ANA-CAR: Haula ohjaa kiekon reppuun ylivoimalla

NHL:n perjantain kierroksella nähtiin tuttu juttu: Carolina Hurricanesin Erik Haula sai nostaa kädet ilmaan maalin merkiksi. Tällä kertaa suomalainen kuritti Anaheim Ducksia.

Maali oli Haulalle jo kauden seitsemäs, ja sen myötä hän on koko sarjan maalipörssissä jaetulla kolmannella sijalla. Edellä ovat vain Boston Bruinsin David Pastrnak ja Edmonton Oilersin James Neal. Haulan pisteputki kasvoi viiden ottelun mittaiseksi, eikä hän ole jäänyt kauden yhdeksässä ottelussa kuin kerran ilman pisteitä.
Haulan osuma ei riittänyt tuomaan Carolinalle pisteitä perjantaina. Mutta on selvää, että Hurricanesin alkukausi on onnistunut, ja siitä voidaan antaa iso kiitos Haulalle.
Haulan hankkiminen kesällä on osoittautumassa jopa todelliseksi neronleimaukseksi GM Don Waddellilta ja hänen apureiltaan. Haula saapui Carolinaan Vegas Golden Knightsista, joka sai suomalaisesta Nicolas Royn ja viidennen kierroksen varausvuoron vuoden 2021 NHL Draftiin. Roy on tällä hetkellä farmipelaaja, eivätkä hänen otteensa ole ainakaan vielä olleet erityisen mahtavia AHL:ssä. Haula vaikuttaakin todelliselta ryöstöltä.

haula_mw_panel

Porilaislähtöisen pelaajan loistaminen ei kuitenkaan ole järin suuri yllätys, sillä hänelle povattiin isoa roolia, ja hän oli jo osoittanut potentiaalinsa Vegasissa. Haula pelasi NHL-uransa neljä ensimmäistä kautta Minnesota Wildissa, jossa hän jäi alempien kenttien työmyyräksi. Siirto Vegasiin toi Haulalle isomman roolin, ja hän tekikin ensimmäisellä Vegas-kaudellaan 29 täysosumaa ja 55 tehopistettä. Carolinassa tiedettiin, että Haula on parhaimmillaan yksi joukkueen avainhyökkääjistä.
Kaikista tärkeintä on se, että Haulan hankkiminen teki Hurricanes-ryhmästä entistä vahvemman joukkueen, sillä sentterin ympärille voitiin koota kolmas tehokas ketju. Sebastian Aho johtaa ykköskenttää, Jordan Staal kakkosta ja Haula kolmosta. Tämän sentterikolmikon varaan onkin helppo rakentaa menestyvää joukkuetta, sillä kukin heistä on tunnettu monipuolisuudestaan. Peli kulkee niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin.
Haula saattoi olla juuri se puuttuva palanen, jota Hurricanes kaipasi viime kaudella. Joukkue eteni keväällä upeasti Itäisen konferenssin finaaleihin saakka, kunnes Boston Bruins pysäytti Raleigh'n poikien marssin. Ero Bruinsin ja Hurricanesin välillä näkyi etenkin materiaalin laajuudessa, ja tällä saralla Hurricanes on nyt astetta parempi.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Se ei ole pelkästään Haulan ansiota, vaikka hän onkin ollut tärkein yksittäinen muutoksen tekijä. Myös hänen ketjukaverinsa ovat tehneet Hurricanesista paremman. Vapailta markkinoilta naarattu Ryan Dzingel ja farmista NHL-pelaajaksi kasvanut Martin Necas ovat myös aloittaneet kautensa mallikkaasti.
Vahvempi miehistö on näkynyt myös joukkueen alkukauden tuloksissa. Hurricanes voitti kauden viisi ensimmäistä otteluaan ja on tällä hetkellä vain pisteen päässä konferenssinsa kärjestä. Kahdessa viimeksi pelatussa ottelussa on tullut pataan, mutta hyvä asia on se, että joukkue pääsi nyt lähes viikon mittaiselle tauolle hakemaan uutta energiaa tiiviin alkukauden jälkeen. Hurricanes on pelannut kaikki ottelunsa kuudentoista päivän sisään, joten puhti alkoi ymmärrettävästi loppua tällä viikolla. Etenkin perjantainen Ducks-ottelu oli kaukana parhaasta hurrikaanipelistä.

CAR-CBJ: Haula päättää komean kuvion

  • Se oli yksi huonoimmista otteluista minun aikanani täällä. Se oli kammottavaa, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour myönsi.
    Haulan ja Hurricanesin Ducks-ottelu oli siinäkin mielessä synkkä, että suomalaissensaatio joutui jättämään ottelun kesken toisessa erässä loukkaantumisen takia. Ducksin Josh Manson teloi Haulan rajusti laitaan toisessa erässä, mikä päätti sentterin pelin. Hyvä uutinen on se, että ensitietojen mukaan Haulalle ei käynyt kovin pahasti, joten parhaassa tapauksessa hän ei menetä yhtään peliä tapauksen vuoksi.
    - En usko, että siinä kävi kovin pahasti. Olen luottavainen sen suhteen, ettei kyse ole mistään vakavasta, Brind'Amour paljasti.
    Toivoa sopii, että Haula on kunnossa, sillä hänen poissaolonsa näkyisi rajusti joukkueessa. Myös pelaajan itsensä kannalta olisi iso sääli, jos edessä olisi sairausloma, sillä Haula pelasi viime kaudella vain viisitoista ottelua polvivamman takia.