Blue Jackets

NHL-kauden 2025-26 harjoitusleirejä odotellessa otamme elokuun alusta lähtien kaikki joukkueet lähempään tarkasteluun juttusarjassa "32 joukkuetta 32 päivässä". Tällä kertaa pureudutaan Columbus Blue Jacketsin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Blue Jackets lähtee uuteen kauteen mielenkiintoisista lähtökohdista, sillä seuran uudelleenrakennusprojekti on hyvässä vaiheessa. Columbus keräsi viime kaudella parhaan pistemääränsä (89) sitten kauden 2018-19 ja jäi vain kahden sarjapisteen päähän Itäisen konferenssin viimeisestä playoff-paikasta. Nyt Dean Evasonin valmentamalle joukkueelle ei kelpaa mikään muu kuin paluu pudotuspeleihin viiden vuoden tauon jälkeen.

Blue Jackets on tehnyt kesän aikana muutamia täsmähankintoja, mutta kärkiosasto on sama kuin viime kaudellakin. Se on hyvä asia etenkin siinä mielessä, että sinitakkien hyökkäyksen avainpelaajat ovat vielä nuoria, eteenpäin meneviä pelaajia, joille yksikin kesä voi tuoda suuren kehitysloikan.

Merkittävät muutokset

Columbus menetti kesällä pari tärkeää roolipelaajaa, kokeneen James van Riemsdykin sekä Sean Kuralyn. Kummankaan lähtö ei kuitenkaan tee suurta lovea ryhmään. Veskariosastolta poistui Daniil Tarasov, joka muistetaan Porin Ässien entisenä tähtimaalivahtina. Tarasov jäi Blue Jacketsissa kakkoskassarin rooliin, joten menetys ei ole valtava – etenkin kun nuoren Jet Greavesin pitäisi olla valmis pelaamaan täysipainoisesti NHL-jäillä.

Seura hankki hyökkäykseen pari-kolme mielenkiintoista tapausta, joista nimekkäin on sentteri Charlie Coyle. Pitkään Boston Bruinsissa pelannut Coyle tuo joukkueeseen monipuolisuutta ja kokemusta. Hänellä on myös kaikki kyvyt kuulua joukkueen johtaviin kiekollisiin pelaajiin. Miles Wood puolestaan tuo alakertaan vauhtia ja kovuutta, joita lähti Kuralyn myötä. Entinen suurlupaus Isac Lundeström saapui Anaheim Ducksista hakemaan lopullista läpimurtoaan taalajäillä. Vasta 25-vuotiaan taidot eivät ole kadonneet mihinkään, ja potentiaali on yhä korkealla.

ANA-COL: Coyle siirtää Avalanchen rannelaukauksella johtoon

Avainpelaajat

Blue Jacketsissa pelaa tasan yksi supertähti, puolustaja Zach Werenski, joka saattaa olla koko liigan tärkein yksittäinen pelaaja joukkueelleen. Yhdysvaltalaispakki tehtaili viime kaudella 81 runkosarjaotteluun 23+59=82 tehopistettä ja oli sinitakkien paras pistemies. Se on hämmästyttävä suoritus joukkueessa, jossa ympärillä ei pelaa tähtiluokan hyökkääjiä. Werenskin ohella puolustuksessa merkittävässä roolissa pelaavat Ivan Provorov ja Dante Fabbro.

Ykkösmaalivahtina pelannee Elvis Merzlikins, mutta viime kaudella 11 ottelussa säväyttänyt tulokas Greaves on täynnä potentiaalia. Parhaimmassa tapauksessa Blue Jacketsilla on kaksi kovan luokan veskaria. Ei myöskään kannata yllättyä, jos Greaves nappaa selkeän ykkösveskarin roolin kauden aikana.

Hyökkäyksessä katseet kääntyvät etenkin kolmeen nuoreen mieheen, Kirill Martshenkoon, Kent Johnsoniin ja Adam Fantilliin, joilla kaikilla on takanaan uriensa toistaiseksi parhaat kaudet. Marchenko, 25, oli Blue Jacketsin tehokkain hyökkääjä iskettyään 31 maalia ja 74 tehopistettä. Johnson, 22, tehtaili 68 ottelussa komeat 24+33=57 tehopistettä. Fantilli, 20, puolestaan ylsi toisella NHL-kaudellaan 31 maaliin ja 54 tehopisteeseen.

