FIlppula_72

Ensin Leo Komarov ja heti perään Valtteri Filppula. New York Islanders kiinnitti peräjälkeen kaksi kokenutta suomalaishyökkääjää. Komarovista ei ole täyttämään Toronto Maple Leafsiin loikannutta tähtihyökkääjä John Tavaresia, mutta pystyykö Filppula siihen?

Tavaresin lähdön myötä Islandersin keskikaistalla on musta aukko. Parhaalle tulokkaalle jaettavan Calder Trophyn viime kaudella voittanut Mathew Barzal on joukkueen uusi ykkössentteri. Hän mätti tehot 22+63=85 ja oli joukkueen sisäisen pistepörssin kärkinimi - myös ohi Tavaresin, joka tosin viimeisteli 37 täysosumaa.
Barzalin takana on hiljaisempaa, mutta sitä varten Islandersin GM Lou Lamoriello käänsi katseensa kohti Philadelphia Flyersia, joka ei tarjonnut 34-vuotiaalle Filppulalle jatkosopimusta. Islandersissa Filppulasta tuli kertaheitolla koko joukkueen iäkkäin hyökkääjä.
Filppula on pelannut NHL:n runkosarjassa 876 ja pudotuspeleissä 158 ottelua. Hän on voittanut Stanley Cupin. Hän on pelannut kolmesti finaaleissa. Hän on 13-vuotisen NHL-uransa aikana jäänyt ulos pudotuspeleistä vain kerran, viime keväänä.
Maajoukkueessa Filppulaa on nähty harvakseltaan, mikä johtuu lähinnä siitä, että hän on usein pelannut NHL:ssä tosipelejä, kun samaan aikaan on pelattu MM-kisoja. On hänellä kuitenkin palkintokaapissaan olympiapronssi Vancouverista, missä hän sinetöi Slovakia-ottelun iskemällä loppulukemat tyhjään maaliin.

Kaksi vuotta myöhemmin MM-kotikisoissa 2012 Filppula iski 4+6=10 pistettä ja hänet valittiin Leijonien kolmen parhaan pelaajan joukkoon. Toissa kaudella hän pelasi World Cupissa, missä hän laukoi Suomen ainoan maalin koko turnauksessa, ja keväällä hän vahvisti Leijonien MM-joukkuetta Pariisissa ja Kölnissä. Arvokisoissa 29 ottelua tehoilla 10+9=19.
Filppulan kokemus on arvokasta. Hän on pelaaja, joka laittaa joukkueen itsensä edelle. Esimerkillinen yksilö. Mutta onko aika ajanut hänen ohitseen?
Viime kausi ainakin alkoi hyvin. Lokakuussa Filppula nakutti mukavat 5+3 pistettä. Sitten jotain tapahtui, ja tahti hiipui. Lokakuun jälkeen Filppula viimeisteli runkosarjassa vaivaiset kuusi maalia. Kolmosketjun sentterille tehopisteet 11+22=33 olivat pettymys.
Lisää aiheesta: [Filppula ja Islanders vuoden sopimukseen\]
Etenkin ylivoimatilasto tuntuu uskomattomalta: lähestulkoon koko kauden säännöllisesti ylivoimaa pelannut Filppula ei lokakuun jälkeen tehnyt ylivoimalla yhden ainutta pistettä. Hänelle kirjattiin lokakuun jälkeen ylivoima-aikaa 53 ottelussa yhteensä 87 minuuttia, mutta pistesarake näyttää pyöreää nollaa.
Filppulan corsi-lukema oli kehno joukkuekavereihin verrattuna. Häntä ei ole koskaan pidetty nopeana luistelijana, mutta viime kaudella hän näytti hidastuneen entisestään. Näiltä osin Filppulan viime vuoden ansioluettelo ei näytä hyvältä, mutta on sille syynsä, että hänet hankittiin Islandersiin.
Tavaresin kaltaiset supertähdet eivät usein vaihda maisemaa NHL:ssä. Hänen lähtönsä vaikuttaa tietenkin pelillisesti tämän kauden joukkueeseen, mutta muutos järisyttää koko organisaatiota fanipohjasta puhumattakaan. Tuodaan yhtälöön kokenut, A-luokan asenteella varustettu hyökkääjä, joka pelaa samalla pelipaikalla kuin seuraa vaihtanut supertähti. Jos joku luulee, että Filppulan on tarkoitus korvata Tavares, hän on väärässä. Sen sijaan Filppula tuo tasapainoa Islandersin hyökkäykseen ja suoraan sanottuna koko joukkueeseen.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Kyseessä on pienen riskin hankinta. Huonoimmassa skenaariossa Filppulan tehot putoavat entisestään, luistin laahaa kahta kauheammin, eikä hän tuo mitään panosta Islandersin pelipöytään. Parhaimmillaan hän parantaa tehotilastoaan viime kaudesta, antaa esimerkkiä joukkueen nuoremmille pelaajille ja auttaa organisaatiota siirtymään lopullisesti Tavaresin jälkeiseen aikakauteen.
Sekä Komarovin että Filppulan hankinnat ovat jo saaneet Islandersin fanit näkemään punaista. Se on ihan ymmärrettävää. Seuraikoni ja joukkueen ykköstähti päättää loikata muualle, ja vastapainoksi joukkueeseen hankitaan kaksi yli kolmekymppistä suomalaista, joiden parhaat päivät ovat takanapäin.
Tuska voi vielä muuttua iloksi, kun lokakuu alkaa. Ainakin viime kauden perusteella Filppula on silloin terässä.