Devilsin tuska vain kasvaa ottelu kerrallaan
New Jersey Devilsin maalinteko tökkii ja tyhmät virheet maksavat paljon pisteitä
Teksti Petteri Ikonen / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI
New Jersey Devilsin viime viikot ovat olleet tuskaisia. Joukkue on vajonnut Metropolitan-divisioonassa viimeiseksi, ja koko Itäisessä konferenssissa sijoitus on toiseksi viimeinen. Vähemmän pisteitä on kerännyt ainoastaan Detroit Red Wings, joka sekin on vain pisteen Devilsiä jäljessä.
Pudotuspelipaikka on käytännössä karannut Devilsiltä, vaikka vielä muutama viikko sitten se oli saavutettavissa. Matkaa New York Islandersiin on 13 pistettä, ja otteluita on jäljellä 15. Yhdeksän ottelun tappioputken aikana haaveet pudotuspeleistä on voinut jo haudata.
Torstai-iltana Devils hävisi koko sarjan jumbosijalla olevalle Colorado Avalanchelle maalein 2-3. Devils nousi kahdesti tasoihin Taylor Hallin ja Stefan Noesenin täysosumilla, mutta reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä syntynyttä Francois Beaucheminin maalia joukkue ei enää pystynyt kuittaamaan.
Valmentaja John Hynes oli erittäin pettynyt tapaan, jolla Avalanche pääsi iskemään voittomaaliksi jääneen osuman. Devilsin pelaajat eivät saaneet purettua Beaucheminin laukomaa kiekkoa, Avalanche-puolustaja pääsi uudestaan pelivälineeseen ja latasi 3-2 maalin.
- Meidän laituri oli menossa siihen tilanteeseen pelaamaan jätkän (Beauchemin) mailan pois, mutta hän meni ohi. Jätkä pysyi vain paikallaan ja teki maalin. Emme voi pelata näin, kun ottelua on jäljellä minuutti ja 14 sekuntia, Hynes puhisi NHL.comin Rick Sadowskin haastattelussa.
Video: Andrighetton ja Bourquen yhteispeli toimii
- Rehellisesti sanottuna tämä oli joukkue mikä meidän olisi pitänyt lyödä. Tämä oli raskas tappio meille, 1-1 tasoituksen päätöserän alussa tehnyt Taylor Hall tuumi.
Putken aikana Devilsin pistepussiin on kertynyt kaksi pistettä. Tappiot ovat olleet pääasiassa niukkoja, kuten torstainakin. Yhdeksästä tappiosta kaksi on tullut jatkoajalla ja neljä yhden maalin erolla varsinaisella peliajalla.
Useamman maalin tappioihin päättyneet ottelut on pelattu New York Islandersia (4-6) ja Blue Jacketsia (0-3 ja 0-2) vastaan. Blue Jackets -otteluista jälkimmäisessä vastustaja teki toisen maalinsa tyhjiin, joten lukemat olivat hyvin tasaiset ottelun loppuhetkille saakka.
Devils on viimeisissä yhdeksässä ottelussaan tehnyt vain 15 maalia, joten puolustuspelin huolimattomuuden lisäksi myös maalinteko on tuottanut vaikeuksia. Tappioputken aikana joukkue ei ole tehnyt maaliakaan kolmessa ottelussa. Omissa on kolissut yhdeksässä ottelussa yhteensä 28 kertaa. Joukkue on tehnyt 1.7 maalia ottelua kohti ja päästettyjen maalien luku on 3.1. Ennen tappioputkea tehtyjen maalien keskiarvo oli 2.3 ja päästettyjen 2.8.
- Olemme tänä vuonna ajoittain tutisseet maalintekopaikoissa, ja niin oli nytkin. Kun tätä tapahtuu, täytyy yksinkertaistaa asioita, pistää varmat kiekot verkkoon ja maalintekopaikoille, tällä kaudella 15 maalia tehnyt Hall tiesi.
Video: Bobrovsky reagoi nopeasti Henriquen laukaukseen
Hall pelasi kuusi edellistä kautta Edmonton Oilersissa ja jäi vain kahdella kaudella alle 20 maaliin. Tehokkaimmat kaudet tuottivat 27 täysosumaa. Hän kuului yhtä kautta lukuun ottamatta joukkueensa kolmen parhaan maalintekijän joukkoon.
Devilsin riveissä maalitahti on hyytynyt verrattuna edelliskausiin, mutta silti hän on joukkueensa kolmanneksi paras maalintekijä Kyle Palmierin (20) ja Adam Henriquen (16) jälkeen. Suhteessa joukkueen kokonaistasoon Hall on omalla paikallaan sisäisen maalipörssin kärkikolmikossa, mutta häneltäkin odotetaan silti enemmän.
Devilsin kolmen ottelun vieraskiertue päättyy lauantaina Arizona Coyotesia vastaan. Coyotes on Avalanchen tavoin yksi niistä joukkueista, joilta pitäisi ottaa niin sanotut varmat pisteet. Kuten Avalanche-ottelu osoitti, otteen herpaantuessa ennakolta helpotkin pelit hävitään. Coyotes-ottelun jälkeen Devils kohtaa kotonaan pudotuspelipaikoista taistelevat Winnipeg Jetsin ja Philadelphia Flyersin. Devilsin osalta pudotuspelijuna on kuitenkin jo karannut viidennellä peräkkäisellä kaudella.