Philadelphia Flyersin haastava lähtö kauteen on alkanut kääntyä voitokkaaksi vireeksi. Sen sai kokea maanantaina Seattle Kraken, joka matkusti Xfinity Mobile Arenaan viiden ottelun pisteputkessa. Tällä kertaa tili ei kuitenkaan karttunut, sillä Flyers vei sarjapisteet 5-2 voitolla.

– Toteutimme asioita paremmin kuin edellisessä ottelussa. Toisessa erässä ote vähän lipesi, mutta pysyimme taistelussa mukana ja käänsimme pelin eduksemme, Flyersin hyökkääjä Owen Tippett arvioi.

Ottelu oli Flyersin heiniä paria minuuttia lukuun ottamatta. Kraken varmasti säikäytti isäntiä, kun Jordan Eberle teki avausmaalin noin seitsemän minuutin pelaamisen jälkeen. Flyers kuitenkin käänsi tappioasemansa johdoksi seuraavien kuuden minuutin aikana, eikä luopunut etumatkastaan sen jälkeen.

Flyersin tehokkain mies oli puolustaja Cam York, joka oli syöttäjänä kolmessa maalissa. Hyökkääjät Tippett ja Tyson Foerster puolestaan olivat molemmat viimeistelijöinä kahdessa osumassa. Viidennen kotimaalin teki tähtilaituri Travis Konecny.

PHI-SEA: Tippett venyttää maaliputkensa kolmeen otteluun

Toiseen erään 2-1 johdossa päässyt Philadelphia teki keskimmäisen 20-minuuttisen aikana kolme osumaa, jotka ratkaisivat pelin lopullisesti. Konecny iski heti alkuminuuteilla. Sitä seurasi Krakenin ottama rangaistus, jota ehti kulua vain 19 sekuntia ennen kuin York ja Trevor Zegras alustivat Foersterin 4-1 maalin.

Kolmen ottelun maaliputkeen yltynyt Tippett osui vielä erän lähestyessä loppuaan.

– Owen on tyyliltään voimahyökkääjä. Häntä on ollut mukava valmentaa sinä aikana, mitä olen ehtinyt olla täällä. Hän pyörii kopissa, kyselee, käy katsomassa videoita ja omaksuu tietoa. Hän on todella ottanut tietynlaisen johtajan roolin, päävalmentaja Rich Tocchet kehui Tippettiä.

Krakenin hetkellisen toivonkipinän sytytti kotimaalien seassa Jani Nyman, joka vastasi Seattlen 2-4 kavennuksesta ottelun puolivälissä. Maali syntyi ylivoimalla. Flyersin veräjän edessä oli ruuhkaa, joten nuori suomalaishyökkääjä pääsi pyssyttämään kiekon oikealta aloituspisteeltä suoraan Matty Beniersin syötöstä.

PHI-SEA: Nyman laukoo komean kavennuksen ylivoimalla toisessa erässä

Krakenin ylivoima on toiminut mallikkaasti, sillä se on tehnyt ylivoimalla maalin jo viidessä ottelussa peräkkäin. Toisaalta ylivoima olisi maanantaina tarjonnut tilaisuuden vielä loppukiriin, mutta kolmannessa erässä saatu kahden miehen ylivoima jäi tuloksettomaksi.

– Saimme pari tilannetta alivoimalla, pääsimme läpiajoon sekä hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Emme kuitenkaan hyödyntäneet mitään näistä, joten Flyers tuli toiseen suuntaan ja iski, Krakenin päävalmentaja Lane Lambert sanoi.

Nyman, 21, sai maanantaina noin 15 minuuttia jääaikaa ja laukoi kolme kertaa vastustajan maalia kohti. Tamperelaislähtöinen laitahyökkääjä on tehnyt tällä kaudella kolme maalia, jotka kaikki ovat tulleet neljässä viimeisimmässä ottelussa.

Nymanin tehot heijastelevat koko joukkueen onnistumisia. Kraken on pelannut tiukkoja pelejä, ja tämänkertainen kolmen maalin tappio oli selkein lopputulos joukkueen kuudesta kamppailusta. Peräti neljästi on menty jatkoajalle, kerran aina voittolaukauskilpailuun asti.

Kraken on monesti myös kääntänyt pienet marginaalit edukseen. Kuuden ottelun jälkeen tilillä on kolme voittoa. Tämä oli ensimmäinen pisteetön peli eli tappio varsinaisella peliajalla.

– Hävisimme liian monta kamppailua. Pelasimme jostain syystä tässä ottelussa hitaammin. Meidän pitäisi olla ajatustemme kanssa johdonmukaisempia ja nopeampia sekä sitoutuneempia voittamaan kamppailutilanteita, Lambert luetteli.

Kesällä päävalmentajaa vaihtaneelle Flyersille voitto oli neljän viime ottelun jaksolla kolmas. Onnistumisia on kaivattu, sillä kauden alkumetrit olivat vaikeita. Otteluohjelma oli armoton, kun Flyers kohtasi neljässä ensimmäisessä ottelussaan Florida Panthersin kahdesti sekä Carolina Hurricanesin ja Winnipeg Jetsin kerran. Kaikkia kolmea joukkuetta on povattu jopa mestaruustaisteluun.

Flyers onnistui nujertamaan Panthersin jälkimmäisellä yrittämällä. Viikonloppuna tuli jatkoaikavoitto Minnesota Wildista, ja nyt neljän kotiottelun putki huipentui Krakenin kaatoon. Positiivista oli myös ylivoiman onnistuminen, sillä ennen maanantain ottelua Flyers oli tehnyt 16 yrityksellään vain yhden ylivoimamaalin. Nyt niitä tuli saman illan aikana kaksi.

Flyers pelaa torstaina vieraskentällä Ottawa Senatorsia vastaan ja palaa sitten jälleen kotiin viiden ottelun ajaksi. Kraken on keskellä kuuden vierasottelun putkea, josta ovat jäljellä vielä ottelut tiistaina Washington Capitalsia ja torstaina Winnipegiä vastaan.

Aiheeseen liittyvä sisältö