamatta jokaisessa taistossa. Islanders on puolestaan elänyt juuri yksittäisistä momentumeista, joita joukkue on onnistumisistaan saanut. Päävalmentaja Trotz nosti esiin juuri tiistain voiton jälkeiset tunnetilat, joista joukkue sai taatusti lisää virtaa.
- Ei ole mitään niin hienoa kuin nähdä pelaajien ilmeet suuren onnistumisen jälkeen. Puhutaan tunnetiloista, jotka tuovat suorittamiseen energiaa ihan uudella tavalla. Sellaisia tunnetiloja ei pysty saavuttamaan, jos ei ole pelissä kiinni sataprosenttisesti. Se on mielestäni yksi tämän lajin suola, ja se korostuu varsinkin pudotuspelejä pelattaessa, Trotz analysoi.
Islandersin voimavarana on nimenomaan ollut fyysisyyden ja aktiivisen karvaamisen tuominen kaukalon tapahtumiin. Toistaiseksi se on purrut kahdesti Lightningiin, joka liikuttaa kiekkoa taitavasti.
- Fyysisyys ja kovat kamppailut ovat osa tätä peliä, siitä ei pääse mihinkään. Peli on jatkuvaa taistelua, eikä siinä pärjää, jos ei ole valmis ottamaan mustelmia ja laittamaan kaikkea likoon, Trotz jatkoi.
Lisää aiheesta: [Sinnikkäällä Islandersilla ei ole mikään kiire kuplasta kotiin]
Varlamovin peitottava Vasilevski
Islanders tarvitsee voittamisen tunteen lisäksi apuja myös maalin suulta, jossa Semjon Varlamovilta vaaditaan sarjan kuudennessa ottelussa lähes täydellinen peli. Kokenut venäläisvahti tosin väläytteli osaamistaan tiistaina torjumalla komeat 36 kertaa, kun taas virkaveli Andrei Vasilevski urakoi 22 torjuntaa.
Tänä kesänä Varlamov on ollut muutamista heikoista kamppailuista huolimatta Islandersille todellinen tukipilari. On selvä, että hänen on oltava myös kuudennessa ottelussa juuri sen piirun verran Vasilevskia terävämpi, jotta Islanders saa mahdollisuuden venyttää sarjan seiskapeliin.
- Varly (Varlamov) piti meitä pystyssä jokaisessa erässä ja oli tänään vakuuttava. Uskon, että tällainen voitto nosti myös hänen itseluottamustaan entisestään. Tämä on tiukka taistelu kahden erinomaisen maalivahdin välillä, mutta me luotamme siihen, että Varly hoitaa homman lopulta kotiin, Lee totesi.
Torstaina pelattava idän finaalisarjan kiihkeä kuudes kamppailu mittaa Islandersin tunnetilan sekä sen, onko saarelaisista vielä venyttämään sarjaa.

TBL-NYI: Vasilevski pysäyttää Barzalin yrityksen