Kaskimäen kauteen ovat kuuluneet myös uran ensimmäiset viisi NHL-ottelua. Hän piipahti St. Louis Bluesin vahvuudessa joulukuussa. Kaskimäki ei tosin päässyt kirkkaampiin valoihin pistetehtailunsa ansiosta vaan muilla pelillisillä avuillaan.
– Kaskimäki ajattelee puolustuspelin kautta. Kokoonpanossamme ei ole montaakaan pelaajaa, jotka ajattelevat luonnostaan puolustamista ennen hyökkäämistä. Pelaajat varataan, ja he saavat sopimuksen yleensä junioriliigassa, yliopistosarjassa tai Euroopassa esitettyjen hyökkäyspään taitojen takia. Ja sen jälkeen opetellaan puolustuspeliä. Jotkut pelaajat eivät luonnostaan "varasta peliltä" (pelaa hyökkäyspeliä puolustuksen kustannuksella). Kaskimäki ei varasta koskaan, Bluesin päävalmentaja Jim Montgomery sanoi.
Vaikka puolustuspeli vei Kaskimäen ensimmäisiin NHL-otteluihinsa, se ei tarkoita, etteikö hän haluaisi olla korkealla myös pistetilastoissa.
– Totta kai se on valtavan tärkeä asia. Olin tottunut kotipuolessa pelaamaan hyökkäävästi, joten yritän ottaa askelia sen suhteen täällä, olla tehokkaampi ja auttaa joukkuetta sillä tavalla, helmikuussa 22 vuotta täyttänyt Kaskimäki kertoi.
Ehkä Kaskimäki pääsee keräämään tehoja myös AHL:n Calder Cup -pudotuspeleissä. Hän ei avannut pistetiliään vielä viime kevään kolmessa playoff-ottelussa. Mutta Springfieldin pitää ensin päästä niihin pudotuspeleihin. Thunderbirds majailee tällä hetkellä Atlantic-divisioonan viimeisellä playoff-paikalla.
– Tämä tulee olemaan rankkaa lätkää loppuun saakka. Jokainen joukkue taistelee joko pääsystä pudotuspeleihin tai sijoituksista, joten tästä ei tule yhtään helpompaa, Springfieldin päävalmentaja Steve Ott luonnehti.
Kokko kirjoitti Coachella Valleyn seurahistoriaa
Colorado Eaglesin Valtteri Puustinen (2+1) vietti ainoana suomalaisena kahden maalin viikkoa. Hän painelee tällä hetkellä neljän ottelun pisteputkessa. Kesken kauden seuraa vaihtanut Puustinen on kerännyt Eaglesissa pelaamissaan 18 ottelussa tehot 5+6=11.