Pukukopin toisella puolella Crosby kertasi viimeistä näytöstä.
– Jokainen meistä vain hymyili, olimme onnellisia. Tällaista mahdollisuutta ei oikein odota saavansa. Aina asiat eivät mene niin. Hän pystyi vieläkin pelaamaan tuolla tasolla ja suostui tulemaan tänne. Kaikki eivät suostuisi, ja uskon hänen halunneen nollapelin. Hän halusi läpiajoja. Hänelle ei koskaan voi tulla liikaa laukauksia, Crosby sanoi.
Fleury pelasi viime kaudella Minnesota Wildissa viimeisen NHL-kautensa. Syyskuun 12. päivänä hän teki Penguinsin kanssa tryout-sopimuksen pelatakseen yhdessä harjoitusottelussa ja saadakseen kunniakierroksen Pittsburghissa.
– Huomenna herätessä paikat ovat varmaan kipeinä, mutta oli tämä sen arvoista, hän totesi.
Penguins ja Blue Jackets olivat jo ennakkoon sopineet voittolaukauskilpailusta lopputuloksesta riippumatta. Siinä Fleury torjui Jegor Tshinahovin ja Cole Sillingerin yritykset, mutta antautui Luca Del Bel Belluzin harhautukselle.
Tuloksen kannalta merkityksettömän voittolaukauskilpailun jälkeen Fleury otti maskinsa pois kasvoiltaan ja kiersi vielä kaukalossa kiittämässä yleisöä viimeisen kerran.
– Tuntui vähän ikävältä, sillä tämä oli varmaan neljäs kerta kun sanoin heille kiitokset ja hyvästit. En voinut kieltäytyä kutsusta tulla pelaamaan vielä kerran. Jopa alkulämmittelyissä oli tunnelmaa. Kun pysäytin pelin aikana päätykiekon, fanit hurrasivat. Mietin vain, etten edes tehnyt mitään erityistä, vaan pelasin yksinkertaisesti, Fleury sanoi.
Penguinsin menestysaikojen tapaan valokeilassa olivat Crosby ja Fleury. Crosby teki maalin ja kirjautti kaksi syöttöpistettä syksyn ensimmäisessä harjoitusottelussaan.
– Halusimme voittaa Fleurylle. Olimme maalin tappiolla, ja oli kiva päästä maalin makuun. Oli vähän outoa pelata (viime kaudella) viimeinen ottelu häntä vastaan. Halusin silloin tehdä maalin, mutta myös nauttia illasta. Nyt tunne oli toinen, kun olimme samalla puolella ja saimme jakaa kaikki pienet hetket, Crosby sanoi.
– Tämä tuntui pudotuspeliltä. Ja oli aika siistiä, että me kaikki, jotka olimme kokemassa sen, mitä hän saavutti täällä vuosien mittaan, saimme olla tässä mukana, hän lisäsi.
Pukukopissa Crosby ilahdutti Fleuryn kolmea lasta kirjoittamalla nimmarinsa isän nimellä ja numerolla varustettuihin pelipaitoihin.
Jo kaksi tuntia ennen ottelun alkamista hallin ulkopuolella satakunta fania odotti ovien aukeamista. Jo se kertoi illan erityisestä luonteesta, joka poikkesi selvästi tavanomaisesta harjoitusottelusta.
Fleury pelasi Penguinsissa NHL-uransa 13 ensimmäistä kautta oltuaan seuran ja koko draftin ykkösvaraus vuonna 2003. Lauantain alkulämmittelyjen aikana nähtiin kylttejä, joihin oli kirjoitettu rakkaudentunnustuksia ja epäilyjä siitä, että lopettamispäätös oli pelkkä vitsi.
Fleury oli maineensa veroinen lämmittelyissäkin. Hän ei ollut treenannut kesän aikana, mutta esitteli silti notkeuttaan venyessään näyttäviin torjuntoihin. Väistyessään maalin suulta hän heitteli muutamia kiekkoja katsomoon yleisön iloksi.
Viimeisen lämmittelynsä jälkeen Fleury marssi käytävää pitkin kohti Penguinsin koppia, mutta kääntyikin takaisin. Maalivahti palasi jäälle Crosbyn, Malkinin ja Letangin kanssa. Nelikko johdatti Penguinsin aikoinaan kolmeen Stanley Cup -mestaruuteen (2009, 2016, 2017) ja juhlisti erityistä hetkeä muutamalla yhteiskuvalla ennen ottelua.