CGY-DAL: Heiskanen osuu ylivoimalla suoraan syötöstä

Nuori jääkiekkoilija kehittyy paljon vuoden aikana. Dallas Starsin puolustaja Miro Heiskanen on siitä hyvä esimerkki, sillä hän takoi torstaina Calgary Flamesia vastaan pelatussa playoff-ottelussa saman verran tehopisteitä kuin viime kauden pudotuspeleissä yhteensä.

Heiskanen oli lupaava tulokas, kun hän merkkautti viime keväänä 13 pudotuspeliin tehot 2+2. Vuodessa huippupakiksi kypsynyt suomalainen keräsi torstaina neljä tehopistettä (1+3) ja siivitti Starsin Läntisen konferenssin pudotuspelien toiselle kierrokselle. Dallas eteni ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon nyt toisena vuonna peräkkäin. Edellisen kerran Starsin pelit jatkuivat peräkkäisinä kausina toiselle kierrokselle vuonna 2001, kun hiljattain 21 vuotta täyttänyt Heiskanen oli vajaan kahden vuoden ikäinen taapero.

Flames saneli tahdin kuudennen ottelun alussa ja oli jo 3-0 johdossa ensimmäisen erän puolivälissä, kun Stars aloitti kirinsä ja vei ottelun lopulta maalein 7-3. Starsin jatkopaikka irtosi otteluvoitoin 4-2.

Gurjanov johti Starsin voittoon neljällä maalillaan

  • Kolmen maalin tappioasemassa ei ajateltu muuta kuin että nyt on tärkeää tehdä itsekin maali, Heiskanen kertasi tapahtumia ottelun jälkeen. Hän teki ylivoimalla 3-1 kavennuksen Corey Perryn ja Roope Hintzin alustuksesta.

Starsin päävalmentaja Rick Bowness huokaisi, että onneksi joukkueessa on johtajia, jotka pysyivät rauhallisina alun sekamelskassa ja ottivat ohjat käsiinsä. Hän mainitsi Heiskasen, joka nousi 0-3 tilanteessa esiin, pysyi tyynenä, iski erittäin tärkeän maalin ja otti joukkueen harteilleen.

  • Miron kaltaista ainutlaatuista pelaajaa tarvittiin siinä tilanteessa, joten loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin meidän kannaltamme, Bowness myhäili.

Stars ja Avalanche tarjoavat kiekkoherkkua

Tämän kesän playoffeissa 3+9=12 tehopistettä kerännyt Heiskanen johtaa Starsin sisäistä pistepörssiä. Ero kakkosena olevaan Joe Pavelskiin on neljä pistettä. Tehokas torstai nosti hänet koko liigan pistepörssissä toiselle sijalle Colorado Avalanchen superhyökkääjä Nathan MacKinnonin (4+9=13) vanaveteen.

Toisella playoff-kierroksella on luvassa suomalaisittain melkoista kiekkoherkkua, kun Stars ja Avalanche kohtaavat tavoitellessaan lännen finaalipaikkaa. Starsin riveissä pelaavat Heiskasen ja Hintzin lisäksi Esa Lindell sekä Joel Kiviranta. Avalanchea tähdittävät Mikko Rantanen ja Joonas Donskoi.

Heiskanen on noussut nopeasti liigan huippupuolustajien joukkoon, ja hänet on pantu merkille tämän kauden pudotuspeleissä. Hän ei kuitenkaan piittaa huomiosta eikä mieti sitä.

  • Teen vain työni niin hyvin kuin voin ja pelaan omaa peliäni. Teen kaikkeni mitä voin, että auttaisin joukkuettani voittamaan, hän tuumi.

Hiljainen itsevarmuus ei horju paineen alla

Heiskanen sivusi neljällä pisteellään Dallas Starsin/Minnesota North Starsin organisaation puolustajien yhden playoff-ottelun piste-ennätystä. Hänestä tuli myös NHL-historian seitsemäs puolustaja, joka on tehnyt neljä pistettä sarjan ratkaisuottelussa. Heiskasen nimi mainitaan nyt samassa yhteydessä muiden muassa Duncan Keithin, Chris Cheliosin ja Brian Leetchin kanssa.

  • Sanoin jo viime vuonna, että (liigan parhaan puolustajan) Norris Trophy näkyy kaikessa hänen (Heiskanen) tekemisessään, Bowness muistutti.

Heiskasen äärimmäisen lennokas luistelu ja loistava pelikäsitys kyllä tunnetaan Dallasissa, mutta muualla niitä ei ehkä ole seurattu tai nähty tarpeeksi, jotta hänen arvonsa olisi todella ymmärretty. Päävalmentaja uskoi, että meneillään olevien pudotuspelien jälkeen Heiskanen on tähti muuallakin kuin Texasissa.

DAL-CGY: Heiskanen osuu puolittaisesta läpiajosta

  • Miro vain otti pelin haltuunsa tänään. Hän on ainutlaatuinen ihminen ja pelaaja. Tämä ilta osoittaa, kuinka hyvä ja rauhallinen hän on paineen alla. Olimme kolme maalia tappiolla, eikä hänen pelissään ollut häivähdystäkään paniikista, Bowness kehui.

Valmentaja arveli, että Heiskanen olisi aivan hyvin voinut pelata vaikka 35 minuuttia, eikä se olisi haitannut häntä.

  • Miro haluaa olla jäällä joka tilanteessa. Hän haluaa johtaa peliä, Bowness kuvaili Heiskasen pelihaluja.

Hiljaista itsevarmuutta uhkuva Heiskanen on varmasti paljon jäällä tulevassa Colorado-sarjassa, mutta ei kai sentään ihan 35 minuuttia. Tai miksei, jos mennään jatkoeriin.