Laineen hienoimmat kaudelta 2022-23

NHL-kauden 2023-24 harjoitusleirejä odotellessa otamme elokuun alusta lähtien kaikki joukkueet suurennuslasin alle juttusarjassa "32 joukkuetta 32 päivässä". Tällä kertaa vuorossa on Columbus Blue Jackets, jonka riveistä valokeilaan nostetaan hyökkääjä Patrik Laine.

Patrik Laineen alku Columbus Blue Jacketsissa oli vaikea, mutta kaksi viime kautta ovat näyttäneet, että hän kuuluu seuran suurimpiin tähtiin. Hän saalisti kaudella 2021-22, eli ensimmäisellä täydellä kaudellaan Blue Jacketsissa, 26+30=56 tehopistettä 56 ottelussa pelaten ensimmäistä kertaa NHL-urallaan piste per peli -tahtia runkosarjassa. Viime kaudella 55 ottelua tuottivat samankaltaiset tehot, 22+30=52.

Laineen Top 5 -maalit kaudella 2021-22

Pari viime kautta ovat olleet pistetahdin valossa erinomaisia, mutta Laine on kerännyt kritiikkiä. Suurimpana syynä on ollut se, että suomalaisen otteet ovat ailahdelleet liikaa, eikä hän ole pystynyt nostamaan seuraa pois sarjan hänniltä.

Viime kausi oli joukkueelta suuri epäonnistuminen, kun Brad Larsenin valmentama ryhmä jäi sarjan toiseksi viimeiseksi. Larsen sai lähteä, ja hänen tilalleen palkattiin tänä kesänä kokenut menestysluotsi Mike Babcock.

Joukkueen heikko menestys vaikuttaa vääjäämättä myös yksilöiden otteisiin. Laineen kohdalla merkittävänä tekijänä ovat olleet myös loukkaantumiset: viime kaudella maaliahne laituri kärsi kolmesta eri vammasta (kyynärpää, nilkka, olkalihas). Laine sanoikin kesällä, että koko joukkue tarvitsee parempaa onnea loukkaantumisten suhteen, jotta Blue Jackets voisi yltää tavoitteeseensa.

Ja se tavoite on?

- Haluamme voittaa, siksi olemme täällä. Emme ole täällä vain yltääksemme pudotuspeleihin. Sinne pitää tietenkin päästä mukaan, mutta minä keskityn (mestaruuden) voittamiseen, Laine totesi aiemmin tänä kesänä.

Tuon tavoitteen täyttymiseksi Laineen on otettava seuraava askel urallaan. Maaleja ja pisteitä syntyy sadan prosentin varmuudella, mutta nyt Tappara-kasvatin on oltava entistä suurempi johtaja. Hänen täytyy olla pelaaja, johon voi luottaa molemmissa päissä kenttää ja joka johtaa joukkoja edestä näyttämällä esimerkkiä. Silloin Laine voi nousta suurista suurimpien joukkoon.

ANA-CBJ: Laine sooloilee osuman ylivoimalla

Ensi kaudesta puhuttaessa Laine pitää lupaavana merkkinä etenkin sitä, että Blue Jackets on vahvistanut rivejään kesän aikana.

- Saimme joitakin todella hyviä pelaajia, hän painotti.

Heitä ovat muun muassa Damon Severson ja Ivan Provorov, jotka tekevät joukkueen puolustuksesta aiempaa kilpailukykyisemmän. Hyökkäykseen uutena liittyy mukaan tuore NHL-varaus, tämän kesän Draftissa kolmannella vuorolla varattu 18-vuotias Adam Fantilli, jolle lienee saman tien luvassa iso rooli kärkikentissä.

- Seurasin häntä (Fantillia) MM-kisoissa. Hän näytti isolta ja todella taitavalta pelaajalta, ja olen innoissani, että hän liittyy meidän mukaamme. Yritän auttaa häntä niin paljon kuin pystyn, sillä tähän liigaan tuleminen 18-vuotiaana lupauksena on vaikeaa, sanoi Laine, joka astui Fantillin tavoin taalajäille heti varauksen jälkeen 18 vuoden iässä.

Keskellä vai laidassa?

Laineen kohdalla yksi mielenkiintoisimmista asioista liittyy hänen pelipaikkaansa. Vasemmalta laidalta maaleja kiskonut suomalainen saattaa nimittäin pelata myös keskushyökkääjänä.

Laine yllätti viime keväänä ja kokeili sentterin tonttia hyvällä menestyksellä. Kokeilu kuitenkin jäi kahteen otteluun loukkaantumisen takia.

- Ilmoitin pelipäivän aamuna valmennukselle, etten voi pelata, koska olen kipeänä. Sitten "Pazzy" (apuvalmentaja Pascal Vincent) ilmoitti, että minulle kaavailtiin otteluun keskushyökkääjän roolia. Ajattelin, etten voi jäädä tällaisesta ottelusta pois, koska tätä olen odottanut. Se ei ollut ajoitukseltaan helpoin paikka, mutta nautin niistä kahdesta ottelusta.

Laine sanookin, että hän on valmis kokeilemaan sentterinä pelaamista uudestaan.

- Olen yhä avoin sille kokeilulle. Monia asioita pitäisi tietenkin työstää, koska sentterillä on suuri vastuu. Mutta jos niin tapahtuu, olen innoissani. Jos ei, niin sitten ei. Olen ainakin tehnyt kotiläksyni ja valmis hyppäämään tuolle paikalle.

Laine on jo käynyt keskusteluita uuden päävalmentajan kanssa, mutta mitään asioita ei ole lyöty lukkoon.

- Olemme jutelleet hieman. Olen tehnyt paljon töitä kesällä, ja keskellä pelaamiseen on aina olemassa mahdollisuus. Kyse on täysin siitä, mitä valmennus haluaa, mutta olen avoin. Meillä oli hyvä keskustelu. Babcock on kova mutta rehellinen, mitä arvostan, Laine päätti.

Laineen pelipaikka riippuu tietenkin myös muista pelaajista. Boone Jenner on joukkueen ykkössentteri ja lähes pomminvarma onnistuja, mutta onko esimerkiksi tämän kesän varaustilaisuudessa napattu Fantilli valmis johtamaan kakkoskenttää keskeltä? Paljon riippuu myös siitä, kuinka 20-vuotiaan Cole Sillingerin kehitys on jatkunut.

ANA-CBJ: Jenner tasoittaa komealla laukauksella

Blue Jackets haluaa kasata kaksi vahvaa kärkikenttää, ja se vaatinee kahta kovan luokan sentteriä. Laine saattaa olla tässä avaintekijänä.