Adam Fantillin komeimmat maalit kauden 2024-25 runkosarjasta

Kokeneemmista pelaajista johtajuutta kaivataan etenkin Sean Monahanilta, Boone Jenneriltä ja Coylelta. Etenkin Monahanilla on jälleen valtava rooli pistetuotannossa, sillä paluun huipulle tehnyt sentteri takoi viime kaudella 54 ottelussa 19+38=57 pinnaa.

Suomalaiset

Blue Jacketsissa ei pelaa näillä näkymin suomalaisia. Viime kaudella joukkueessa 47 ottelussa viilettänyt Mikael Pyyhtiä on yhä ilman sopimusta, joten hänen matkansa on jatkumassa muualle. Tapparassa erinomaisia otteita näyttänyt Oiva Keskinen teki tulokassopimuksen keväällä, mutta hänen ensi kautensa kulunee Blue Jacketsin AHL-farmijoukkue Cleveland Monstersissa.

Vahvuudet

Päävalmentaja Evason peluuttaa kiekkoa, joka perustuu kovaan työntekoon ja luisteluun. Sen myötä Blue Jackets pystyy karvaamaan korkealta ja puolustamaan laadukkaasti hyökkäysalueelta lähtien. Tämä tuottaa ongelmia etenkin niille vastustajille, joilta puuttuu puolustuksesta kiekollista taitoa.

Columbus on myös kiekon kanssa hyvin pätevä joukkue – etenkin nyt kun hyökkäyksen nuoret tähdet ovat ottaneet merkittäviä kehitysaskeleita. Blue Jackets takoi viime kaudella komeat 267 täysosumaa, joka oli NHL:n kahdeksanneksi suurin lukema. Taakse jäivät muun muassa Carolina Hurricanes, Edmonton Oilers ja Florida Panthers.

Kehityskohteet

Vastapainona hyvään hyökkäyspään tekemiseen sinitakit kaipaavat selvästi parempia otteita puolustuspeliinsä. Yksi merkittävä kehityskohde on etenkin tasaisuuden löytäminen. Viime kaudella Blue Jackets päästi 267 maalia, mikä oli NHL-joukkueista kahdeksanneksi eniten. Columbuksen verkko heilui tiuhempaan kuin yhdelläkään pudotuspeleihin yltäneellä joukkueella, mikä teki suurimman eron playoff-taistossa.

Parannettavaa jäi myös erikoistilanteissa, sillä Blue Jackets kuului liigan huonoimpaan kolmannekseen niin ylivoimalla kuin alivoimalla. Ylivoimaprosentti oli 19,5, alivoimaprosentti 77,0.

Viime kauden maalit Blue Jacketsin tämänhetkisen kokoonpanon pelaajilta

Parhaat lupaukset

Blue Jacketsin tilanne on sinänsä erinomainen, että joukkueen nykykokoonpanossa on useita nuoria lupauksia, joista osa pelaa jo avainroolissa. Heitä ovat muun muassa Fantilli ja Johnson. Hyökkäyksen vakiokokoonpanon pelaajista esiin nousee myös Cole Sillinger, jolta odotetaan hyppyä seuraavalle tasolle.

Maalivahti Greaves on osoittanut, että hänen potentiaalinsa on todella korkealla, ja hän taistelee jo nyt ykkösveskarin roolista. Puolustuksen kenties mielenkiintoisin nimi on Denton Mateychuk, jolla on kaikki kyvyt nousta ensi kaudella Blue Jacketsin kiekollisten pakkien johtohahmoihin.

Organisaatiosta löytyy paljon myös mielenkiintoisia varauksia. Heitä ovat muun muassa kesän 2024 NHL Draftissa neljännellä vuorolla varattu hyökkääjä Cayden Lindstrom ja tänä kesänä 14. vuorolla varattu puolustaja Jackson Smith.

Mahdollisuudet pudotuspeleihin

Viime kaudella playoff-paikka jäi kahden pisteen päähän, joten on selvää, että Blue Jacketsin vähimmäistavoitteena on yltää Itäisessä konferenssissa kahdeksan parhaan joukkoon. Mahdollisuudet ovat hyvät, sillä joukkue on pelannut nousujohteisesti Evasonin alaisuudessa, ja nuori pelaajarunko mahdollistaa isotkin kehitysloikat lyhyessä ajassa.

Aiheeseen liittyvä sisältö