GettyImages-1938681066

Pelipäivä-juttusarjassa pysytään tiukasti pudotuspelien hermolla, muttei puristeta liikaa mailasta. Sudimme fläppitaululle leveällä värikynällä viisi havaintoa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota tulevissa playoff-mittelöissä.

NHL:n pudotuspeleissä tahkotaan vapunpäivänä kaksi ottelua: Dallas Stars - Vegas Golden Knights (voitot 2-2) ja Edmonton Oilers - Los Angeles Kings (3-1). Suomalaispanoksesta vastaavat Starsin Miro Heiskanen, Roope Hintz, Esa Lindell ja mahdollisesti Jani Hakanpää.

Nyt aloitetaan jälleen alusta

Vuosi sitten pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella neljä ottelusarjaa – eli puolet kaikista – oli jossain vaiheessa tasatilanteessa 2-2. Tänä vuonna niitä on vain yksi. Dallasin ja Vegasin välinen vääntö alkaa nyt tavallaan uudestaan paras kolmesta -sarjana.

Läntisen konferenssin runkosarjakuninkaan ja puolustavan Stanley Cup -mestarin väliset neljä ottelua ovat toistaiseksi kaikki päättyneet vierasvoittoon. Jokainen kamppailu on lisäksi ratkennut yhden maalin erolla, jos mukaan ei lasketa tyhjiin syntyneitä osumia.

Starsin päävalmentaja Peter DeBoer ei ole huolissaan Vegasin "vierasedusta".

– Olemme kaikki innoissamme, kun saamme nukkua omissa sängyissämme ja pelata oman yleisömme edessä. Tunnelma hallissa tulee olemaan sähköinen, ja me tarvitsemme sitä. Tämä on nyt paras kolmesta -sarja, ja kaksi otteluista on meidän hallissamme.

Golden Knights ei varmasti olisi enää halunnut palata Dallasiin aloitettuaan sarjan kahdella voitolla Texasissa. Mutta ei jatkopaikan ratkeaminen suoraan neljässä ottelussa tainnut olla missään vaiheessa realistinen vaihtoehto.

– Ottelut ovat olleet melko tasaisia. Ne olisivat voineet päättyä miten tahansa, joten tilanne on varmaan se, mikä sen pitäisikin olla. Mutta halusimme, että se olisi meidän eduksemme, Golden Knightsin päävalmentaja Bruce Cassidy sanoi.

GettyImages-2094603614

Öljymiehille käy minkälainen ottelu tahansa

Edmonton teki kolmessa ensimmäisessä Los Angelesia vastaan pelatussa ottelussa yhteensä 17 maalia. Sunnuntaina niitä tuli vain yksi, mutta Oilers voitti silti. Se toi joukkueelle valtavan määrän uskoa jatkoa ajatellen.

– Maalivahdin pitää varastaa otteluita joukkueelle, alivoima varastaa välissä ottelun ja ylivoima varastaa ottelun. Jos pystyy voittamaan eri tavoilla, voittaa enemmän otteluita. Niin se vain menee. Marginaalit ovat niin pienet pudotuspeleissä. Joka vuosi täällä ollessani on tuntunut, että olisimme voineet tehdä enemmän. On valtavan tärkeää, että on enemmän tapoja voittaa otteluita, vuonna 2021 Edmontoniin muuttanut hyökkääjä Zach Hyman painotti.

Kahtena edellisenä vuonna Oilersin on tiputtanut pudotuspeleistä sen kevään tuleva Stanley Cup -mestari. Sunnuntain kaltaiset ottelut kertovat joukkueelle, että ehkä nyt ne pahimmatkin vastustajat voivat jatkossa kaatua.

– Ilman muuta (joukkueessa on tapahtunut kasvua). Nuorempana sitä yrittää ratkaista ongelmat tekemällä vain enemmän maaleja. Vie joskus aikaa ymmärtää pelin toinen puoli. Siinä suhteessa olemme kasvaneet paljon, Edmontonin saksalaistähti Leon Draisaitl kertoi.

Öljymiehillä on ensimmäinen katkon paikka kotihallissaan keskiviikkona. Oilers haki voitot molemmista Los Angelesissa pelatuista otteluista ja päästi niissä yhtensä vain yhden maalin. Siitä huolimatta Edmontonissa ajatukset eivät ole vielä karanneet toiselle kierrokselle.

– All-Star -tauosta eteenpäin Kingsillä oli runkosarjassa parempi saldo kuin meillä. Olemme todella tyytyväisiä, että johdamme 3-1. Viimeisen voiton ottamisesta tulee vaikeaa, koska he ovat hyvä jääkiekkojoukkue, Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch muistutti.

VGK-DAL: Hintz laukoo kiekon Vegasin tyhjään maaliin

Aukeaako Hintzin ketsuppipullo Texasissa?

Nyt tekisi terää se kuuluisa ketsuppipulloefekti. Hintz sai vihdoin playoff-kevään pistetilinsä auki, kun hän viimeisteli maanantaina loppunumerot tyhjiin Dallasin voitossa.

Makeaa tekisi – olisiko se sitten ketsupin pysymistä pullossa – myös Jake Oettingerin vahvojen otteiden jatkuminen. Dallasin veräjänvartija on intoutunut pudotuspeleissä alkukangertelun jälkeen mainioon vireeseen.

– Kun Oettinger pääsee tuohon "zoneen", niin häntä on todella vaikea ohittaa. Tarvitsemme sitä. Hänen pitää olla yksi parhaista pelaajistamme, DeBoer painotti.

Ja Dallasilta tarvitaan myös lisää sitä uhrautuvaa peliä, jota Hintz esitti juuri ennen maaliaan ja useat muut pelaajat jo aikaisemmin maanantaina.

– Tässä liigassa pitää maksaa hintaa voittamisesta. Tuo oli siitä täydellinen esimerkki, Starsin kapteeni Jamie Benn sanoi viitaten Hintzin suoritukseen.

Oilersin ja Kingsin playoff-sarjan neljännen ottelun huippuhetket

Kingsin onnistuttava erikoistilanteissa

Los Angeles on tehnyt ottelusarjassa yhden maalin enemmän kuin Edmonton – siis tasakentällisin. Kokonaismaalimäärässä Kings onkin sitten reilusti tappiolla. Ja tietenkin voitot ovat myös Oilersin eduksi.

Erona on ollut se, että Kingsin ylivoima ei ole osunut vielä kertaakaan, vaikka tilaisuuksia on ollut 11. Nyt sen on pakko toimia.

– Ylivoimamme on toiminut aika tasaisesti koko kauden ajan. On vain ajan kysymys, milloin yksi kuti menee sisään, hyökkääjä Quinton Byfield vakuutti.

Ja jos oma ylivoima ei toimi, niin ei pidä antaa vastustajalle tilaisuuksia, varsinkaan kun vastassa on yli 50 prosentin tahdilla onnistuva ylivoima. Siinä ei auta edes se, että Kingsin alivoima oli runkosarjassa NHL:n toiseksi parasta.

Optimismia voi hakea siitä, että Kings voitti jo kerran tässä sarjassa Edmontonissa. Mahdollisuuksia parantaisi myös ottelun ensimmäinen maali. Se on toistaiseksi taannut voiton kaikissa neljässä kamppailussa.

– Pelasimme (sunnuntaina) paremmin kuin pitkään aikaan. Meidän pitää pelata sitä samaa peliä uudestaan. Sillä tavalla voimme lyödä heidät Edmontonissa, Kingsin väliaikainen päävalmentaja Jim Hiller sanoi LA Kings Insiderin mukaan.

VGK-DAL: Eichel siivoaa tolppakudin kimmokkeen verkon perukoille

Vegas haluaa takaisin voittokantaan

Sarja on tasan, mutta Vegas on se joukkue, joka on hävinnyt kaksi ottelua putkeen. Nyt aletaan olla tilanteessa, jossa tahto nousee esiin. Puolustava mestari tietää, että heidät halutaan syöstä valtaistuimelta.

– Olemme tavallaan siinä vaiheessa, ettei enää tule kauheasti yllätyksiä sen suhteen, mitä toinen joukkue yrittää tehdä. Minun pitää viestittää pelaajillemme, mitkä ovat panokset. Meidän pitää ymmärtää, että näitä tilaisuuksia ei tule aina. Pitää muistuttaa pelaajia siitä, mitä tähän aikaan kaudesta vaaditaan. Tuo toinen joukkue haluaa sen, mitä meillä on, Cassidy muistutti.

Golden Knights teki edelliseen otteluun yhden muutoksen kokoonpanoonsa, kun Michael Amadio korvasi Anthony Manthan. Amadio teki heti maalin, mutta Vegas hävisi silti. Pelaava miehistö saattaa muuttua jälleen.

– Mietin, että tarvitaanko kokoonpanoon muutoksia. Meillä on pelaajia, jotka ovat pelanneet playoff-kiekkoa ja jotka eivät ole syystä tai toisesta pelaavassa kokoonpanossa, Cassidy kertoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö